Oppilaitosyhteistyötä Careerian kanssa

Osuuskauppamme tekee yhteistyötä monen toimialueellamme toimivan oppilaitoksen kanssa. Ammattiopisto Careerian kanssa yhteistyötä on tehty jo vuosien ajan. Oppilaitosyhteistyön tavoitteena on toisaalta tarjota kehittymismahdollisuuksia nykyiselle henkilökunnalle ja toisaalta tarjota työ- ja harjoittelupaikkoja ammattiin opiskeleville. Opiskelijat saavat vuorostaan opiskeluiden aikana tilaisuuden oppia oikeassa työympäristössä. Osuuskauppa vierailee myös aktiivisesti oppilaitoksissa kertomassa työllistymis-, työharjoittelu- ja kesäharjoittelumahdollisuuksista.

– Saimme idean toteuttaa tämän opiskelijatapahtuman Careerian kanssa, kun kävimme viime syksynä vierailemassa vastaavanlaisessa HOK-Elannon ja Careerian järjestämässä tapahtumassa kauppakeskus Jumbossa. Halusimme tutustuttaa opiskelijat osuuskauppamme toimintaan ja antaa heille kattavan esittelyn meidän työllistymis- ja harjoittelumahdollisuuksistamme. Osuuskaupassamme on paljon työntekijöitä, jotka ovat aikoinaan aloittaneet työskentelyn meillä joko kesätöistä tai työharjoitteluista, ja ovat edelleen sillä tiellä. Nämä tapahtumat ovatkin meille loistavia mahdollisuuksia kertoa, millaista työ käytännössä on ja kertoa erilaisista urapoluista, henkilöstöresursointipäällikkö Jenni Suokannas kertoo.

 

Iloista ryhmäytymistä aurinkoisessa kevätsäässä

VBO Safari tapahtuma järjestettiin Porvoon keskusta-alueella keskiviikkona 5. toukokuuta ja siihen osallistui yli 60 ensimmäisen vuoden merkonomiopiskelijaa Porvoon Careerian toimipisteestä. Itse tapahtuman järjestämisestä vastasivat toisen vuoden opiskelijat ja he suunnittelivat ja toteuttivat sen tapahtumatuotannon kurssillaan.

– Tapahtumaa olemme suunnitelleet syksystä asti opiskelijoiden kanssa, ja he ovat ideoineet ja toteuttaneet tämän tapahtuman tapahtumatuotannon kurssin puitteissa. Tapahtumaa on ollut mukana toteuttamassa 12 opiskelijaa ja kurssin aikana he suunnittelivat esimerkiksi kartan, logon, kaikki rastit ja niiden kysymykset. Tapahtuma myös budjetoitiin ja siitä kirjoitettiin tiedote. Tapahtumapäivänä opiskelijat suorittavat opintokokonaisuuden näyttötutkinnon, opettaja Laura Pulkkinen sanoo.

Päivän aikana opiskelijat muodostivat 12 noin 3–5 henkilön ryhmää ja kiersivät rasteja osuuskaupan eri toimipaikoissa. Rasteilla ryhmät vastailivat osuuskauppaan liittyviin kysymyksiin ja saivat myös tutustua toimipaikkojen esihenkilöihin ja osuuskaupan HR-henkilöstöön. Vauhdikas päivä päätettiin kauppakeskus Lundissa palkintojakotilaisuuteen.

 

Huikeita tarjouksia päivittäin tavarataloissa ja verkkokaupassa sokos.fi. Tutustu kampanjatuotteisiin 3plus1_kuvasto_syksy2022

Kivaa ohjelmaa lapsille Prismassa. Lue ilmoitus

Hiihtolomaviikolla, 20.-24. helmikuuta klo 13-15 voi Kirkkonummella sijaitsevalla Varuboden Areenalla käydä ilmaiseksi luistelemassa. Osuuskauppamme haluaa olla mukana tarjoamassa tekemistä lapsiperheille hiihtolomalla. Tiistaina ja keskiviikkona Apsi Apina käy pyörähtämässä jäällä. Apsi Apina muistuttaa kaikkia varustautumaan asianmukaisesti myös kypärään. Näissä tapahtumissa jäälle ei saa tuoda mailoja.

