Prisma Kirkkonummen aurinkovoimala valmis


Kirkkonummen Prisma on nyt ottanut aurinkopaneelit käyttöön. S-market Söderkullassa vuorostaan otettiin käyttöön maalämpö 5. syyskuuta. Osuuskauppamme tavoitteena on, että toimintamme on hiilinegatiivista viimeistään vuonna 2025. Yksi keino päästä tähän tavoitteeseen on käyttää enemmän uusiutuvalla energialla tuotettua sähköä, esimerkiksi aurinkosähköä, tuulivoimaa tai maalämpöä.

13.10.2022

Osuuskauppamme on ahkerasti yhteistyössä S-ryhmän kanssa asentanut aurinkopaneeleja yksiköidemme katoille ja muutamiin yksikköihimme myös maavaraisia paneeleja keräämään aurinkoa. Prisma Kirkkonummella asennustyöt aloitettiin toukokuussa ja nyt työ on saatu päätökseen ja iso Prisma-yksikkömme voi hyödyntää aurinkoenergiaa esimerkiksi lämmityksessä. Prisman ja viereisen moottoritien väliin jäävä maakaistale otettiin hyötykäyttöön ja joutomaalle rakennettiin aurinkopaneeleita. Prisma Kirkkonummen aurinkovoimala koostuu 480 aurinkopaneelista ja niiden arvioidaan vuosittain tuottavan 244 megawattituntia sähköä. Poikkeuksena lähes kaikista muista osuuskauppamme aurinkovoimaloista tähän paneelit toteutettiin, kuten Kuninkaantien ABC:lle Loviisaan, maavaraisina.

Aurinkosähkössä nähdään potentiaalia ja toimipisteiden paneelit tuottavat sähköä kiinteistöjen omaan käyttöön. Eniten sähköä kulutetaan kesällä, jolloin energiaa tarvitaan erityisesti kylmälaitteisiin ja jäähdyttämiseen. Parhaimmillaan kaikki kiinteistön kuluttama sähkö voi aurinkoisina kesätunteina tulla auringosta. Vuositasolla laskettuna aurinkosähkön osuus on noin 10 prosenttia koko kiinteistön käyttämästä sähköstä.

– Osuuskaupassamme on jo useamman vuoden ajan asennettu aurinkopaneeleita yksiköiden katoille ja olemme tyytyväisiä niistä saamaamme hyötyyn. Olemme osuuskaupassamme sitoutuneet lisäämään uusiutuvan energian käyttöä tulevina vuosina. Jo nyt merkittävä osa käyttämästämme sähköstä on omalla tuulivoimalla tuotettua, ja sen lisäksi aurinkosähkön käyttö on kasvanut, kehitysjohtaja Mikko Ala-Huikku kertoo.

Aurinkovoiman hyödyntäminen on nykyään helppoa ja taloudellisesti kannattavaa kiinteistöissä, joissa on paljon sähkönkulutusta päiväsaikaan, jolloin aurinkoenergian tuotanto on parhaimmillaan. Aurinkovoima on kestävä ja vastuullinen valinta vuosikymmeniksi eteenpäin. Prisma Kirkkonummen aurinkopaneelit on toimittanut Oomi Oy.

Maalämpö säteilee säästöjä

Maalämpö on maaperään, kallioon tai veteen varastoitunutta lämpöenergiaa ja asentamalla maalämpöjärjestelmä maaperästä saadaan loputtomasti uusiutuvaa lämpöenergiaa ekologisesti. S-market Söderkullassa Sipoossa aloitettiin syyskuun alussa kaivuutyöt maalämpöjärjestelmän viimeistelyä varten ja osuuskauppamme otti taas yhden askelen kohti hiilinegatiivisuutta. Maalämpö soveltuu pääosin kaikkiin vesikiertojärjestelmällä varustettuihin kiinteistöihin ja tuleva S-market Söderkullan lämpöpumppulaitos jäähdyttää, kuivattaa ja lämmittää tarpeen mukaan.

S-market Söderkullan maalämpöjärjestelmä otetiin käyttöön 5. syyskuuta. Poraustyöt suorittimaalämpöyritys Tom Allen Senera. Söderkullan kokoisessa S-market -kiinteistössä vuosittaiset energiasäästöt ovat mittavia.

Lisätietoja: kiinteistöjohtaja Mikko Ala-Huikku, puh. 010 765 930