Unelmista totta – harrastaminen kaikkien lasten oikeus

Monelle perheelle lapsen harrastus voi olla todella iso rahallinen investointi, eikä kaikilla lapsilla ja nuorilla ole samanvertaisia mahdollisuuksia harrastaa vapaa-ajalla kuin ikätovereillaan. Akilleen jääpallokoulu antaa mahdollisuuden tutustua lajiin, olla osa joukkuetta ja harrastaa liikuntaa kerran viikossa aivan ilmaiseksi. Moni lähteekin rohkeasti luistimille, kun tietää että jäällä voi käydä pyörähtämässä juuri ne kerrat, kun itselle sopii.

– Meillä ei ole ennakkoilmoittautumista, ja osallistua saa juuri sen määrän kuin itselle sopii. Kuitenkin viikosta toiseen pienet innokkaat jääpallonpelaajat saapuvat jäälle. Kun tänne kerran on eksynyt, tällä viihtyy lähes poikkeuksetta koko kauden, jääpallokoulusta vastaava Kimmo Nuutti kertoo.

Jääpallokoulun myötä lapsille tarjoutuu ilmainen ulkoiluaktiviteetti kerran viikossa. Tunnin mittaisia koulutunteja järjestetään talvitiistaisin kello 18–19. Osallistujat tarvitsevat omat luistimet ja kypärät mukaan. Vajaa sata lasta harjoittelee jäällä joka tiistai. Ennätys on ollut 156 osallistujaa samaan aikaan pelaamassa. Lapset on jaettu ryhmiin ikäluokkien mukaan ja tytöille on myös oma ryhmänsä. Jääpallokoulussa harjoitellaan eri asioita, mutta lähtökohta on, että se tehdään leikin ja hauskan yhdessä tekemisen kautta. Kentällä opitaan ryhmässä toimimista, mailan ja pallon käsittelyä ja paljon harjoitellaan myös luistelua leikin varjolla, muun muassa erilaiset hippaleikit ovat lasten keskuudessa suosittuja. Vetäjät ovat edustus- ja juniorijoukkueiden pelaajia ja heitä on aina paikalla vähintään seitsemän. Tyttöryhmässä on pyritty siihen, että siinä olisi pari tyttövetäjää, koska tytöt ovat yleensä muodostaneet varsin ison joukkueen. Lapsille omien idolien kanssa harjoitteleminen tuo lisäinnostusta lajiin.

Yritysten tuki elinehto jääpallokoulun toimintaan nykymuodossaan

Jääpallokoulu on alkuajoista lähtien toiminut vapaaehtoisten ja sponsorien avulla. Nuutin mukaan Varuboden-Oslan sponsorointi on auttanut mahdollistamaan lasten ja nuorten liikuttamisen veloituksetta.

– Ilman yritysten tukea tämä ei olisi mahdollista. Jääaikamaksut katamme sponsoroinneilla ja meillä onkin vuodesta toiseen ollut tämä vakioaikamme aina tiistaisin kello 18–19. Myös mailat ja pallot kustantavat paljon ja palloja katoilee pitkin vuotta, joten niitä on aina oltava varastossa. Ennen joulua pidämme myös jouluriehan, jossa jokainen osallistuja saa mukaansa yllätyspussin, johon olemme mukavasti saaneet tuotteita lahjoituksina. Tämä joulurieha on ollut suosittu ja siellä vierailee luisteleva joulupukki, Akilleen oma koiramaskotti ”Hunden” ja myös Apsi Apina on uskaltautunut luistimille. Nämä mukavat perinteet olemme pyrkineet säilyttämään jääpallokoulussa, Nuutti sanoo.

Sponsoroinnin kautta Varuboden-Osla haluaa toimialueellansa olla mukana tukemassa sellaista paikallista toimintaa, joka osallistaa mahdollisimman suuren joukon lapsia, nuoria ja perheitä. Osuuskauppamme tukee siksi etenkin sellaisia paikallisia seuroja, jotka järjestävät toimintaa lapsille ja nuorille ja meille on myös erityisen tärkeää, että sponsoroimamme toiminta tuottaa iloa mahdollisimman monelle. Akilleen jääpallokoulun myötä moni porvoolainen lapsi on saanut kokea liikunnan iloa ja mukavia hetkiä jäällä, ja onhan Akilleen jääpallokoulusta jopa ponnistettu mestareiksi.

 

Akilleen jääpallokoulu

Toimii Porvoossa

Vuodesta 2003 asti

Osallistujille ilmainen

Osallistujat noin 3-10 vuotiaita

Aina tiistaisin Porvoon pallokentän tekojäällä

Varuboden-Osla sponsoroinut jo pitkälti yli 10 vuotta