Yli 60 Careerian ensimmäisen vuosikurssin opiskelijaa tutustui Varuboden-Oslan yksiköihin ja toimintaan leikkimielisen race-kisan myötä – Porvoon keskustan alueella liikkui iloisia opiskelijoita toukokuun 5. päivänä


VBO Safari -opiskelijatapahtuman myötä ammattiopisto Careerian ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat saivat race-henkisesti tutustua paikallisen osuuskauppa Varuboden-Oslan yksiköihin sekä työllistymis- ja työharjoittelumahdollisuuksiin Porvoon keskustan alueella. Toukokuun 5. päivänä yli 60 opiskelijaa kiersi noin neljän tunnin ajan erilaisilla rasteilla osuuskaupan eri toimipaikoissa, kuten S-market Näsissä, Bacaro Doppiossa ja Sokoksella.

11.5.2023

Oppilaitosyhteistyötä Careerian kanssa

Osuuskauppamme tekee yhteistyötä monen toimialueellamme toimivan oppilaitoksen kanssa. Ammattiopisto Careerian kanssa yhteistyötä on tehty jo vuosien ajan. Oppilaitosyhteistyön tavoitteena on toisaalta tarjota kehittymismahdollisuuksia nykyiselle henkilökunnalle ja toisaalta tarjota työ- ja harjoittelupaikkoja ammattiin opiskeleville. Opiskelijat saavat vuorostaan opiskeluiden aikana tilaisuuden oppia oikeassa työympäristössä. Osuuskauppa vierailee myös aktiivisesti oppilaitoksissa kertomassa työllistymis-, työharjoittelu- ja kesäharjoittelumahdollisuuksista.

– Saimme idean toteuttaa tämän opiskelijatapahtuman Careerian kanssa, kun kävimme viime syksynä vierailemassa vastaavanlaisessa HOK-Elannon ja Careerian järjestämässä tapahtumassa kauppakeskus Jumbossa. Halusimme tutustuttaa opiskelijat osuuskauppamme toimintaan ja antaa heille kattavan esittelyn meidän työllistymis- ja harjoittelumahdollisuuksistamme. Osuuskaupassamme on paljon työntekijöitä, jotka ovat aikoinaan aloittaneet työskentelyn meillä joko kesätöistä tai työharjoitteluista, ja ovat edelleen sillä tiellä. Nämä tapahtumat ovatkin meille loistavia mahdollisuuksia kertoa, millaista työ käytännössä on ja kertoa erilaisista urapoluista, henkilöstöresursointipäällikkö Jenni Suokannas kertoo.

 

Iloista ryhmäytymistä aurinkoisessa kevätsäässä

VBO Safari tapahtuma järjestettiin Porvoon keskusta-alueella keskiviikkona 5. toukokuuta ja siihen osallistui yli 60 ensimmäisen vuoden merkonomiopiskelijaa Porvoon Careerian toimipisteestä. Itse tapahtuman järjestämisestä vastasivat toisen vuoden opiskelijat ja he suunnittelivat ja toteuttivat sen tapahtumatuotannon kurssillaan.

– Tapahtumaa olemme suunnitelleet syksystä asti opiskelijoiden kanssa, ja he ovat ideoineet ja toteuttaneet tämän tapahtuman tapahtumatuotannon kurssin puitteissa. Tapahtumaa on ollut mukana toteuttamassa 12 opiskelijaa ja kurssin aikana he suunnittelivat esimerkiksi kartan, logon, kaikki rastit ja niiden kysymykset. Tapahtuma myös budjetoitiin ja siitä kirjoitettiin tiedote. Tapahtumapäivänä opiskelijat suorittavat opintokokonaisuuden näyttötutkinnon, opettaja Laura Pulkkinen sanoo.

Päivän aikana opiskelijat muodostivat 12 noin 3–5 henkilön ryhmää ja kiersivät rasteja osuuskaupan eri toimipaikoissa. Rasteilla ryhmät vastailivat osuuskauppaan liittyviin kysymyksiin ja saivat myös tutustua toimipaikkojen esihenkilöihin ja osuuskaupan HR-henkilöstöön. Vauhdikas päivä päätettiin kauppakeskus Lundissa palkintojakotilaisuuteen.