Vapun myynneissä perinteiset herkut kärjessä –munkkeja myydään osuuskaupassamme lähemmäs 80 000 kappaletta


Vappuna juhlistetaan suomalaista työtä ja ylioppilaita keväisessä tunnelmassa, ja sään salliessa on ihanaa lähteä herkulliselle piknikille tai kattaa brunssi tai illallinen ulos. Vapun ostoskoreista löytyy vuodesta toiseen tiettyjä suosikkituotteita, kuten simaa, munkkeja, nakkeja ja perunasalaattia, joiden myyntimäärät moninkertaistuvat vapun alla tavanomaiseen päivään nähden. Tippaleivät saapuvat kauppojen hyllyille hyvissä ajoin ennen vappua ja ovat myös munkkien ohella vappuun vahvasti kuuluva makea herkku. Viimeistään vappuna aloitellaan myös grillikausi. Värikkäät serpentiinit ja ilmapallot koristavat viikonlopun vapunviettoa. Osuuskauppamme ruokakaupoista poimit kätevästi kaikki vapun herkut.

28.4.2023

Vuoden neljänneksi vilkkain juhlapyhä

Vappu on osuuskauppamme ruokakaupoissa vuoden neljänneksi vilkkain juhlapyhä joulun, juhannuksen ja pääsiäisen jälkeen. Isoin myyntipiikki ajoittuu hieman vuodesta riippuen joko vappuaatolle tai sitä edeltävälle päivälle. Vappuaaton osuessa sunnuntaille tänä vuonna, ovat kovimpia myyntipäiviä tämän viikon perjantai ja lauantai. Vielä sunnuntaillekin povataan normaalia sunnuntaita enemmän vilskettä kauppoihin. Osuuskauppamme ruokakaupat palvelevat vappuaattona 30.4. ja vapun päivänä 1.5. pääosin sunnuntaiaukioloin, joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Oman myymälän aukioloajat voi tarkistaa täältä.

Vapun perinteiset herkut

Vapun suosikkituotteisiin lukeutuu muun muassa perunasalaatti, jota myydään vapunpäivää edeltävien kahden päivän aikana yli kymmenkertainen määrä kuin vuoden muina päivinä keskimäärin. Määrä on tätä suurempi ainoastaan uuden vuoden alla, jolloin perunasalaatin menekki on vielä vappuakin suurempaa.

Makeista herkuista sima ja munkit ovat vappupöydän ehdottomia suosikkeja. Simavalikoimassa on valinnanvaraa ja myös paikallisten tuottajien vaihtoehtoja löytyy monia. Simaa ostettiin viime vappuna koko osuuskauppamme marketeista yhteensä lähemmäs 25 000 litraa. Asiakkaat valmistavat edelleen itsekin simaa ja tämä näkyy sitruunoiden ja fariinisokerin kasvavina myyntimäärinä vapun tienoilla. Munkkeja myydään ympäri vuoden mutta tippaleipä on varsinainen sesonkituote, jonka myynti keskittyy vain vappuun. Tippaleivän suosio ei päihitä munkkeja, joita myydään yli kolminkertaisesti tippaleipään verrattuna. Munkkivalikoimat ovat laajat, mutta perinteiset sokerimunkit ovat myyntitilastojen kärjessä. Viime vuoden vappuna osuuskauppamme ruokakaupoissa myytiin lähemmäs 80 000 munkkia.

Vappuherkkujen lisäksi monen ostoskorista löytyy erilaisia vappukoristeita. Sekä serpentiiniä että ilmapalloja myydään vappua edeltävän viikon aikana suuria määriä.

Avataan grillikausi

Keväisessä säässä on vappuna ihana suunnata lähiluontoon piknikille tai pitää grillikauden avajaiset omalla terassillaan. Perinteisten herkkujen, perunasalaatin ja nakkien rinnalla on, aurinkoisen sään suosiessa erilaiset grilliherkut käyneet kaupaksi. Pihvit, kala, kana ja makkarat saavat grillissä yhä useammin seurakseen kasviksia ja hedelmiä. Viime vuosien aikana on erilaisten grillijuustojen valikoima kasvanut osuuskauppamme marketeissa. Ruokatoriemme asiantuntevat myyjät antavat vinkkejä ja reseptejä grillaukseen. Ruokatoreja osuuskaupallamme on yhdeksän ja ne ovat S-markettiemme yhteydessä. Itäisen Uudenmaan S-marketeista Loviisassa, Porvoon Näsissä, Sipoon Nikkilässä ja Söderkullassa on Ruokatorit ja Länsi-Uudenmaan myymälöistä Kauniaisista, Tammisaaresta, Karjaalta ja Inkoosta löytyvät Ruokatorit. Myös Kirkkonummen Prismassa ja Ahvenanmaalla Jomalassa asiakkaita palvelee Ruokatori.

Mukavaa vappua toivottaa osuuskauppamme väki!