Söderkullan S-marketin paikoitusalueen ABC-latausasema valmistui – nyt voit ladata sähköautosi kätevästi kauppareissun yhteydessä


S-ryhmän valtakunnallisen sähköautojen ABC-latausverkoston rakentaminen alkoi keväällä 2021. Uusia ABC-latausasemia rakennetaan ennen kaikkea myymälöiden, ABC-liikennemyymälöiden ja hotellien paikoitusalueilta, eli paikkoihin, missä asiakkaat asioivat. Osuuskauppamme kolmas latausasema valmistui Sipooseen, S-market Söderkullan paikoitus-alueelle. Maanantaista 28. maaliskuuta alkaen sähköauton lataaminen onnistuu myös täällä.

28.3.2022

Moderni ABC-konseptin mukainen latausasema

Osuuskauppamme kolmannen ABC-konseptin mukaisen sähköautojen latausaseman rakentaminen aloitettiin alkuvuodesta, ja maanantaista 28. maaliskuuta alkaen se palvelee sähköautoilevia asiakkaita. Sähköautonsa voi näppärästi jättää lataukseen kauppareissun ajaksi. Latausmaksu hoituu ABC-mobiilin kautta. Söderkullan S-markettia remontoidaan tällä hetkellä ja uudistuvan kaupan yhteyteen haluttiin tuoda enemmän palveluita asiakkaille. Söderkullan latausasemalta löytyy kuusi latauspistettä: kaksi peruslatauspistettä ja neljä teholatauspistettä, joissa maksimiteho on 100 kW. Peruslatauspisteisiin kytketään auton mukana tuleva latauskaapeli, kun taas teholatauspisteissä on kiinteät latauskaapelit.

– Haluamme tarjota asiakkaillemme laajemmat palvelut ja helpottaa heidän kiireistä arkeaan. Nyt sähköauton saa nopeasti ladattua samalla kun käy kaupassa ostamassa perheen ruokatarpeet. Söderkullaan oli luonnollista rakentaa latausasema kaupan remontin yhteydessä. Kokonaisuudessaan tavoittelemme kymmenien latausasemien verkostoa vuoteen 2024 mennessä, toimialajohtaja Mikko Ala-Huikku Varuboden-Oslasta kertoo.

Maksu vain ladatusta energiasta

Monet autoilijat ovat tottuneet käyttämään ABC-mobiiliapplikaatiota tankatessaan, ja myös sähköauton lataus maksetaan ABC-mobiilin kautta. Latauspiste valitaan selkeän numeroinnin perusteella ja asiointi tapahtuu muutenkin samoin kuin polttonesteitä tankattaessa. ABC-mobiili on ainoa tapa maksaa ABC-latausta, joten mitään muita tunnistautumisvälineitä ei tarvita. Varuboden-Oslan ABC-latausasemilla on käytössä kilowattitunteihin perustuva hinnoittelu, eli asiakas maksaa vain lataamastaan sähköstä.

Hinnoittelu tapahtuu osuuskauppakohtaisesti, joten siinä on alueellisesti vaihtelua, kuten on myös polttonesteiden hinnoissa. Hinnat näkyvät asemakohtaisesti ABC-mobiilista. ABC-latauksesta saa myös Bonusta jopa 5 prosenttia, ja se kerryttää normaaliin tapaan S-ryhmästä tehtyjen ostosten kuukausittaista bonusostokertymää.

ABC-mobiili-sovelluksella näkee lähimmän latausaseman lisäksi myös latausaseman vapaat latauspaikat, niiden suurimman lataustehon ja latauksen hinnan, mikä auttaa asiakasta lataustauon suunnittelussa.

100-prosenttisesti uusiutuvaa sähköä

Varuboden-Oslan ja koko S-ryhmän tavoitteena on olla oman toimintansa osalta hiilinegatiivinen vuodesta 2025 alkaen. Olennainen osa tätä tavoitetta on, että kaikki käytettävä sähkö on jo nyt uusiutuvaa, pääosin tuuli- ja vesivoimalla tuotettua sähköä. Näin ollen myös ABC-latauksen käyttäjät ajavat täysin uusiutuvalla sähköllä.