Uusi Sale Gammelbacka avataan torstaina


25.5.2020

Osuuskauppa Varuboden-Oslan uusi Sale-myymälä Porvoon Gammelbackassa avataan torstaina 28.5.2020. Rakennustyöt ovat sujuneet suunnitelmien mukaan, ja kaikki on valmista asiakkaita varten. Uusi myymälä on hyvin varusteltu, ja sieltä löytyy mm. paistopiste, mehukone ja itsepalvelukassat. Asiakkailla on myös mahdollisuus ostaa kahvia mukaansa.

Tuleville asiakkaille tehtiin aikaisemmin keväällä kysely, mm. siitä mitä toivovat uudelta myymälältä ja asiakkaiden toiveita on huomioitu valikoimassa.

– Meille asiakkaiden toiveet ovat hyvin tärkeitä, ja haluamme kuulla niitä myös jatkossa, myymäläpäällikkö Laura Koivuvuori kertoo. Meillä on myymälässä myös seinä, jossa kerromme mitä tuotteita meille on asiakkaiden toiveesta tullut myyntiin.

Näin korona-aikana varsinaisia avajaisia ei järjestetä, vaan kauppa avaa ovensa normaalin aukioloajan mukaan klo 7.00 aamulla. Riskiryhmiin kuuluville asiakkaille myymälä aukeaa arkiaamuisin puolta tuntia aikaisemmin.

– Meillä on tietenkin heti alusta lähtien käytössä kaikki samat turvavarusteet kuin muissa Varuboden-Oslan myymälöissä, ja siivoamme myymälän tiloja tehostetusti, Laura Koivuvuori sanoo.

Vaikka varsinaista avajaistapahtumaa ei järjestetä, iltapäivällä klo 13-17 myymälän ulkopuolella esitellään Porvoon kaupunkipyöriä, ja kaikkien kävijöiden kesken arvotaan kaksi pyöräilykypärää.