
Paikallisesti hyvää
Vuonna 2022 järjestimme jo viidettä kertaa Paikallisesti hyvää -kampanjan, jonka lahjoitusten tarkoitus on tukea toimintaa, josta mahdollisimman monet alueemme lapset ja nuoret hyötyvät. Paikallisesti hyvää -kampanjan kautta jaettiin yhteensä 100 000 euroa 64 yhdistykselle ja yhteisölle ja teemana oli toiminta, joka ennaltaehkäisee kiusaamista lasten ja nuorten keskuudessa. Lahjoituksien suuruudet vaihtelevat 500 eurosta aina 5000 euroon.