Osuuskauppamme haluaa omalla toimialueellaan, eli itäisellä ja läntisellä Uudellamaalla sekä Ahvenanmaalla, olla vahvasti läsnä paikallisten toimijoiden ja ihmisten arjessa. Jaamme vuosittain sponsoroinnin kautta oman alueen toimijoille urheilun, kulttuurin ja yhteiskunnallisen toiminnan saralla noin 200 000 euroa. Yhteistä kaikille sponsoroimalle toiminnallamme on, että toiminta on suunnattu lapsille ja nuorille osuuskauppamme toimialueella.

 

Mukavaa hiihtolomaa!

Täältä löydät lisätietoa tapahtumista.

 

Kattaus kotimaisia ja kansainvälisiä artisteja

Raasepori Festival järjestetään ensi kesänä elokuun puolivälissä 18.-19.8. Tammisaaressa. Tapahtumapaikaksi on valikoitunut Stallörinpuisto Tammisaaren rannassa. Kaksipäiväisen festivaalin aikana lavalle kipuaa liuta kansainvälisiä artisteja, joista vetonaulana on varmastikin ruotsalaisyhtye Gyllene Tider. 70-luvulla perustettu yhtye saapuu Suomeen 40 vuoden tauon jälkeen. Muut kiinnitetyt esiintyjät ovat Bonnie Tyler, Sanna Nielsen, KAJ ja One Desire, ja lisää artisteja luvataan julkaista kevään aikana.

Tunnelmallinen Stallörinpuisto Tammisaaren rannassa luo oivat puitteet festivaalille ja paikalta löytyy herkullista syötävää ja juotavaa moneen makuun.

Osuuskauppamme mukana menossa

Osuuskauppamme on nyt toista vuotta mukana pääsponsorina. Vuosien saatossa osuuskauppamme on itse ollut järjestämässä festivaaleja sekä myös sponsoroinut paikallisia konsertteja ja tapahtuma, joten oli luonnollista jatkaa yhteistyötä.

– Ravintola-, matkailu- ja festivaaliala kuuluivat niihin aloihin, joita korona kohteli hyvinkin kaltoin. Siksi oli hienoa huomata, kuinka viime vuoden aikana saatiin vihdoin taas järjestää upeita tapahtumia, joissa ihmiset pääsivät taas pitkästä aikaa kohtaamaan toisensa iloisissa merkeissä. Olimme viime vuonna Raasepori Festivaalin pääsponsori Karjaalla ja nyt pääsemme jatkamaan sitä Tammisaaressa tänä kesänä. Tapahtuma on ollut huippusuosittu jo aiemmin ja odotamme Tammisaaresta yhtä upeaa tapahtumaa hienoine artisteineen ja loistavine puitteineen. On hienoa olla mukana, sanoo osuuskauppamme toimialajohtaja Laura Koistinen.

Konsertin lipunmyynti on jo alkanut ja osuuskauppamme asiakasomistajat voivat ostaa lippuja asiakasomistajahinnoin. Festivaalin odotetaan suurta kävijämäärää mutta lippuja on vielä myynnissä rajoitettu määrä.

Tapahtumasta ja lippuhinnoista löydät lisätietoa S-mobiilista.

Kasviksia lautaselle

”Puoli kiloa kasviksia päivässä”. Ässäkokki-kursseilla keskustellaan terveellisestä ruoasta ja myös valmistetaan kasvispainotteisia ruokia. Osallistujat ovat 7–12-vuotiaita lapsia ja meidän vierailemalla kurssilla osallistujia oli seitsemän ja heistä neljä poikaa ja kolme tyttöä. Kurssi on yhden päivän mittainen. Torstaina 16. kesäkuuta uusi ryhmä Ässäkokkilaisia sai astua keittiöön ja loihtia maukkaan lounaan.

