Ravintoloiden osuus ruokahävikistä 17 prosenttia


Ravitsemisalalla suurin hävikin aiheuttaja on tarjoilusta syntyvä hävikki. Tämä on ruokaa, joka on ollut linjastossa tai valmistettu sitä varten. Tämän lisäksi hävikkiä syntyy ruokailijoiden lautastähteenä ja ravintoloiden keittiöissä ruoan valmistuksen yhteydessä. Ravintolamme tekevät päivittäin konkreettisia asioita vähentääkseen ruokahävikkiä. Ravitsemuspalveluissa syntyvän ruokahävikin määrää on Luonnonvarakeskuksen tutkimuksen mukaan noin 61 miljoonaa kiloa. Osuuskauppamme ravintoloissa hävikin vastainen työ on jo hyvällä mallilla ja yhdessä asiakkaidemme kanssa pyrimme vähentämään hävikin määrää.

16.9.2022

Hävikin vastainen työ hyvällä mallilla

Osuuskaupallamme on Porvoossa ravintola Rosso ja ABC-liikenneasemiemme yhteydessä on myös ravintoloita ja pikaruokaravintoloita. Ravintolamme tekevät päivittäin konkreettisia asioita vähentääkseen ruokahävikkiä. Ravintoloissamme on ruokajätettä pystytty vähentämään merkittävästi. Tavarantilauksissa käytetään olemassa olevia ennusteita ja esimerkiksi isompien pyhien alla hyödynnetään edellisvuosien tilaus- ja myyntilukuja, jolloin on helpompaa tilata järkevästi tarpeeseen. Osuuskauppamme ABC-liikenneasemilla tuotteita hyödynnetään ristiin aseman ravintolan, pikaruokaravintolan sekä kaupan välillä hävikin vähentämiseksi. Salaatti on oiva esimerkki tuotteesta, jonka hävikkiä on pystytty huomattavasti vähentämään tällä toiminnalla. Kahvilatuotteissa halutaan panostaa tuoreuteen ja tarjota asiakkaille maistuvia makeita ja suolaisia kahvin kylkeen. Tässä yhteydessä on tietoisesti vähennetty kerralla valmistettavien tuotteiden määrää, jolloin voidaan taata tuoreus ja samalla minimoida hävikki.

Asiakkailla on myös tärkeä osa ja vastuu ruokahävikin vähentämisessä: ruokaa tulisi ottaa lautaselle vain sen verran, kun oikeasti jaksaa syödä.  Tähän avuksi on keksitty asiakkaille noutopöydän yhteyteen muistutuksena viestejä henkilökunnalta, esimerkiksi ”ota ruokaa niin paljon kuin jaksat syödä, voit santsata”, jolloin poisheitettävän ruoan määrään kiinnitetään enemmän huomiota. ABC-liikkenneasemillamme on otettu käyttöön astiapalautukset, jotka toimivat niin sanottuna itsepalveluna, jolloin asiakas palauttaa astiansa tiskilinjastolle. Tähän malliin siirryttyämme asiakkaiden lautasille on jäänyt yhä vähemmän ja biojätemäärät ovat pienentyneet.

ABC Pickala – menekkiin kiinnitetty enemmän huomiota

ABC Pickala sijaitsee vilkkaan Rannikkotien varrella ja asiakasmäärät ovat varsin suuria. Ruokailijoille on viikon jokaisena päivänä tarjolla lounasbuffetti. Linjastoruokailun hävikin ennustaminen voi olla varsin haastavaa, mutta ABC Pickalassa tähän on järjestelmä apuna.

– Meillä on käytössä järjestelmä, jonka avulla saamme todella tarkkaa tietoa siitä kuinka paljon lounasannoksia päivässä myymme. Näin voimme suunnitella määriä ja samalla myös vähentää hävikin määrää. Hampurilaisia ja muita à la carte -annoksia tehdään asiakkaiden tilausten mukaan, eli näistä ei jää hävikkiä, toimipaikkapäällikkö Tea Taipale kertoo.

ABC Pickala käyttää myös ruoan pelastuspalvelu ResQ Clubia, jonka kautta asiakkaat voivat ostaa halvemmalla tuotteita, jotka ovat vanhentumassa. Esimerkiksi edellispäivän makeita kahvileipiä myydään jonkin verran ResQ -applikaation kautta, koska niissä on varsin lyhyt myyntiaika ja niiden menekkiä on täten vaikeampi ennustaa.

Ravintoloiden hävikin vastaisessa työssä tarvitaan myös asiakkaiden apua. Säästetään yhdessä luontoa ja otetaan lautaselle vain sen verran millä saamme vatsamme kylläiseksi.

 

 

 

Tällä viikolla vietetään Hävikkiviikkoa. Varuboden-Osla vähentää aktiivisesti hävikkiään kaikessa toiminnassaan. Lue myös Hävikkituotteet tekevät nyt entistäkin paremmin kauppansa, Yhdessä asiakkaidemme kanssa mukana hävikinvastaisessa työssä