Huikea kesätyöporukka innosti hakemaan töitä myös joulusesongiksi


Osuuskauppamme kesätyöhaku kesälle 2023 on käynnistynyt, ja tulevalle kesälle palkkaamme noin 600 kesätyöntekijää. Monelle kesätyöpaikka jossain monista yksiköistämme on se ensimmäinen työkokemus ja lyhyemmätkin harjoittelujaksot voivat poikia kesätyöntekijöille pidempiä pestejä seuraavina vuosina. Arttu Autio työskenteli Porvoon S-market Näsissä kesällä 2022 ja palasi tuttuun yksikköön auttamaan joulukiireiden keskelle.

13.1.2023

Vaihtelevia työtehtäviä ja mahtava työporukka

Työtehtävät osuuskaupassamme ovat vaihtelevia ja yhdessä toimipakassa voikin kesän aikana päästä tekemään erilaisia töitä. Kaupoissa työtehtäviin kuuluu pääasiassa tuotteiden hyllyttämistä, asiakaspalvelua ja kassatyöskentelyä sekä kaupan siisteyden ylläpitämistä. Osuuskaupassamme painotetaan moniosaamista, mikä tarkoittaa sitä, että kaupassa on mahdollista saada perehdytystä moniin kaupan arjessa tarvittaviin tehtäviin. Tämä on todellinen voimavara, kun kaikki pystyvät auttamaan kaikissa askareissa. Toisaalta tästä on myös paljon hyötyä tulevaisuutta ajatellen. Olivat urasuunnitelmat mitkä hyvänsä, kaikki työnantajat arvostavat ansioluettelossa asiakaspalvelukokemusta ja monenlaisten työtehtävien hallitsemista. Myös S-market Näsissä työskennellyt Arttu Autio nostaa esiin vaihtelevat työtehtävät yhtenä työskentelyn parhaimpia puolia.

– Kesän aikana pääsin oppimaan monia eri työtehtäviä, joita kaupan arjessa tehdään. Pääasiassa tietenkin kassapalvelua, jossa opitaan itse kassajärjestelmän käyttö, mutta jossa asiakaspalvelu kuitenkin on pääroolissa. Kassatöiden ohessa myös maito- kala- ja lihaosasto tulivat tutuksi. Nyt kun sain palata tuttuun yksikköön töihin näin joulun alla, niin tästä kaikesta on etua. Tutut työtehtävät luovat varmuutta ja tietää mitä tekee, Arttu sanoo.

Arttu viihtyi työtehtävien parissa ja mukava työporukka sai hänet hakemaan nyt samaan paikkaan töihin jouluapulaiseksi. Joulusesongin ajan Artun näkee tutuissa puuhissa niin kassalla palvelemassa asiakkaita kuin kaupan osastoilla täyttelemässä hyllyjä.

Perehdytyksellä avaimet onnistuneeseen työkokemukseen

Työhön perehdyttämisellä uusi työntekijä oppii tuntemaan työpaikkansa, sen tavat ja ihmiset sekä omat työtehtävänsä. Samalla perehdytys on myös osa työturvallisuutta. Työtovereihin tutustumisen merkitystä heti ensimmäisinä työpäivinä ei myöskään sovi unohtaa. Sujuvan ja kattavan perehdytyksen ansiosta kesätyöntekijä pääsee nopeasti töiden pariin ja pääsee samalla mukaan työyhteisöön. Myös Artulta osuuskauppamme perehdytys saa kiitosta.

– Perehdytyksen aikana sain riittävästi tietoa uusista järjestelmistä sekä kaikesta osuuskauppaan liittyvästä toiminnasta. Toki omalla oppimisasenteellakin on myös merkitystä asioiden sisäistämiseen. Voin kaiken kaikkiaan suositella kesätyötä VBO:lla, onhan se kokemuksena hyvä, mahtavien työkavereiden ja mukavan, vaihtelevan työn vuoksi. Nyt onkin mukava päästä takaisin tuttuun paikkaan auttelemaan joulukiireiden keskellä, Arttu kertoo.

 

Kesällä 2023 osuuskauppamme palkkaa noin 600 kesätyöntekijää eri toimipaikoihin itäisellä ja läntisellä Uudellamaalla sekä Ahvenanmaalla. Haluatko sinä olla yksi heistä! Lue lisää ja hae täältä.

 

Kuva: Teemu Liljeqvist