Ässäkokki-kurssit Marttojen kanssa opettavat lapsille ruoanlaittoa ja ilmastofiksuja valintoja. Kurssit tarjoavat lapsille mahdollisuuden tehdä ja oppia itse. Kurssit tukevat myös kotien ja perheiden ruokakasvatusta. Kurssille osallistuvat tutustuvat erilaisiin raaka-aineisiin ja joillekin tämä voi olla ensikosketus kyseiseen raaka-aineeseen. Kurssien kantavana teemana on satokausiajattelu ja jokainen Ässäkokki saa mukaansa kurssilta reseptivihkosen, jonka Martat ovat laatineet yhdessä S-ryhmän kanssa. Vihkosessa on 17 erilaista reseptiä, joista voi valmistaa lempiruokia, välipaloja, herkutteluhetkiin suolaista ja makeaa tai jos tekee mieli leipoa, löytyy vihosta viisi eri leivontareseptiä.

– Näistä resepteistä olemme poimineet ateriakokonaisuuden, jonka lapset valmistavat kurssilla. Tänään teemme ryhmän kanssa ylihelpot kalapullat uusien perunoiden ja kermaviilikastikkeen kera. Lounaalle leivomme lisäksi kesäkurpitsarieskoja ja jälkiruoaksi valmistuu vadelmabrownie. Monissa resepteissä on käytetty kasviksia, kuten tänään valmistuvissa rieskoissa, jolloin kasviksia voi lisätä monipuolisesti ruokavalioon. Monelle on ehkä tutumpaa syödä kasviksia erillisenä salaattina tai raasteena ruoan lisukkeena, kertoo kurssin opettaja Aino Posti Uudenmaan Martoista.

Yhdessä kokkailu on hauskaa

Ennen keittiöön pääsyä Ässäkokit kokoontuvat kuulemaan päivän menuun ja työnjaon. Yhdessä katsotaan hieman reseptejä läpi ja mietitään resepteissä käytettyjä termejä. Miltä näyttävät rieskat, kun ne ovat kullanruskeita, mistä tiedämme, että perunat ovat kypsiä ja miltä näyttää kiertoilmatoiminnon symboli?

– On tärkeää käydä reseptejä läpi lasten kanssa ennen keittiöön menoa, koska niissä voi olla sanoja tai mittalyhenteitä, joita eivät kaikki ehkä tiedä tai muista. Yhdessä mietimme, miten saamme hommat sujumaan parhaiten. Keittiössä työskentelyyn kuuluu paljon muutakin kuin ruoan valmistus. Työnjako ja jälkien siivoaminen sekä pöydän kattaminen ovat olennainen osa kokonaisuutta, Aino Posti jatkaa.

Jokaisen lempiruoistakin ehditään jutella. Sushia, pitsaa ja nachopeltiä, kuuluu lasten suusta. Kansainvälistyminen näkyy keittiössäkin. Päivän menu on varsin kotimainen, mutta lapset suuntavat iloisesti kohti keittiötä. Pareittain tai kolmen ryhmässä aloitetaan omaan reseptiin tutustuminen ja raaka-aineiden esille ottaminen.

Kiinnostus ruokaan ja ruoanlaittoon

Lapsena opitut ruoanlaittotaidot ja innostus keittiössä puuhasteluun kantavat pitkälle aikuisuuteen. Varsinkin omaan kotiin muuttaessa fiksusta kuluttamisesta ja kekseliäistä ruoanlaiton perustaidoista on hyötyä. Monet kokkausohjelmat ja sosiaalisessa mediassa esiintyvät nuoret ruokataiturit innostavat kokeilemaan erilaisia reseptejä.

