Popsi, popsi porkkanaa – Inkoolaisella Jussin Porkkanalla yli 50 vuoden kokemus porkkananviljelystä


Inkoolaisella pellolla Peter Juslenius jatkaa vanhempiensa perinnettä ja viljelee porkkanaa muutaman hehtaarin alueella. Jussin Porkkana on perustettu 1970-luvulla ja Peter otti tilan hoitaakseen jo 1990-luvulla. Pellon läheisyydessä sijaitsevat myös pakkaus- ja varastotilat. Makeita porkkanoita myydään lähialueen kauppojen vihannesosastoilla, ja osa myydään asiakkaille suoraan tilalta.

1.11.2022

Porkkana – monen keittiön perusaines

 Porkkana ei oikeastaan koskaan ole ollut mikään trendituote, mutta monen suomalaisen keittiössä se on perusaines, juures, joka pitää pintansa vuodesta toiseen. Peterin tilan porkkanasadosta riittää tavallisesti myyntiin seuraavaan kevääseen asti. Lähemmäs kahdenkymmenen vuoden ajan Jussin porkkanat ovat olleet osuuskauppamme valikoimissa monessa Länsi-Uudenmaan yksikössämme.

– Tuntuu hyvältä nähdä tuotteensa lähikauppojen hyllyillä ja huomata, että niillä on menekkiä. Mukavaa on myös se, että voimme myydä tuotteitamme suoraan kauppoihin ilman välikäsiä, Peter sanoo.

 Toukokuu ja kesäkuu ovat porkkananviljelijälle kriittistä aikaa. Hennot versot, jotka kurkistavat esiin maasta, ovat alttiita säälle, ja huono alkukesä voi johtaa huonompaan satoon. Kylmä kevät tai kuiva kesä voivat vaikuttaa kasvun viivästymiseen, mikä vuorostaan voi olla kohtalokasta, jos yöpakkaset yllättävät jo aikaisin syksyllä. Porkkanat saavat kasvaa puhtaassa ilmassa, eikä viljelyssä käytetä mitään torjunta-aineita. Mullan alla Jussin porkkanat saavat kasvaa hitaasti ja luonnonmukaisesti koko kesän. Syyskuun lopussa ja lokakuussa nämä maukkaat juurekset nostetaan varastointia varten.

Porkkanat kasvavat parhaiten hiekkaisessa tai turpeisessa maassa. Savisessa maassa ne eivät tahdo viihtyä. Keväisin Peter kylvää porkkanansiemenet maahan kylvökoneella, johon voi asettaa automaattisen siemenvälin. Kotipuutarhurin tavoin Peterin ei tarvitse kesällä harventaa laajoja porkkanapeltojaan. Kesäisiin puuhin kuuluu rikkaruohojen kitkentä ja kastelu. Syksyllä porkkanat nostetaan koneella. Traktorin vetämä porkkanannostokone repii porkkanat maasta naatteineen, kone katkaisee naatit ja heittää ne takaisin pellolle. Tämän jälkeen porkkanat kulkevat hihnaa pitkin isoihin puulaatikoihin, jotka ovat traktorin peräkärryssä. Kun laatikot ovat täynnä, on ne helppo kuljettaa lähistöllä sijaitsevaan pakkaus- ja varastorakennukseen.

 

Pellolta pöytään

Peter Jusleniuksen isä perusti aikoinaan yrityksen, ja Peter itse on ollut mukana pelloilla pikkupojasta asti. Lähemmäs puolivuosisadan ajan hän on ollut mukana kylvämässä ja korjaamassa porkkanoita, ja myymässä niitä kuluttajille. Samalla hän on myös nähnyt suomalaisten kulutustottumusten vaihtelevan. Tämä on myös vaikuttanut viljeltävään peltoalaan, joka alkuaikojen 15 hehtaarista on pienentynyt merkittävästi.

– Jatkan isäni jalanjäljissä ja tästä on muotoutunut eräänlainen elämäntapa. Isäni aloittaessa, hän ajoi porkkanoita tukkutorille myyntiin. Siellä suomenkielisten mielestä hänen sukunimensä, Juslenius oli hieman hankala lausua ja näin ollen siitä tuli lyhykäisyydessään Jussi. Yrityksen nimestäkin tuli näin ollen Jussin porkkana, Peter valottaa yrityksen alkutaivalta.

Sadonkorjuun jälkeen porkkanat varastoidaan isoissa puulaatikoissa viileässä varastorakennuksessa. Tilausten mukaan porkkanat kipataan laareista pesuun, jonka jälkeen ne kulkevat hihnalla lajittelun. Porkkanat lajitellaan käsin, jolloin liian pienet yksilöt poimitaan pois ja liian pitkät juuret leikataan. Tässä apuna on Peterin äiti, joka on vielä uutterasti mukana yrityksen apuna. Tämän jälkeen valioyksilöt kulkevat hihnalla eteenpäin eräänlaiseen kerääjään, josta ne viimeiseksi kulkevat pussituskoneeseen. Kuluttajat voivat ostaa Jussin porkkanoita puolen, yhden ja kolmen kilon pusseissa. Porkkanoita myydään suoraan tilalta, ja osuuskauppamme läntisen Uudenmaan S-marketteihin Peter itse toimittaa tuotteitaan myyntiin. Myynti tukkutoreilta on siis vuosien saatossa siirtynyt ruokakauppoihin ja lähemmäs 20 vuoden ajan Jussin porkkanat ovat olleet valikoimissa osuuskauppamme yksiköissä Inkoossa, Karjaalla ja Tammisaaressa.

Viljelijänä oleminen ei aina näillä meidän leveysasteillamme ole helppoa. Sääolosuhteet ja muut ulkoiset tekijät asettavat toiminnalle raamit. Sadot voivat vaihdella suurestikin eri vuosina, riippuen juuri säästä. Liian kylmä kevät ja alkukesä hidastaa kasvua, aikaiset syyspakkaset taas voivat viedä lähes koko sadon yhdessä yössä.

– Sääolosuhteethan ovat tämän homman suola. Kussakin olosuhteessa on tehtävä ne oikeat ratkaisut. Kaikesta riippumatta tätä tehdään suurella sydämellä ja vuosien saatossa on ollut ilo huomata, miten paikallisesti tuotettu on kasvattanut suosiotaan suomalaisten ruokapöydissä, sanoo Peter.

 

 

Jussin porkkana

Sijainti: Inkoo

Omistaja: Peter Juslenius

Perustettu: 1970-luku

Toimintamuoto: porkkanan viljely

Tuotteet: porkkana