S-market Pohjois-Kauniainen uudistetaan ensi vuonna


10.11.2020

Osuuskauppa Varuboden-Osla uudistaa kevättalven aikana Pohjois-Kauniaisen, eli Asematien varrella sijaitsevan myymälänsä. Myymälään tuodaan mm. uudet energiatehokkaat kylmäkalusteet, ja myös valaistus vaihdetaan nykyaikaiseen led-valaistukseen.

– Uudistuksen yhteydessä muutamme myös myymälän konseptia, Jan Lundmark Varuboden-Oslasta toteaa. Itse myymälärakennus on tärkeä osa Kauniaisten kaupunkikuvaa, ja perinteiseen julkisivuun ei tule muutoksia, mutta sisäpuolelle tuomme nykyaikaisen pienmyymälän, jossa korostuu nopea ja helppo asiointi. Tämä korostuu myös valikoimassa, ja tulemme laajentamaan paistopistettä ja tuomaan enemmän take away-tyyppistä ruokaa valikoimaan.

Uudistettuun konseptiin kuuluu myös uudistetut aukioloajat.

– Aukioloaikojen suhteen emme jääneet odottamaan remonttia, vaan olemme laajentaneet aukioloaikoja jo nyt. Marraskuun alusta lähtien S-market Pohjois-Kauniainen palvelee myös sunnuntaisin, marketpäällikkö Jockum Hermanson kertoo.

– Olemme todella iloisia, että pystymme tulevaisuudessa tarjota asiakkaillemme Kauniaisissa entistä parempaa palvelua, Jan Lundmark toteaa. Pohjois-Kauniaisten myymälän remontin jälkeen meillä on kaksi hieman erilaista myymälää, jotka yhdessä tarjoavat entistä paremmat ja laajemmat valikoimat ja palvelut.