Puutarhaharrastus suosiossa
Puutarhainnostus on noussut todelliseen suosioon viime vuosien aikana ja nytkin laitetaan puutarhoja kotona ja mökillä, terassipuutarhoja ja parvekkeita kuntoon istutuksilla, kalusteilla ja erilaisilla rakennelmilla. Puutarhan sisustamisessakin on monia eri makuja ja S-Gardenista ja Prisman Kesäpihalta löytyy laaja valikoima kasveja, ruukkuja ja puutarhan koriste- ja sisustusesineitä, joista valita. Myös Sale-kauppojen ja S-markettien yhteydessä on Kesäpihoja, joista löytyy varsin kattava valikoima kesäkukkia, multaa ja joitakin puutarhavälineitä. S-market Masalassa, Nikkilässä, Pohjassa, Siuntiossa ja Söderkullassa sekä Sale Monninkylässä, Pukkilassa, Lapinjärvellä, Pornaisissa, Huhtisissa, Tenholassa, ja Hangossa palvelee kevät- ja kesäkautena Kesäpiha. Ruokaostosten lomassa voi vaivattomasti myös ostaa tarvikkeita ja kasveja kesäpuutarhaansa.
Luonnonmukaisuus ja kestävä kehitys
Luonnonmukaisuus ja kestävä kehitys pitävät pintansa myös tänä vuonna. Puutarhoissa suositaan epäsymmetrisiä muotoja, ja istutuksia elävöittävät niittyjen luonnonkukat ja heinät. Puutarhan annetaan myös ”villiintyä” koska sillä edistetään luonnon monimuotoisuutta. Osaltaan tähän myös vaikuttaa se, että pihoille halutaan houkutella paljon pölyttäjiä ja perhosia. Pölyttäjien elinolosuhteita halutaan parantaa myös hyönteishotellien avulla, ja kukkien rinnalla ne ovat myös tänä kesänä vahvasti osa puutarhan sisustusta.
Puutarhan hoidossa kemikaalit ovat saaneet hieman jo väistyä pehmeämpien ja luonnonmukaisempien vaihtoehtojen tieltä. Kotipuutarhurit käyttävät rikkaruohojen hävityksessä nyt enemmän hyviä kitkentätyökaluja kuin ruiskutteita.
Puutarhakalusteissa suositaan luonnonmateriaaleja ja rottinki on viime kesän tavoin hyvin suosittu materiaalivalinta. Kierrätysajattelu elää edelleen myös vahvana ja kätevissä käsissä monet hyvin palvelleet esineet saavatkin uuden käyttötarkoituksen.
Syötävää ja kaunista
Syötävien kasvien kasvattaminen on ollut huimassa nousussa ja omavaraisuus hyötykasvien osalta on yhä useammalle kotipuutarhurille tärkeä asia ja uusia lajikkeita kokeillaankin nyt rohkeasti. Siemenperunan kysyntä on parin viime kevään aikana kasvanut huomattavasti. Vihannespuolella tomaatit ja etenkin sen lukuisat erikoislajikkeet ovat valtavan haluttuja, sekä siemenenä että valmiina taimena, ja niiden lisäksi myös erilaiset yrtit, salaatit ja chilit.
Syötäviä, kuten yrttejä, marjapensaita, mansikoita ja tomaatteja voi hyvin yhdistellä istutuksissa kukkiin. Kaikilla ei ole omaa kasvimaata tai vuokrapalstaa, mutta myös parvekkeella voi viljellä monia eri hyötykasveja. Parvekkeellekin voi istuttaa perunaa tai vaikka herukkapensaan kesäkukkien rinnalle.
Oma keidas rentoutumiseen
Puutarhassa halutaan myös rentoutua ja erilaisia oleskelutiloja rakennetaan esimerkiksi pergolarakentein. Riippumatto, jossa loikoilla hyvän kirjan kanssa, ja kaunis valosarja puuhun luovat myös toimivat puitteet rentouttavaan oleskeluun. Paljut ja porealtaat ovat yleistyneet suomalaisten pihoissa, ja nyt myös hiljalleen uima-altaat tuovat omalle pihalle hieman luksusta.
Vanhat perinnekasvit kunniaan
Mummoloiden puutarhoissa loistaneet perinnekasvit ja kukat ovat löytäneet tiensä takaisin nykypuutrahoihin. Nyt suositaan esimerkiksi daalioita, liljoja, pioneja, kaunopunahattuja ja köynnösruusuja. Kukkivissa kasveissa suositaan myös sellaisia lajikkeita, joita voi käyttää leikkokukkina ja ottaa sisälle maljakkoon.
Tyyli saa edelleen olla boheemia, leikkisää ja hyvin runsasta ja väreilläkin leikitellään.
Nappaa tästä talteen kotipuutarhurin vuosikalenteri kesäkuukausiksi.