Ässäkokkilaiset tarttuvat heti toimeen ja iloinen tekeminen ja puheensorina täyttää keittiön. Opettajalta tarkistetaan välillä, onko ohje ymmärretty oikein, mutta muutoin ruoanlaitto sujuu näiltä Ässäkokeilta varsin mutkattomasti. Kun kaikki on valmista, katetaan keittiöön noutopöytä, josta jokainen käy ottamassa itselleen oman annoksen. Tärkeä osa kurssia on myös sosiaalinen puoli, yhdessä tekeminen ja ruokailu sekä hyvät pöytätavat.

Iloisista Ässäkokkilaisista päätellen kurssi on ollut varsin onnistunut.

Tulevat Ässäkokkikurssit ja reseptejä ja vinkkejä löydät täältä.

Sadonkorjuujuhla -tapahtuma sai alkunsa vuosituhannen alussa ja siitä lähtien tapahtuma on vuosi vuodelta kasvanut ja on nyt Ahvenanmaan suurin tapahtuma. Viime vuonna Sadonkorjuujuhlilla vieraili lähemmäs 15 000 yksittäistä kävijää ja 44 tilaa avasi ovensa. Tapahtuma rakentuu lähiruoan ympärille ja kävijät voivat tutustua tiloihin, nauttia maukasta lähiruokaa ja ottaa osaa erilaisiin aktiviteetteihin. Osuuskauppamme on aina alkuajoista asti ollut mukana sponsoroimassa tapahtumaa ja toiminut viimeisten kahden vuoden ajan pääsponsorina. Tänä vuonna Sadonkorjuujuhlat järjestetään 16.–18.9. 

 

Lähellä tuotettu on suosiossa

Lähiruoka on nostanut suosiotaan ja samalla myös kiinnostus tuottajia kohtaan. Poimiessaan ostoskoriinsa lähituottajan marmeladipurkin asiakasta kiinnostaa myös tarina sen takana. Tilat ovat avanneet ovia kuluttajille, jotta he pääsevät tutustumaan lähituottajien arkeen ja työhön. Näin myös ruoan arvostus saa aivan uuden merkityksen. Sadonkorjuujuhla on tapahtumana loistava, koska juuri nämä asiat ovat fokuksessa ja tuottajat ja heidän tuotteensa saavat ansaittua huomiota.

Itse Sadonkorjuujuhla -tapahtumassa on myynnissä paljon sesongin lähituotteita. Tapahtuma kestää vain viikonlopun, mutta monet tuotteet, joihin kävijät voivat tutustua tiloilla tapahtuman aikana, löytyvät onneksi kaupan hyllystä koko sesongin. Ahvenanmaa on tunnettu varsinkin omenoistaan, mutta tarjolla on paljon myös maito- ja viljatuotteita ja erikoisempia tuotteita kuten suklaata ja limonadia. Tapahtuma on yksi vuoden kohokohtia Ahvenanmaalla ja suurimpia vuosittaisia tapahtumia. Kuten aikaisempinakin vuosina myös tänä vuonna on runsaasti ohjelmaa mistä valita.

Varuboden på Åland tarjoaa kokkikoulun 

Varuboden på Åland, joka on Varuboden-Oslan tytäryhtiö, on tapahtuman pääsponsorina ja tarjoaa tämänkin vuoden tapahtumassa lapsille kokkikoulun lauantaina ja sunnuntaina. Tänä vuonna kokkikoulu järjestetään Gottbyssä sijaitsevalla Mickels Gård -tilalla. Kokkikouluun saavat osallistua kaikki 4–12-vuotiaat lapset ja omilla työpisteillään saadaan maistella eri omenalajikkeita ja myös valmistamaan omenahyvettä Sadonkorjuujuhlien tapaan. Kokkikoulun vetäjänä toimii ruokakasvattaja Harriet Strandvik.

Tervetuloa syksyiselle Ahvenanmaalle Sadonkorjuujuhlaan!

