Pohjan S-marketin remontti alkaa


3.11.2020

Pohjan S-market suljetaan lauantaina 7.11. alkaen remonttia varten muutamaksi viikoksi. Myymälä avataan uudestaan 26.11., eli juuri ennen ensimmäistä adventtisunnuntaita. Myymälän ollessa suljettu järjestetään viikoilla 46 ja 47 (9.11.-20.11.) arkisin maksuton bussikuljetus Karjaalle.

Remontin yhteydessä mm. myymälän kylmäkalusto vaihdetaan energiatehokkaampiin ja ympäristöystävällisempiin laitteisiin.

– Lokakuun aikana teimme asiakaskyselyn, ja saimme paljon positiivista palautetta niin henkilökunnasta kuin myymälän tunnelmasta, marketpäällikkö Maria Norrman kertoo. Monet asiakkaat ovat huomanneet vaihtuvat kausisomistuksemme, ja haluamme myös uudistuksen jälkeen säilyttää oman kyläkauppa-tunnelmamme. Kysyimme myös asiakkaiden toiveita valikoiman suhteen, ja saimme ilahduttavan paljon vastauksia! Muun muassa asiakkaiden toivomat paistopistetuotteet tulevat uudistetun myymälän valikoimaan. Osan toivomuksista voimme toteuttaa nopealla aikataululla, kun taas toiset vaativat hieman suunnittelua – mutta kaikki toiveet käydään läpi ja huomioidaan.

Jatkossa toteutetuista asiakastoiveista tullaan myös kertomaan näkyvämmin myymälässä.

Remonttia varten myymälä tullaan tyhjentämään kokonaan, ja remonttimyyni on alkanut 3.11.

– Minä ja koko henkilökunta odotamme remonttia innolla, ja että pääsemme kohta taas tapaamaan kaikkia asiakkaitamme uudistetussa myymälässä, Maria Norrman sanoo.

 

Bussikuljetus Karjaalle järjestetään seuraavan aikataulun mukaisesti:

Arkisin (9.-20.11.2020)