Kuukauden lähituottajamme: Backers Baker


29.12.2020

Jokapäiväinen leipämme

Läntisellä Uudellamaalla, Pohjassa sijaitsee Diana Nyberg Lindholmin ja Olle Lindholmin elämäntyö, leipomo Backers Baker, jossa luotetaan puhtaisiin raaka-aineisiin ja jonka kaikki ruokaleivät ovat vuodesta 2010 asti leivottu ekologisesti. Olle aloitti leipurin uransa jo 1970-luvun alussa, ja vuosien tuomalla ammattitaidolla valmistuu tänä päivänä noin kymmenkunta eri tuotetta myyntiin lähialueen kauppoihin, mutta myös Ruotsiin, jossa Backersin tuotteet ovat saavuttaneet oman asiakaskuntansa.

Pitkät perinteet

Kotitilalla Snappertunassa Ollen isä piti leipomisesta, ja hänen käsissään syntyivät lähes kaikki kodin ruokaleivät. Ollen polku leipuriksi teki alussa muutaman mutkan, kun hänen alkuperäinen ajatuksensa oli opiskella kokiksi. Vuonna 1973 kokkilinjalle Västra Nylands yrkesskola -ammattikouluun oli tunkua, eikä Ollea valittu opiskelijaksi. Ehkä hyvä niin, että sattuma puuttui peliin ja johdatti Ollen leivinpöydän ääreen.

– Minua harmitti ihan vietävästi, että en päässyt opiskelemaan kokiksi, mutta jotain oli tehtävä ja sainkin samana kesänä töitä Karjaalla sijaitsevasta Danskt bröd -nimisestä leipomosta. Siellä vierähti nelisen vuotta, ja sinä aikana sain oppini leipurin työhön ja myös innostuksen tehdä käsilläni maistuvaa leipää, kertoo Olle.

Rakkaus ja paremmat palkat veivät Ollen lähes 20 vuodeksi Ruotsiin. Sinne muuttaessaan hän aloitti heti työt leipomossa, mutta sai pian huomata, että suuressa leipomossa ei leipominen enää ollut käsityötä vaan enemmänkin koneiden kanssa työskentelyä. Käsityötä arvostavalle Ollelle tämä ei ollut sitä mitä leipurina olemisena tavoitteli. Olle hyppäsi pois leipomoalalta ja teki muutaman vuoden töitä sahalla.

– Vuonna 1984 aloitimme Dianan kanssa ensimmäisen oman yrityksemme ja pidimme kymmenisen vuotta kahvilaleipomoa Västeråsissa. Sitten pakkasimme muuttokuormamme ja palasimme luotsaamaan kotitilaani Backersia. Minulla on kuitenkin leipominen veressä ja muutaman vuoden kuluttua ostimme Ackermans bageri -nimisen leipomon Tammisaaren torin kupeesta ja jo vuotta myöhemmin Ekenäs Bröd -nimisen leipomon Dragsvikista. Tästä alkoi Backers Bakerin tarina, Olle valottaa yrityksen syntyä.

 

Ekologisesti valmistettua artesaanileipää

Perheyritys Backers Baker on jo yli 20 vuotta valmistanut maistuvaa ruokaleipää ja makeita kahvileipiä. Raaka-aineissa suositaan niin pitkälle kuin mahdollista lähialueiden tuottajia. Vuodesta 2010 kaikki ruokaleivät on leivottu ekologisesti ja ensi vuoden tavoitteena on, että kaikki tuotteet, myös kahvileivät, ovat ekologisia. Yksi Backersin suosituimmista tuotteista on mallaslimppu, ja varsinkin jouluksi sitä myydään suuria määriä. Yritys työllistää 8 henkilöä, ja 2 omaa autoa toimittaa kolmesti viikossa tuotteita myyntiin Hangosta Helsinkiin. Varuboden-Oslan läntisen toimialueen kauppoihin Backers Baker on toimittanut tuotteita myyntiin aina vuodesta 1996. Paikallisuus on yksi Backersin peruspilareista. Paikalliset markkinat ovat tärkeät, lähiseudun asiakkaillehan haluttiin alusta asti tarjota monipuolisia, lähellä leivottuja korkealaatuisia leipiä ja pullia.

– Paikallisuus tarkoittaa toisaalta myös sitä, että toimimme paikallisesti ja luomme työpaikkoja alueelle, sanoo Ollen ja Dianan poika, Gustaf, joka on juuri tullut mukaan luotsaamaan perheyritystä.

Suurin osa resepteistä ovat Ollen käsialaa ja ovat kulkeneet mukana pitkän matkan. Uusia tuotteita tuodaan aina silloin tällöin markkinoille, mutta tuotekehittely on pitkä prosessi, ennen kuin lopullinen tuote on poimittavissa kaupan hyllyltä ostoskoriin. Ja palautteiden ja myyntien perusteella lähes alkuajoista mukana olleet leivät ovat vallanneet asiakkaiden makunystyrät ja näitä leivotaankin varsin suuria määriä. Kaikki tehdään käsin ja yksikään leipä ei ole toisensa näköinen. Jokaisen leivän taikinapala punnitaan, mutta leivottaessa jokainen leipuri jättää oma kädenjälkensä lopulliseen tuotteeseen.

Ajassa elävä yritys

Suomalaisella leivällä on hyvä maine. Sillä on pitkät perinteet ja se on maistuvaa ja ravitsevaa. Ollelle ja Dianalle on aina ollut sydämenasia tehdä maukasta leipää laadukkaista raaka-aineista ja ekologisesti. He ovat olleet ajan hermolla, mutta kuitenkin vaalineet perinteikästä leivontatraditiota. Uutta tekniikkaa ei ole pelätty ottaa osaksi yritystä, kuten esimerkiksi nostatutskaapit, joissa on myös pakkas- ja sulatustoiminnot tai huippumodernit uunit, joiden lämmityshöyry pystytään hyödyntämään niin, että se vuorostaan lämmittää leipomon käyttöveden sekä lattialämmityksessä kiertävän veden. Tärkeimpänä kuitenkin se, että käsityöstä ei tingitä, leipominen tehdään käsin aivan kuten Ollen lapsuudenkodissa.

 

 

Backers Baker Oy

Sijainti: Pohja

Omistaja: Diana Nyberg Lindholm ja Olle Lindholm

Perustettu: 1996

Toimintamuoto: leipomotoiminta

Tuotteet: ruokaleivät ja kahvileivät