Pizzatempaus kiitokseksi Porvoon sairaalan hoitajille


16.12.2020

Rosso Porvoo halusi omalta osaltaan kiittää hoitajia heidän tärkeästä työstään varsinkin nyt koronaepidemian aikana. Kiitoksen kylkiäisinä päätettiin 16. joulukuuta viedä iso pino höyryävän kuumia Rosson kiviuunissa paistuneita pizzoja Porvoon sairaalan työvuorossa oleville hoitajille.

Pizzoja paistettiin lähemmäs 20 kappaletta ja vietiin kiitoskortin kera 16. joulukuuta Porvoon sairaalan, jossa osa töissä olevasta hoitohenkilökunnasta sai vastaanottaa kiitokset tärkeästä työstään.

– Halusimme jollain tapaa välittää kiitoksemme hoitajille heidän työpanoksestaan varsinkin nyt korona-aikana, ja tästä syntyikin ajatus ilahduttaa sairaalan henkilökuntaa meidän vastapaistetuilla pizzoillamme. Järjestimme tempauksen näin joulun alla, jolloin muutenkin muistetaan pienin lahjoin ja kiitetään kuluneesta vuodesta, Rosso Porvoon ravintolapäällikkö Maria Lönnqvist summaa.

Rosso Porvoon pizzoja on paistettu elävän tulen kivi-uunissa aina vuodesta 2011, jolloin italialaiseen keittiöön suuntautunut perheravintola muutti Lundin kauppakeskuksen yhteydestä joen kupeeseen, Lundinkadulle. Rosson tunnusmerkiksi nousseet pizzat ovat olleet asiakkaiden suosikkeja kautta aikojen. Listoille nousee aina joitain uutuspizzoja, mutta kolme vankkaa suosikkia pysyttelevät asiakkaiden pyynnöstä listalta toiselle. Nämä ovat kinkulla, ananaksella ja Aura-juustolla täytetty Al Capone, Quattro Stagione, jossa on kinkkua, katkarapuja, tonnikalaa ja herkkusieniä sekä Alla Rosso, jonka täytteisiin lukeutuvat pepperoni, kinkku, herkkusieni, katkarapu, oliivi ja rucola.

–Kiitoksena paistoimme lajitelman erilaisia pizzoja, joista toivottavasti jokainen löytää mieluisensa. Toivomme, että tämä tempaus välittää meidän ja varmasti myös koko osuuskauppamme lämpimät kiitokset kentällä tärkeää työtä tekevälle hoitohenkilökunnalle. Pizzalähetyksen lisäksi jätimme myös muistamisena etuseteleitä ravintolaamme, heille, jotka eivät juuri tuolloin olleet töissä, Maria Lönnqvist kertoo.

Porvoo Rosso ja koko osuuskauppa haluaa välittää lämpimimmät kiitoksensa terveydenhuollon ammattilaisille näin vuoden lähentyessä loppuaan.