Osuuskauppa Varuboden-Osla tukee vähävaraisia perheitä joululahjoituksella


10.12.2021

Osuuskauppa Varuboden-Osla lahjoitta tänä vuonna 2500 euroa Hyvä joulumieli -keräykseen ja 2500 euroa Pelastakaa lapset ry:n joulukeräykseen.

Varuboden-Osla päätti viime vuonna lahjoittaa joulutervehdyksiin käytetyt rahat hyväntekeväisyyteen, ja lahjoitukset toteutetaan myös tänä jouluna. Pandemia-aika on ollut todella poikkeuksellinen ja rankka monille perheille. Lahjoitusten kautta osuuskauppa tukee perheitä ja ennen kaikkea lapsia ja nuoria, jotka ovat vaarassa syrjäytyä.

Hyvä joulumieli -keräyksen toteuttaa Mannerheimin lastensuojeluliitto ja Suomen Punainen Risti. Sen kautta jaetaan 50 euron arvoisia ruokalahjakortteja talousvaikeuksista kärsiville lapsiperheille. Pelastakaa lapset ry:n joulukeräyksellä autetaan syrjäytymisvaarassa olevia lapsia ja nuoria, mm. tukemalla heitä opinnoissa ja harrastuksissa.