Osuuskauppa Varuboden-Osla rauhoittaa kaikissa myymälöissään koko toimialueellaan ensimmäisen tunnin riskiryhmiin kuuluvien henkilöiden asioimiseen


18.3.2020

Koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen keskellä Osuuskauppa Varuboden-Osla pitää perjantaista 20. maaliskuuta lähtien kauppojensa ensimmäisen tunnin varattuna riskiryhmiin kuuluville. Tästä johtuen kaupat aukeavat normaaliaikataulusta poiketen jo tuntia aikaisemmin aina maanantaista perjantaihin.

– Pyrimme tässä poikkeustilanteessa tarjoamaan riskiryhmiin kuuluville henkilöille turvallisen asioinnin ruokakaupassa, toimialajohtaja Bengt Vinberg sanoo. Avaamme siksi kaikki S-market ja Sale -yksikkömme (Ei koske Sale Lundi ja Sale ABC Pickalaa) sekä Prisman tuntia aikaisemmin, maanantaista perjantaihin. Toivomme muiden asiakkaiden kunnioittavan tätä ja saapuvan kauppaan myöhempään ajankohtaan.

Tämänhetkisestä tilanteesta johtuen tavarantoimittajat ja kauppojen työntekijät tekevät töitä täydellä kapasiteetillaan, jotta asiakkaille olisi tuotteita tarjolla monipuolisesti. Bengt Vinberg kuitenkin huomauttaa, että varsinkin tämän kaupan ensimmäisen aukiolotunnin aikana voi tuotepuutteita esiintyä joissakin tuoteryhmissä.

Aamusta riskiryhmiä odottaa myymälä, jossa pinnat on juuri puhdistettu ja kanssa-asioijien määrä on tavanomaista pienempi. Eritysitä huomiota siisteyteen ja hygieniaan pidetään nyt muutenkin yllä ja Terveydenhuoltoviranomaisten ohjeistuksia päivitetään päivittäin. Varuboden-Osla jatkaa näitä järjestelyitä, kunnes poikkeuksellinen tilanne normalisoituu.

Varuboden-Oslan Porvoossa sijaitseva puutarha- ja kukkakauppa S-Garden haluaa myös osaltaan helpottaa tilannetta ja varaa ensimmäisen aukiolotuntinsa riskiryhmiin kuuluville.

Lisätietoja aukioloajoista: https://www.s-kanava.fi/web/varuboden-osla/toimipaikat-ja-aukioloajat

Lisätietoja: Toimialajohtaja Bengt Vinberg, puh. 010 762 6637