 

 

Sadonkorjuujuhla

 

 

 

Osuuskaupallamme on kattava ruokakauppaverkosto koko toimialueellamme, Uudenmaan rannikolla ja Ahvenanmaalla. Alueellamme palvelevat viisitoista Sale-myymälää ovat monen lähikauppoja, joissa tuttu henkilökunta antaa oman arvonsa ostokokemukselle. Myymälöiden tarjonta on varsin kattava ja asiakkaiden toiveita kuunnellaan myös herkällä korvalla. Asiakkaiden antamia valikoimatoiveita käydään kaupoissa läpi viikoittain ja useita uusia tuotteita tuodaan kaupan valikoimiin tämän perusteella. Kauppojen remonttien yhteydessä tehdään myös alueen asukkaille asiakaskyselyjä, siitä miten kauppoja voitaisiin uudistaa palvelemaan niin hyvin kuin mahdollista. Asiakkaiden näkemykset ovat hyvin tärkeitä palvelun kehitykselle, ja tämän myötä on moniin Sale-myymälöihin asennettu pikakassoja, otettu enemmän take away-tyyppistä ruokaa valikoimiin ja lisätty muita palveluita kuten pakettiautomaatteja. Myymälöistä onkin muodostunut nykyaikaisia lähikauppoja, joissa korostuu nopea ja helppo asiointi.

-Lähikauppa ole ”vain ruokakauppa”. Valikoimia räätälöidään paikallisesti, ja kaupasta saa kätevästi kodeissa ja mökillä tarpeellista käyttötavaraa. Kaikista kaupoistamme löytyy myös Veikkauksen palvelut ja monissa on myös pakettiautomaatteja, joista voi noutaa verkkokaupoista tilaamansa tuotteet kätevästi kauppareissunsa yhteydessä. Asiakaspalautteistamme loistaa kuitenkin päällimmäisenä asiakkaiden tyytyväisyys henkilökuntaan. Tuttu henkilökunta ja kodikas ilmapiiri kattavan tuotevalikoiman rinnalla on meidän ”kyläkauppojemme” valttikortteja, sanoo aluepäällikkö Beatrice Gustafsson-Itkonen

Kesällä osuuskauppamme Sale-kaupat myös takaavat matkailijoiden ja mökkiläisten palvelut.

Kyläkauppapäivänä 11.6 voi kauppojamme seurata muun muassa Facebookissa ja Instagramissa päivän tunnisteilla #Kyläkauppapäivä #Bybutiksdagen. Päivän kunniaksi osallistuvilla kaupoilla on esimerkiksi erilaisia tuotetarjouksia ja ohjelmaa.

Osuuskauppamme seuraavat myymälät ovat mukana Kyläkauppapäivässä:

Sale Lapinjärvi

Sale Liljendal

Sale Pukkila

Sale Pornainen

Sale Askola

Sale Monninkylä

Sale Huhtinen

 Sale Gammelbacka

 

Itäisen Uudenmaan Sale-myymälöiden uusin lehti-ilmoitus: Katso tarjoukset tässä.

 

Mukavaa Kyläkauppapäivää!

Kevät on jo edennyt pitkälle ja kesä kolkuttelee ovea. Nyt on aika luoda katseet tulevaan ja suunnitella uutta. Menneiden viikkojen aikana olemme viimeistelleet kesäpihaamme, ja meille on tullut paljon kevät- ja kesäpuutarhan tuotteita ja tarvikkeita, puhumattakaan kaikista kasveista. Siemeniä, siemenperunoita, taimia ja erilaisia kukkia ja hyötykasveja on aseteltu paikoilleen. Mullat, lannoitteet ja puutarhavälineet odottavat ostajiaan. Koko valikoiman tuotteita kesäpuutarhaan löydät nyt meiltä. Kysy myös vinkkejä ja neuvoja istutukseen ammattitaitoiselta henkilökunnaltamme. Lämpimästi tervetuloa!