Varuboden-Osla kannustaa kestävään liikkumiseen


Kansainvälistä autotonta päivää vietetään perinteisesti 22. syyskuuta. Tällöin ihmisiä kannustetaan tarkastelemaan omia liikkumistapoja ja suosimaan luonnon kannalta kestävämpiä ratkaisuja kuten joukkoliikennettä. Osuuskauppamme on mukana kaupunkipyöräyhteistyössä, jonka myötä Porvoossa ja Raaseporissa on nyt vuokrattavissa käteviä kaupunkipyöriä. Henkilökunnallamme on joissakin työtehtävissä mahdollisuus etätöihin ja tuemme myös työmatkakulkemista julkisilla liikennevälineillä. Haluamme osaltamme kannustaa kestäviin liikkumismuotoihin.

22.9.2021

Autotonta päivää on Suomessa vietetty aina vuodesta 2000 alkaen. Juuret juontavat kuitenkin jo 1990-luvulle, jolloin haluttiin kiinnittää huomiota lisääntyvän liikenteen aiheuttamiin ympäristöhaittoihin sekä joukkoliikenteen kehittämiseen. Edelleen autoton päivä on hyvä ajankohta herätellä ihmisiä pohtimaan omia liikkumisvalintojaan.

Osuuskaupassamme on jo lähes kymmenen vuoden ajan tuki- ja palvelutoimintojen henkilöstö voinut tehdä joustavasti etätöitä parina päivänä viikossa. Lokakuun alusta etätyömahdollisuutta tullaan lisäämään yhdellä päivällä viikossa. Henkilöstöä kannustetaan myös käyttämään kimppakyytejä työmatkailuun.

Osuuskauppamme on mukana Porvoon kaupungin koordinoimassa ja Ympäristöministeriön rahoittamassa Kestävästi töihin -hankkeessa, jonka tavoitteena on luoda työntekijöiden hyvinvointia edistäviä liikkumiskäytäntöjä porvoolaisille työpaikoille ja vähentää työmatka- ja työasiamatkaliikkumisesta aiheutuvia kasvihuonekaasupäästöjä. Tavoitteena on parantaa kestävien kulkumuotojen käytön mahdollisuuksia ja edistää joustavampien työskentelykäytäntöjen käyttöönottoa. Hankkeen myötä osuuskaupallemme on laadittu liikkumissuunnitelma, jonka myötä voimme parantaa kestävien kulkutapojen hyödyntämistä työmatkoilla.

– Hankkeen kyselyn tulosten pohjalta olemme alkaneet kiinnittää huomiota muun muassa siihen, että toimipaikoissa olisi henkilökunnan käytössä kätevät pyöräsäilytysmahdollisuudet sekä esimerkiksi tilat joihin työmatkapyöräilyssä käytettävät vaatteet voisi työpäivän ajaksi ripustaa, henkilöstöpäällikkö Paula Pajunen kertoo.

Työmatkojen kulkemista julkisilla kulkuvälineillä tuetaan myös ePassissa löytyvällä Työmatka-etuudella. Sovelluksen Flex saldoa voi käyttää työmatkojen maksamiseen. Edulla voi kätevästi maksaa paikallisliikenteen, VR:n ja Matkahuollon henkilökohtaiset matkakortit tai kausiliput.

Osuuskaupassamme vastuullisuus ja ympäristöasiat ovat osana kaikkea tekemistä. Teemme mielellämme yhteistyötä sellaisten asioiden tiimoilta, jossa voimme olla mukana mahdollistamassa kaupunkilaisten hyvinvointia ja arjen sujuvuutta. Tämän lisäksi haluamme myös kannustaa ihmisiä liikkumaan ja olemaan omalta osaltaan mukana tekemässä työtä ympäristön puolesta. Olemme jo kolmatta kesää mukana kaupunkipyöräyhteistyössä, jonka myötä Porvoossa on nyt vuokrattavissa 120 kätevää kaupunkipyörää. Kuluneena kesänä yhteistyö laajeni Raaseporiin, jossa nyt on 30 pyörää. Pyörät voidaan vuokrata helposti Donkey Republic -sovelluksen kautta.

 

Liikutaan kestävämmin!