Rigges Thai sai alkunsa vuonna 2010 rakkaudesta thaimaalaiseen ruokaan ja paikallisuuteen. Silloin Östergårdin tilan emäntä Rigmor ”Rigge” Tuominen aloitti tilan muiden töiden ohessa valmistamaan suosiota niittänyttä thairuokaansa myös myyntiin. Monen sattuman kautta pitkäaikaisesta unelmasta totta. Ruoka-annokset löytyvät kauppojen pakastealtaista ja lämmittämällä ne kotona, voi helposti nauttia maistuvasta thairuoasta. Alkuun ruoka-annoksia myytiin Kemiönsaaren kaupoissa, mutta vuonna 2020 toimintaa laajennettiin, kun inkoolainen Sofie Karlsson alkoi valmistaa ja myydä Rigges Thai-annoksia franchising-toiminnalla läntisellä Uudellamaalla. Nyt näitä maistuvia thairuokia löytyy monen marketin pakastealtaasta ja toiveissa on laajentaa toimintaa samalla periaatteella myös muualle.
31.3.2021
Rigmorin sydän on aina sykkinyt ruoanlaitolle ja varsinkin thaimaalainen ruoka nousi koko perheen suosikiksi aikoinaan Taalintehtaalla sijaitsevan thai-ravintolan myötä. Ravintolassa käytiin useasti koko perheen kanssa syömässä ja mukavalta ravintolanpitäjältä ostettiin myös mausteita kotiin. Ravintola lopetti toimintansa ja saadakseen thai-ruokaa, johon perhe oli todella tykästynyt, Rigmor alkoi omassa keittiössään kokeilemaan erilaisia thaikeittiön inspiroimia ruokalajeja. Hän valmistikin usein thaimaalaista ruokaa perheelleen ja ystävilleen. Suosio oli taattu ja sana maistuvista makuyhdistelmistä kiri nopeasti. Rigmorille syntyi jo tällöin ajatus, että valmiita ruoka-annoksia voisi vaikkapa myydä jonkinlaisista automaateista. Ajatus jäi kuitenkin vielä odottamaan otollisempaa ajankohtaa.
-Jocke, vanhin poikani, teki tuohon aikaan vuorotöitä ja tokaisi sattumoisin kerran minulle, että nyt voisit kyllä jotain keksiä, että ei aina tarvitsisi lämmitellä samoja valmisruokia töissä. Vuosi oli 2010 ja tämä keskustelu oli lähtölaukaus Rigges Thai -yritykselle, Rigmor kertoo.
Thairuokaa päätettiin alkaa valmistaa laadukkaista kotimaisista raaka-aineista ja myydä pakasteannoksina, jotka asiakkaiden oli helppo lämmittää kotikeittiöissään. Alussa oli myös paljon paperitöitä uuden yrityksen tiimoilta ja Rigmorin tytär, Jonna oli auttavana kätenä esimerkiksi erilaisten lupahakemusten tekemisessä, sopivien pakkausten löytämisessä ja ensimmäisten tuotetarrojen suunnittelussa. Vielä tänäkin päivänä Jonna on mukana auttelemassa yrityksen pyörittämisessä ja Rigmorin mies, Bo on vahvasti toiminnassa mukana.
Aivan alkuun Rigges Thai -annokset tulivat myyntiin Kemiössä sijaitsevan vene- ja koneyritys Kone Wuorion lounaskahvilaan. Pikkuhiljaa myynti Kemiön paikallisissa kaupoissa sai tuulta siipien alle ja myynti on koko ajan tasaisesti kasvanut. Tämän vuoden alussa Sofie Karlsson aloitti franchising-toiminnan ja lanseerasi kolme Rigges Thai -annosta Länsi-Uudellemaalle. Toiveina onkin laajentaa myyntiä samalla periaatteella lähivuosina muualle.
Eksoottiset makuyhdistelmät ja laadukkaat, pitkälti kotimaiset raaka-aineet ovat maistuvien aterioiden perusta. Kaikki tehdään puhtaasti käsityönä ja jokainen raaka-aine valikoituu mitä suurimmalla huolellisuudella.
-Minusta on aina ollut erittäin tärkeää tietää kaikkien tuotteiden alkuperä sekä tukea kotimaisia tuottajia. Kun tietää jokaisen raaka-aineen alkuperän, kynnys ottaa yhteyttä tuottajaan on matala ja yhteistyö sujuu mutkattomasti, Rigmor sanoo.
Toiminnan tavoitteena on aina ollut tehdä laadukasta ja maistuvaa ruokaa laadukkaista raaka-aineista. Määrissä Rigmor ei ole pystynyt kilpailemaan suurien valmistajien kanssa, mutta toisaalta tämä ei koskaan ole ollutkaan tarkoitus. Kokeilemalla esimerkiksi chilin tai valkosipulin määrää annoksissa, Rigmor on lopulta löytänyt toimivan reseptiikan, jota noudatetaan valmistuksessa edelleen.
Sekä Rigmor että Sofie ovat molemmat ylpeitä pystyessään omilla tuotteillaan lisäämään kauppojen lähituotettuja valmisateriavalikoimia, joiden valmistuksessa ovat hyödyntäneet kotimaisten tuottajien laadukkaita raaka-aineita niin pitkälle kuin mahdollista.
