Sunnuntaina 8. toukokuuta juhlistetaan äitejä – tarjoilut, lahjat ja kukat osuuskaupastamme


Tulevana sunnuntai-aamuna on monessa kodissa jännitystä ilmassa, kun pienet ja isommat lapset valmistelevat aamupalaa äidille hieman salassa. Kortteja ja lahjoja on askarreltu ja monessa perheessä on varmaan leivottukin jotain äidille. Varuboden-Oslan toimipaikoista löydät kaikki tarvikkeet kauniiseen kattaukseen, raaka-aineet maistuviin herkkuihin ja myös valmiit vaihtoehdot S-markettien Ruokatoreilta. Ravintola Rossossa Porvoossa nautit italialaisista herkuista myös äitienpäivänä, ja ABC-liikenneasemiemme herkulliset noutopöydät palvelevat juhlapäivänä. Kaunis kimppu S-Gardenin ammattitaitoisten floristien tekemänä ilahduttaa varmasti. Löydät kukkia myös kaikista ruokakaupoistamme. Porvoon Sokokselle kannatta suunnata lahjaostoksille, ja siellä palveleva henkilökunta antaa viime hetken lahjavinkkejä.

6.5.2022

Äitienpäivän tarjoilut – poimi parhaat ainekset ja ideat ruokakaupoistamme

Eräs parhaista tavoista muistaa äitiä on valmistaa hänelle maistuva illallinen, leipoa hänelle herkullinen kakku tai leivonnainen. Ruokalahjat ovat myös hyvin suosittuja muistamisen muotoja.

Tarjoiluun löydät vinkkejä myös Yhteishyvän lukuisista resepteistä. Osuuskauppamme S-marketeista, Sale-kaupoista, Prismasta sekä ABC-asemien marketeista löydät laajan valikoiman ruokia ja raaka-aineita äitienpäivän herkutteluun. Jos haluat vaivattoman äitienpäivän niin voit vaikka hankkia kaikki ruoat myös valmiina Ruokatoreiltamme. Osuuskaupallamme on yhdeksän Ruokatoria S-markettiemme yhteydessä. Itäisen Uudenmaan S-marketeista Loviisassa, Porvoon Näsissä, Sipoon Nikkilässä ja Söderkullassa on Ruokatorit ja Länsi-Uudenmaan myymälöistä Kauniaisista, Tammisaaresta, Karjaalta ja Inkoosta löytyvät Ruokatorit. Myös Kirkkonummen Prismassa ja Ahvenanmaalla Jomalassa asiakkaita palvelee Ruokatori. Ruokatorien myyjät auttavat mielellään ja heiltä kannattaakin kysyä vinkkejä ja reseptejä. 

Kukkia ja ravintolan herkkuja

Kukat ovat yksi suosituimmista äitienpäivänlahjoista. S-Gardenin valikoimista löydät kauniita kimppuja ja asetelmia, ja myös yksittäisiä leikkokukkia äitienpäiväksi. Ammattitaitoiset floristit ovat loihtineet ihania erikokoisia ja -sävyisiä kimppuja. He tekevät valmiiksi paljon kimppuja, mutta etukäteen voi myös tilata toiveidensa mukaisen kimpun. Äitienpäivän kukkamyynti on perinteisesti ollut suurta ja siksi voi olla hyvä idea tilata omansa etukäteen, jotta voi varmistua siitä, että saa juuri sen unelmiensa kimpun, jonka haluaa antaa. Äitienpäivän ehdoton suosikki on ruukkuruusu, joita löytyy monissa eri sävyissä ja ko’oissa.

Äitienpäivänä voi olla mukava yllätys tarjota illallinen italialaisten herkkujen parissa. Porvoossa sijaitseva ravintola Rosson kokit loihtivat ihanat tarjoilut, eikä itse tarvitse kokkailla mitään, vaan voi istahtaa valmiiseen pöytään ja nauttia hyvästä ruoasta ja seurasta. Äitienpäivänä myös kaikissa ABC-asemiemme ravintoloissa, ABC Karjalla, Pickalassa ja Kuninkaantiellä on tarjolla herkullinen noutopöytä.

Kaikki kauniiseen kattaukseen ja ihanimmat lahjat

Kauniiseen kattaukseen kannattaa panostaa, sillä luodaan astetta juhlavampi tunnelma. Osuuskauppamme ruokakaupoissa on suuri valikoima lautasliinoja, kynttilöitä ja koristeita, joilla loihdit hetkessä juhlallisen tunnelman kotiisi. Porvoon Sokoksella on sisustusosasto täynnä kaikkea ihanaa keväiseen kattaukseen. Asiakkaita palvelee ystävällinen ja asiantunteva henkilökunta, ja Sokokselta saat ideat ja inspiraation äitienpäivän parhaisiin lahjaideoihin hyvän fiiliksen kera. Sokokselta löytää niin kodin, muodin kuin kauneuden tuotteita ja esillepanoissa on nostettu esiin paljon lahjavinkkejä.

Hyvää äitienpäivää!