Hävikkituotteet tekevät nyt entistäkin paremmin kauppansa


Valtakunnallista hävikkiviikkoa vietetään jokasyksyiseen tapaan 12.–18.9.2022. Osuuskaupassamme olemme jo vuosien ajan tehneet töitä vähentääksemme hävikkiä. Merkittävä osa työstä hävikin minimoimiseksi tehdään jo ennen kuin tuotteet saapuvat kaupan hyllylle ja käytössämme on muun muassa tilausjärjestelmät, jotka tukevat tätä. Hitiksi muodostunut punalapputuotteiden ilta-ale, Hävi-laatikot ja Leipis-pussi ovat myös tärkeässä osassa hävikin vastaista työtä.

11.9.2022

Hävi-laatikko, Leipis-pussi ja punalaputetut tuotteet

Ruokakauppojen ruokahävikin vähentämisen eteen tehty työ osuuskaupassamme on tuottanut hyviä tuloksia. Hävikin torjuntaan on löydetty tehokkaita tapoja ja uusia kehitetään koko ajan. Tärkeintä on menekin ennustaminen datan kautta eli tilataan tuotteita sen verran, mitä myydään. Tämä on jatkuvaa tasapainoilua. Jokainen hävikkiin kirjattu gramma tilastoidaan, jotta tiedetään mistä hävikkiä syntyy. Osuuskauppamme ruokakaupoissa syntyvän hävikin määrä on laskenut tasaisesti ja olemme sitoutuneet vähentämään omasta toiminnastamme johtuvaa ruokahävikkiä ja tavoitteenamme on yhdessä S-ryhmän kanssa edetä kohti hävikin puolittamista vuoteen 2030 mennessä. Koko S-ryhmän tasolla markettien ruokahävikki on vähentynyt 18 prosenttia vuodesta 2014. Hävikin minimoiminen on jatkuvaa työtä, josta merkittävä osa tapahtuu asiakkaille näkymättömissä.

Vähennämme hävikkiä myös muilla tavoin, ja olemme tässä edelläkävijä marketkaupan puolella. Kaikista myymälöistämme on jo useamman vuoden ajan saanut ostaa Hävi-laatikoita ja -pusseja sekä Leipis-pusseja.

– Leipis-pussit ovat todella suosittuja, ja monessa paikassa ne loppuvat heti aamusta. Myös Hävi-laatikot ja -pussit kuuluvat myymälöiden halutuimpiin tuotteisiin. Vaikka hedelmien ja vihannesten ostopäätökseen vaikuttavat tuoreus ja ulkonäkö eivät Hävi-laatikon tuotteissa enää ole parhaimmillaan, ovat tuotteet täysin käyttökelpoisia. Pelkästään Hävi-laatikoilla ja Leipis-pusseilla olemme saaneet markettiemme biojäteluvun puolittumaan, Varuboden-Oslan aluepäällikkö Annina Kallinen kertoo. Kasvisten ja hedelmien osuuden kasvattaminen omalla ruokalautasellakin onnistuu helposti Hävi-laatikoiden ja -pussien ansiosta.

Hävikkiuhan alla olevia tuotteita on osuuskaupassamme punalaputettu systemaattisesti jo useamman vuoden ajan. Kaupan viimeisenä aukiolotuntina punalaputetuista tuotteista saa mahtavan 60 prosentin alennuksen. Ilta-aikaan asiakkaat voivat löytää superedullisia tuotteita ostoskoriinsa. Näissä tuotteissa parasta ennen -päiväys tai viimeinen käyttöpäivä on lähenemässä, mutta ne ovat edelleen täysin käyttökelpoisia. Eniten hävikkiuhan alta pelastetaan muun muassa pakattuja kala- ja lihatuotteita, kuten lohifileetä tai jauhelihaa, sekä paistopistetuotteita, kuten riisipiirakoita, croissanteja ja lihapasteijoita.

 

 

Ravitsemisalalla ruokahävikkiä syntyy vuosittain noin 61 miljoonaa kiloa

Ravitsemisalalla suurin hävikin aiheuttaja on tarjoilusta syntyvä hävikki. Tämä on ruokaa, joka on ollut linjastossa tai valmistettu sitä varten. Tämän lisäksi hävikkiä syntyy ruokailijoiden lautastähteenä ja ravintoloiden keittiöissä ruoan valmistuksen yhteydessä. Ravintolamme tekevät päivittäin konkreettisia asioita vähentääkseen ruokahävikkiä. Työskentelyllämme olemme jo nyt saaneet ravintoloissamme vähennettyä ruokajätettä merkittävästi. Tilauksissa käytetään olemassa olevia ennusteita, tuotteita valmistetaan pienempiä määriä kerralla ja asiakkaita muistutetaan noutopöydässä ottamaan vain niin paljon ruokaa kerralla kuin jaksaa syödä, jolloin poisheitettävän ruoan määrään kiinnitetään enemmän huomiota.

Kukka- ja puutarhakaupassakin pyritään yhä enemmän vähentämään hävikkiä

Kasvihävikki on lähes yhtä suurta kuin ruokahävikki. Suomen kukkakaupat ja tukkumyyjät arvioivat heittävänsä pois 2–20 prosenttia varastostaan sesongista riippuen. Osuuskauppamme Porvoossa sijaitseva puutarhamyymälä, S-Garden on pitkäjänteisesti vuosien aikana tehnyt työtä kukkahävikin minimoimiseksi. Tilauksia tehdessä tilausmääriä verrataan edellisen sesongin myynteihin, asiakkailta pyritään ottamaan ennakkotilauksia sidontatöistä, jolloin leikkokukkavalikoima voidaan pitää riittävänä mutta maltillisena. Tarvittaessa kasveja myydään alennettuun hintaan, jos kasvi esimerkiksi pitää taukoa kukinnassa, mutta palvelee hyvin viherkasvina kukintajaksojen välissä. S-Gardenin hävikkimäärät ovat kolmen prosentin ympärillä.

 

Yhdessä asiakkaidemme kanssa olemme mukana hävikinvastaisessa työssä.

Vuotuista Hävikkiviikkoa vietetään 12.–18. syyskuuta.