Vältä ruuhkat jouluostoksilla – osuuskauppamme ruokakaupat palvelevat laajennetuin aukioloin joulunalusviikolla


Ruokakaupoissamme joulu on perinteisesti vuoden vilkkain pyhä, ja jouluviikon vilkkain päivä tulee ennusteidemme mukaan olemaan torstai 23.12. Asioinnin sujuvoittamiseksi ja ruuhkien vähentämiseksi osuuskauppamme ruokakaupat ovat pidentäneet aukiolojaan joulunalusviikolla. S-market Näsi Porvoossa palvelee joulun alla 20.–23.12. kellon ympäri. Joulun ruoat saa kätevästi tilattua ruoan verkkokaupasta. Oma kotiinkuljetus- tai noutoaika jouluviikolle kannattaa kuitenkin varata mahdollisimman pian.

14.12.2021

Joustavaa asiointia laajennetuin aukioloin 

Koronatilanteen vuoksi myös tänä jouluna on järkevää välttää ruuhkia mahdollisuuksien mukaan. Ruokakauppojemme laajoilla aukioloajoilla haluamme mahdollistaa asiakkaillemme jouluostosten tekemisen joustavasti: joulun alla kaikki ruokakauppamme palvelevat pidemmillä aukioloilla ja S-market Näsi Porvoossa jopa kellon ympäri. S-market Näsi pitää ovensa auki 24 tuntia vuorokaudessa ajalla 20.–23.12. Jouluaattona päivittäistavaramyymälä palvelee kello 17 saakka.

Laajat aukioloajat ovat olleet myös asiakkaiden toive. Ruokakauppojemme laajemmat aukioloajat pyhäpäivien yhteydessä ovat olleet hyviä, ja asiakkaiden kaupassakäynti on viime vuosina muuttunut paljon joustavammaksi. Laajemmilla aukioloilla esimerkiksi pyhäpäiviä edeltävien päivien ruuhkat tasaantuvat. Asiakkaat voivat paremmin valita itselleen sopivan ajan käydä ruokaostoksilla, kun jääkaappia voi täydentää pitkin pyhiä. Jos ruuhkilta haluaa välttyä kannattaa hyödyntää vuorokauden hiljaisimpia tunteja, jotka ovat tyypillisesti aamulla ennen kello yhdeksää sekä myöhemmin illalla ja yöllä, tai suunnata ostoksille jo hyvissä ajoin alkuviikosta.

– Haluamme tarjota mahdollisimman joustavat aukioloajat toimipaikoissamme. Olemme saaneet paljon positiivista palautetta siitä, että varsinkin suuria juhlapyhiä ennen on joustavuutta käydä ostoksilla. Suurin kiitos siitä, että voimme tarjota tämän mahdollisuuden asiakkaillemme, kuuluu luonnollisesti henkilökunnallemme. Joulukiireiden keskellä joustetaan myös iloisin mielin työvuorojen suhteen, marketkaupan toimialajohtaja Bengt Vinberg sanoo.

Joulun herkkuja notkuvat hyllyt

Joulun laajoihin aukioloihin on valmistauduttu jo hyvissä ajoin ennakkotilauksin, jotta tavaraa riittää kaikkina päivinä. Joulun tilauksia tehdään jo kesällä. Tuoretuotteiden toimituspäiviä on lisätty ja tuotteita toimitetaan kauppoihin lisätoimituksin. Myös Ruokatoriemme aukioloja on pidennetty, jotta ruuhkia saadaan pienennettyä.

Verkkokaupassa oma toimitusaika kannattaa varata viimeistään nyt 

Jouluostoksensa voi myös kätevästi tehdä verkossa. S-ryhmän uusi ruoan verkkokauppa S-kaupat.fi onkin näppärä vaihtoehto, jos haluaa tehdä ostoksensa mukavasti, vaikka kotisohvalta käsin. Osuuskauppamme verkkokaupat palvelevat Tammisaaren S-marketissa, Kirkkonummen Prismassa, Söderkullan S-marketissa ja Näsin S-marketissa Porvoossa. Tämän lisäksi noutopisteitä löytyy Sale Granista ja Karjaan S-marketista.

Uudessa S-kaupat.fi:ssä toimitusaikoja voi varata jopa 30 päivän päähän, joten jouluviikonkin toimitusajat ovat jo varattavissa. Ruoan verkkokaupan kapasiteettia on nostettu joulua edeltävälle ajalle, mutta myös kysyntää on tavallista arkiviikkoa enemmän. Viimeistään nyt kannattaa varata oma toimitusaika, sillä joulunaluspäivien aikaikkunat täyttyvät jo kovaa vauhtia. Tilauksen sisältöä pystyy hyvin vielä muokkaamaan lähempänä toimitusajankohtaa.

Tarkista yksiköidemme joulun aukiolot täältä.

 

Lisätietoja: toimialajohtaja Bengt Vinberg (bengt.vinberg@sok.fi, puh. 010 76 266 37)