Hävi-laatikot ja Leipis-pussit kestosuosikkeja


10.2.2020

Varuboden-Oslan kaikista myymälöistä on jo useamman vuoden ajan saanut ostaa Hävi-laatikoita ja -pusseja sekä Leipis-pusseja. Hävi-laatikoissa ja Hävi-pusseissa myydään hedelmiä ja vihanneksia, joiden ulkonäkö on jo hieman nahistunut, mutta jotka edelleen ovat syötävän hyviä. Leipis-pusseissa taas myydään kyseisen päivän parasta ennen päivämäärällä varustettua leipää edulliseen hintaan.

Kaksi euroa maksavia Hävi-laatikoita kokeiltiin ensin yhdessä myymälässä, ja asiakkaat innostuivat niistä heti, joten syksyllä 2017 laatikoita alettiin myydä kaikissa myymälöissä. Vuonna 2019 Varuboden-Oslan myymälöissä myytin yhteensä noin 30 000 Hävi-laatikkoa ja Hävi-pussia, jolla vähennettiin hävikkiä noin 100 000 kiloa.

– Ruokahävikin vähentäminen on ollut sekä S-ryhmässä että Varuboden-Oslassa tavoite, jonka eteen on tehty paljon työtä mm. tilaus- ja toimitusprosessien ja valikoimahallinnan osalta jo pitkään. Varuboden-Oslan idea Hävi-tuotteiden, eli niin sanottujen parasta ennen käyttöhetken ohittaneiden hedelmä- ja vihannestuotteiden myynnistä lainattiin Ruotsista, jossa samantyylistä ratkaisua oli kokeiltu päivittäistavarakaupassa. Hedelmien ja vihannesten ostopäätökseen vaikuttavat tuoreus ja ulkonäkö eivät Hävi-laatikkoon päättyvissä tuotteissa enää ole parhaimmillaan, mutta tuotteet ovat täysin käyttökelpoisia. Näiden tuotteiden myynti vähentää suoraan turhaa hävikkiä, eli käyttökelpoisten tuoretuotteiden päätymistä jätteeksi, aluepäällikkö Annina Kallinen kertoo.

Vuonna 2018 Hävi-laatikot saivat kaverikseen Leipis-pussit, joissa myydään kyseisen päivän parasta ennen päivämäärän leipää. Leipis-pussit ovat todella suosittuja, ja monessa paikassa ne loppuvat heti aamusta. Ensimmäisenä vuonna pusseja myytiin lähes 60 000, ja vuonna 2019 hieman vähemmän. Tämä ei kuitenkaan johdu siitä, että pussien suosio olisi vähentynyt, vaan leipähävikkiä on vähennetty myös muulla tavoin. Yhä useammasta myymälästä löytyy leipomo, jolloin leivän määrä on helpompi sopeuttaa menekkiin ja silloin myös hävikin määrä vähenee.

– Me Varuboden-Oslassa haluamme olla edelläkävijä vastuullisuudessa ja tehdä näkyviä tekoja ympäristön ja vastuullisuuden hyväksi. Tuoretuotteiden hävikin merkittävä vähentäminen on ollut juuri sitä. Hävi- ja Leipis-tuotteiden myynti oli luonnollinen seuraava askel parasta ennen päivämäärän tuotteiden tupla-alennuksen jälkeen, ja etsimme jatkuvasti uusia keinoja hävikin vähentämiseksi, Kallinen sanoo.

Lisätietoja antaa aluepäällikkö Annina Kallinen, puh. 010 762 6368