Varuboden-Osla myös mukana Mielinauha-kampanjassa – Ostamalla Mielinauhan tuet mielenterveystyötä


S-ryhmä ja myös osuuskauppamme osallistuu Mieli ry:n Mielinauha-keräykseen ensimmäistä kertaa. Tänä vuonna Mielinauha on järjestyksessään viides kampanjavuosi. Kampanjalla kerätään varoja kotimaiseen mielenterveystyöhön ja kriisiauttamiseen. Keräysaika on huhtikuun alusta kesäkuun loppuun ja tänä aikana kaikissa marketkaupan yksiköissämme on myynnissä vihreät Mielinauhat.

1.4.2022

Mielinauhalla tukea mielenterveystyölle

Osuuskauppamme on tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana Mielinauha-kampanjassa ja mielenterveystyötä voi tukea ostamalla marketkaupan yksiköistämme 4 euron arvoisen Mielinauhan 1.4.–30.6.2021 välisenä aikana. Mielinauha-kampanjan viesti on tänä vuonna ”Haloo mieli! Pidetään susta huolta. Yhtäkään mieltä ei ole tehty kestämään yksin.”.

Varsinkin korona-aika on kuormittanut suomalaisten mielenterveyttä ja tuen sekä avun tarve on kasvanut kaikenikäisillä. Tämän hetken maailmantapahtumat kuormittavat mieltä ja kuka tahansa Ukrainan tilannetta seuraava voi tuntea tapahtumista huolta ja ahdistusta. Uutisvirta tuo eteemme päivittäin kuvia sodan keskellä kamppailevasta kansasta. Huoli ja ahdistus ihmisistä sodan kourissa, mutta myös pelko ja turvattomuus omassa arjessa kuormittavat. Apua ja tukea tarvitaan tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. Yksinäisyys, oma jaksaminen ja huoli läheisistä koettelevat mieltä. Nykytilanteessa positiivista on kuitenkin se, että mielenterveyden sairauksille on annettu kasvot ja mielen hyvinvoinnista uskalletaan puhua enemmän ja myös pyytää apua.

Osuuskaupassamme mielen terveys tärkeää hyvinvoivan työyhteisön kannalta

Osuuskaupassamme on pitkäjänteisesti tehty töitä työntekijöiden mielen hyvinvoinnin edistämiseksi. Viime vuonna mielenterveyden poissaolot vähenivätkin meillä 7 prosenttia vuoteen 2020 verrattuna. Osuuskaupassamme kaikki on lähtenyt organisaatiokulttuuristamme, jossa painotamme avoimuutta, tasa-arvoisuutta ja välittämistä.

– Erityisesti esihenkilötyö ja työyhteisöjen toimivuus ovat tärkeitä työntekijöiden hyvinvoinnin varmistamisessa. Esihenkilöt ovat avainasemassa ohjatessaan omaa työporukkaansa ja siksi olemme jo useamman vuoden ajan panostaneet esihenkilöiden hyvinvointiin erilaisin hyvinvointipoluin, esimerkiksi Auntie-palvelun tarjoaman sparrauksen ja työpsykologin ohjauksen avulla, kertoo henkilöstöpäällikkö Paula Pajunen.

Henkilöstölle on suunniteltu paljon tukikeinoja muun muassa varhaisen tuen malli. Yksi matalan kynnyksen palveluistamme on Mielen Olkapää ja sparri. Yhteistyössä Terveystalon kanssa kehitetty palvelu koostuu kolmesta osasta. Vuorokauden ympäri toimiva chat-palvelu on ensimmäinen tilaisuus purkaa mieltä. Sieltä varataan aika videovastaanotolla tapahtuvaan, mielen taitoja vahvistavaan sparriin. Tarpeen mukaan työntekijä ohjataan digikanavista työterveyteen ja hoidolliseen lyhytpsykoterapiaan. Koska julkiset mielenterveyspalvelut ovat niin ruuhkautuneita, osuuskaupassamme on nähty tärkeäksi varmistaa nopea hoitoon pääsy työntekijöillemme työterveyshuollon piirissä. Työtehtäviä ja työaikoja voidaan myös tarpeen mukaan muokata mielenterveysperustein, eli huomioiden yksilöllisiä tarpeita muun muassa palautumisen ja työtehtävien kuormittavuuden perusteella.

Mielinauha-kampanja alkaa 1.4. ja jatkuu 30.6.2022 asti. Kampanjalla tuetaan mielenterveystyötä ja kriisiauttamista. Mielinauha-keräykseen voi osallistua ostamalla neljän euron arvoisen Mielinauhan osuuskauppamme marketyksiköistä tai lahjoittamalla rahaa. Tietoa osallistumismahdollisuuksista löytyy keräyksen verkkosivuilta mielinauha.fi.