Lähiruokaa ja avoimia tiloja Sadonkorjuujuhla -tapahtumassa 16.–18.9. Ahvenanmaalla


Ahvenanmaan suurin tapahtuma Sadonkorjuujuhla houkuttelee tänäkin vuonna lukuisia kävijöitä sekä läheltä että kaukaa. Tapahtuman aikana yli 50 tilaa ja paikallista tuottajaa avaavat ovensa kävijöille, ja yli kymmenessä ravintolassa pääsee nauttimaan maukkaasta lähiruuasta. Viikonlopun aikana järjestetään lukuisia teemaan liittyviä aktiviteetteja ja tapahtumia. Varuboden på Åland on mukana tapahtuman pääsponsorina.  

1.9.2022

Sadonkorjuujuhla -tapahtuma sai alkunsa vuosituhannen alussa ja siitä lähtien tapahtuma on vuosi vuodelta kasvanut ja on nyt Ahvenanmaan suurin tapahtuma. Viime vuonna Sadonkorjuujuhlilla vieraili lähemmäs 15 000 yksittäistä kävijää ja 44 tilaa avasi ovensa. Tapahtuma rakentuu lähiruoan ympärille ja kävijät voivat tutustua tiloihin, nauttia maukasta lähiruokaa ja ottaa osaa erilaisiin aktiviteetteihin. Osuuskauppamme on aina alkuajoista asti ollut mukana sponsoroimassa tapahtumaa ja toiminut viimeisten kahden vuoden ajan pääsponsorina. Tänä vuonna Sadonkorjuujuhlat järjestetään 16.–18.9. 

 

Lähellä tuotettu on suosiossa

Lähiruoka on nostanut suosiotaan ja samalla myös kiinnostus tuottajia kohtaan. Poimiessaan ostoskoriinsa lähituottajan marmeladipurkin asiakasta kiinnostaa myös tarina sen takana. Tilat ovat avanneet ovia kuluttajille, jotta he pääsevät tutustumaan lähituottajien arkeen ja työhön. Näin myös ruoan arvostus saa aivan uuden merkityksen. Sadonkorjuujuhla on tapahtumana loistava, koska juuri nämä asiat ovat fokuksessa ja tuottajat ja heidän tuotteensa saavat ansaittua huomiota.

Itse Sadonkorjuujuhla -tapahtumassa on myynnissä paljon sesongin lähituotteita. Tapahtuma kestää vain viikonlopun, mutta monet tuotteet, joihin kävijät voivat tutustua tiloilla tapahtuman aikana, löytyvät onneksi kaupan hyllystä koko sesongin. Ahvenanmaa on tunnettu varsinkin omenoistaan, mutta tarjolla on paljon myös maito- ja viljatuotteita ja erikoisempia tuotteita kuten suklaata ja limonadia. Tapahtuma on yksi vuoden kohokohtia Ahvenanmaalla ja suurimpia vuosittaisia tapahtumia. Kuten aikaisempinakin vuosina myös tänä vuonna on runsaasti ohjelmaa mistä valita.

Varuboden på Åland tarjoaa kokkikoulun 

Varuboden på Åland, joka on Varuboden-Oslan tytäryhtiö, on tapahtuman pääsponsorina ja tarjoaa tämänkin vuoden tapahtumassa lapsille kokkikoulun lauantaina ja sunnuntaina. Tänä vuonna kokkikoulu järjestetään Gottbyssä sijaitsevalla Mickels Gård -tilalla. Kokkikouluun saavat osallistua kaikki 4–12-vuotiaat lapset ja omilla työpisteillään saadaan maistella eri omenalajikkeita ja myös valmistamaan omenahyvettä Sadonkorjuujuhlien tapaan. Kokkikoulun vetäjänä toimii ruokakasvattaja Harriet Strandvik.

Tervetuloa syksyiselle Ahvenanmaalle Sadonkorjuujuhlaan!

 

 

Sadonkorjuujuhla

  • Järjestetään 16.-18.9.
  • Mukana tapahtumassa on noin 50 ovensa avaavaa tilaa ja yli 10 ravintolaa.
  • Yli 20 pop up- eli ”Plåpp Åpp”-aktiviteettia järjestetään.
  • Poiminta Plåpp Åpp -aktiviteeteista: Käringsund riistaeläinsafari, Drygsböle Gårdscafé, kahvipaahtimo Rosteriverket ja Ahvenanmaan metsästys- ja kalastusmuseo.
  • Varuboden på Ålandin ilmainen lasten kokkikoulu järjestetään Mickels Gård -tilalla.
  • Lisää infoa Sadonkorjuujuhlasta löydät osoitteesta täältä.
  • Skördefesten löytyy myös Instagramista @skordefestaland ja Facebookista Skördefesten på Åland.