Osuuskauppamme Salet naapuruston palvelevia kyläkauppoja – valtakunnallista Kyläkauppapäivää vietetään 11.6.


Kyläkauppapäivää vietetään perinteisesti aina kesäkuussa. Päivittäistavarakauppa ry:n ja sen jäsenyritykset ovat tapahtuman takana ja perusajatuksena on muistuttaa lähikauppojen ja -palveluiden merkityksestä. Tänä vuonna Kyläkauppapäivää vietetään 11.6. Lähes kaikki osuuskauppamme itäisellä Uudellamaalla sijaitsevat myymälät ovat tapahtumassa mukana. Päivää juhlistetaan erilaisin tuotetarjouksin ja jokainen kauppa on järjestänyt ohjelmaa asiakkailleen.

9.6.2022

Osuuskaupallamme on kattava ruokakauppaverkosto koko toimialueellamme, Uudenmaan rannikolla ja Ahvenanmaalla. Alueellamme palvelevat viisitoista Sale-myymälää ovat monen lähikauppoja, joissa tuttu henkilökunta antaa oman arvonsa ostokokemukselle. Myymälöiden tarjonta on varsin kattava ja asiakkaiden toiveita kuunnellaan myös herkällä korvalla. Asiakkaiden antamia valikoimatoiveita käydään kaupoissa läpi viikoittain ja useita uusia tuotteita tuodaan kaupan valikoimiin tämän perusteella. Kauppojen remonttien yhteydessä tehdään myös alueen asukkaille asiakaskyselyjä, siitä miten kauppoja voitaisiin uudistaa palvelemaan niin hyvin kuin mahdollista. Asiakkaiden näkemykset ovat hyvin tärkeitä palvelun kehitykselle, ja tämän myötä on moniin Sale-myymälöihin asennettu pikakassoja, otettu enemmän take away-tyyppistä ruokaa valikoimiin ja lisätty muita palveluita kuten pakettiautomaatteja. Myymälöistä onkin muodostunut nykyaikaisia lähikauppoja, joissa korostuu nopea ja helppo asiointi.

-Lähikauppa ole ”vain ruokakauppa”. Valikoimia räätälöidään paikallisesti, ja kaupasta saa kätevästi kodeissa ja mökillä tarpeellista käyttötavaraa. Kaikista kaupoistamme löytyy myös Veikkauksen palvelut ja monissa on myös pakettiautomaatteja, joista voi noutaa verkkokaupoista tilaamansa tuotteet kätevästi kauppareissunsa yhteydessä. Asiakaspalautteistamme loistaa kuitenkin päällimmäisenä asiakkaiden tyytyväisyys henkilökuntaan. Tuttu henkilökunta ja kodikas ilmapiiri kattavan tuotevalikoiman rinnalla on meidän ”kyläkauppojemme” valttikortteja, sanoo aluepäällikkö Beatrice Gustafsson-Itkonen

Kesällä osuuskauppamme Sale-kaupat myös takaavat matkailijoiden ja mökkiläisten palvelut.

Kyläkauppapäivänä 11.6 voi kauppojamme seurata muun muassa Facebookissa ja Instagramissa päivän tunnisteilla #Kyläkauppapäivä #Bybutiksdagen. Päivän kunniaksi osallistuvilla kaupoilla on esimerkiksi erilaisia tuotetarjouksia ja ohjelmaa.

Osuuskauppamme seuraavat myymälät ovat mukana Kyläkauppapäivässä:

Sale Lapinjärvi

Sale Liljendal

Sale Pukkila

Sale Pornainen

Sale Askola

Sale Monninkylä

Sale Huhtinen

 Sale Gammelbacka

 

Itäisen Uudenmaan Sale-myymälöiden uusin lehti-ilmoitus: Katso tarjoukset tässä.

 

Mukavaa Kyläkauppapäivää!