Inkoolaiselle Sofie Karlssonille Rigges Thai -annokset tulivat tutuksi, kun hän perheensä kanssa kävi Kemiössä tapaamassa sukulaisia. Näiltä reissuilta tuotiin aina mukaan monta purkkia maistuvia Rigges Thairuokia. Purkit hupenivat yleensä hyvin nopeasti. Tämä on ollut Rigges Thain kilpailuetuna aina, maistuvat annokset laadukkaista raaka-aineista puhuvat puolestaan ja paras tuotemarkkinointi onkin tyytyväiset asiakkaat.
-Harmillisesti näitä ruokia ei löytynyt yhdestäkään kaupasta Inkoon lähistöllä ja vuosien saatossa pyöritin ajatuksissani ideaa franchising-toiminnasta. Olisihan ihan mahtavaa saada itse tehdä näitä ruokia Rigmorin reseptillä ja myydä niitä myös läntisellä Uudellamaalla, jotta niin moni kuin mahdollista saisi maistaa niitä. Kesällä 2020 otin yhteyttä Rigmoriin, joka oli alusta asti heti mukana kehittämässä ideaa. Hänelläkin oli ollut ajatuksissa saada tuotteita laajemmalle alueelle myyntiin, Sofie kertoo.
Kun kaksi tekevää naista pistävät päänsä yhteen, alkaa tapahtua. Ei mennyt puolta vuottakaan Sofien puhelinsoitosta Rigmorille ja ensimmäiset Rigges Thai-annokset olivat löytäneet tiensä kauppojen hyllyille Inkoossa. Sofie toimittaa tällä hetkellä tuotteita myyntiin Varuboden-Oslan toimipaikoista Kirkkonummen Prismaan ja Inkoon S-markettiin. Tavoitteena on myös piakkoin saada tuotteita muihin Varuboden-Oslan yksiköihin läntisellä Uudellamaalla.
Sofie valmistaa tuotteet Västankvarnin koulun keittiössä. Noin kolmena päivänä viikossa hän valmistaa annokset Rigmorilta saamansa opin mukaan. Tarkasti valikoidut raaka-aineet, mausteita oikeassa suhteessa ja samalla tavalla leikatut kanafileet kuin Rigmor sen opetti, takaavat, että annokset maistuvat samalta kuin Kemiössä valmistetut. Oppeja harjoiteltiin syksyllä muutaman kuukauden ajan, ennen kuin tuotteita alettiin markkinoida kauppoihin. Sofie kertoo, että myös se miten annokset tuli pakata vaati alussa harjoittelua. Nyt kun toiminta on vielä alkutekijöissä, Sofie valmistaa tuotteita myyntiin sen pohjalta miten paljon kysyntää on. Hänellä on myös pieni varasto mistä saa heti täydennystä kauppoihin, jos tarve vaatii. Ensimmäisen kuukauden aikana Kirkkonummen Prismassa myytiin lähemmäs sata pakkausta Rigges Thaita, ja Inkoon S-marketissa määrä oli lähemmäs 30. Sofie on näin alkuun markkinoinut tuotteita ainoastaan sosiaalisessa mediassa ja toive olisikin, että moni päätyisi kokeilemaan thairuoka-annoksia ja löytäisi näin paikallisen vaihtoehdon pakastealtaan valikoimista.
Tällä hetkellä valikoimassa on viisi erimakuista annosta. Maistuvia kasviksia, paljon mausteita ja aimo annos chiliä ja valkosipulia pohjana, johon on lisätty kanaa. Annokset ovat mausteisia ja chili antaa vielä lisäpotkua. Kaikkein myydyin tuote on Basil chicken, joka ei ole tulisimmasta päästä. Chili chicken vuorostaan on ollut lapsiperheiden suosiossa, koska siinä on vähiten chiliä ja siitä löytyy muut thaikeittiön maut. Kehitteillä on myös kaksi uutta annosta, joista toinen on kasvisvaihtoehto.
Kymmenen vuotta Rigges Thain parissa on vierähtänyt nopeasti ja moni asia on muuttunut matkalla. Rigmor ja hänen miehensä ovat ehtineet eläkeikään ja tilan pellot ovat jo vuokralla, Rigges Thai porskuttaa edelleen ja Rigmor sanookin sen olevan eräänlainen harrastus näin eläkeiällä. Hänen ruokansa on kuitenkin saavuttanut vankan asiakaskuntansa ja siksi onkin hyvä, että hänen toimintansa voi jatkua franchising-pohjalta.
-Minusta on mahtavaa, että ruoistani on pidetty ja haluan myös, että reseptini eivät jää pölyttymään johonkin kaappiin, vaikka minä itse enää eläkeläisenä valmistaa thairuokaa myyntiin samoissa määrissä kuin ennen. On ihanaa nähdä nuoria yrittäjiä, kuten Sofie, jotka vievät työtäni eteenpäin suurella innolla, Rigmor sanoo lopuksi.
Sijainti: Kemiö, franchising-periaatteella toimiva toimipiste Inkoossa
Omistaja: Rigmor ja Bo Tuominen
Perustettu: vuonna 2010
Toimintamuoto: valmisruoan valmistus
Tuotteet: thairuoka-annokset
9.10.2024 | Edut ja vinkit | Lehti-ilmoitukset
8.10.2024 | Edut ja vinkit
7.10.2024 | Uutisia