Pallon perässä jo kymmenen vuotta – jalkapalloseura IFK Mariehamn Fotboll r.f. osallistaa suuren joukon lapsia ja nuoria


Perinteikäs jalkapalloseura IFK Mariehamn Fotboll r.f. harjoittaa lasten, nuorten ja naisten jalkapalloa. Seura tarjoaa 5–18-vuotiaille tytöille ja pojille mielekästä tekemistä. Harjoituskertoja voi viikossa olla jopa kuusi, ja sen lisäksi vielä pelejä, useasti myös mantereella. Osuuskauppamme on mukana sponsoroimassa tätä toimintaa ja kävimme keväällä 2022 seuraamassa P08 poikien harjoituksia.

16.2.2023

Iloa, yhteenkuuluvuutta ja osallistumista

IFK Mariehamn Fotboll rf on yksi Ahvenanmaan suurimmista urheiluseuroista. Yhdistyksessä on noin 500 pelaajaa ja 80 valmentajaa. Yhdistyksessä pelaa 20 poika- ja tyttöjoukkuetta sekä yksi naisten joukkue. Näistä jalkapallojoukkue P08 on harjoitellut yhdessä jo kahdeksan vuotta. Joukkueessa on lähemmäs 20 pelaaja, ja nyt 14-vuotiaat pojat ovat pelanneet yhdessä jo kuusivuotiaista saakka. Tänä aikana joukko on hitsautunut yhteen ja kentällä jaetaan niin ilot kuin surut.

– Pojat ovat pelanneet yhdessä jo niin pitkään, että yhteispeli sujuu heiltä saumattomasti. Täällä tsempataan aina kaikkia ja tavoitteemme on sama. Kannustamme myös nuoria pelaajia monipuoliseen harjoitteluun, jossa myös muulle urheilulle annetaan tilaa. Näin nuoret voivat kehittyä omassa tahdissaan ja harjoittaa fysiikkaa sekä muita yhteistyötaitoja, joukkueen valmentaja John Boman kertoo.

Joukkue harjoittelee yhdessä neljä kertaa viikossa ja viikonloppuisin heillä on pelejä. Ulkona harjoitellaan vuoden ympäri. Joukkuetta luotsaa Johan Carlsson, jolla on päävastuu valmennuksesta, ja häntä auttavat Michael Gunell ja John Boman. Maanantaista torstaihin pojat harjoittelevat ja vieraillessamme heidän harjoituksissaan toukokuun lopussa harjoitukset koostuivat ensin tekniikkaharjoituksista ja lopussa myös pelataan joukkueen kesken. Valmentaja Johan jakaa pelaajat noin neljän hengen ryhmiin. Ryhmissä hiotaan erilaisia tekniikoita ja Johan tsemppaa poikia koko ajan. Ulkopuolinen huomaa hyvin, että yhdessä on harjoiteltu jo pitkään, yhteistyö soljuu ja jonkun loukkaantuessa toinen pelaaja on heti paikkaamassa tätä. Kentällä näkee myös monia eri joukkueita harjoittelemassa samaan aikaan.

 

Mielekästä vapaa-ajan toimintaa

Yhdistyksen päätarkoitus on tarjota niin pojille kuin tytöille mielekästä vapaa-ajan toimintaa turvallisessa ympäristössä. Täällä kaikilla on tilaa kasvaa ja kehittyä pelaajina omassa tahdissaan. Harjoittelutoiminta on jaoteltu lasten ja nuorten jalkapalloon. Lasten jalkapallo aloitetaan yleensä 5–6 vuoden iässä leikin varjolla. Tällöin leikkisten aktiviteettien avulla pyritään herättämään lasten kiinnostus urheiluun ja jalkapalloon, samalla kun he oppivat ottamaan muut pelaajat huomioon ja kunnioittamaan helpohkoja sääntöjä. Ymmärrys peliin kehittyy harjoitusten ja leikin avulla. Kaikilla on myös oikeus samaan määrään peliaikaa taidoista riippumatta. Siirryttäessä nuorisojalkapalloon tekniikkaan kiinnitetään enenevissä määrin huomiota. Yhteistyötaidot ja toisten kunnioittaminen pelaajina on kuitenkin koko ajan läsnä. Mitä vanhemmista pelaajista on kyse, sen enemmän heille myös tarjotaan lisäharjoitteluaikoja ja lisää peliaikaa, jos tähtäimessä on ura ammattilaisjalkapallon parissa.

 

Sponsoroinnilla maltillinen hintataso

Osuuskauppamme haluaa omalla toimialueellaan olla mukana tukemassa varsinkin lasten ja nuorten toimintaa. Sponsoroinnin kautta olemme mukana tukemassa sellaista paikallista toimintaa, joka koskettaa asiakasomistajiamme ja osallistaa mahdollisimman suuren joukon lapsia, nuoria ja perheitä – niin urheilun, kulttuurin kuin yhteiskunnallisen toiminnankin saralla. Vuonna 2022 osuuskauppamme oli mukana sponsoroimassa IFK Mariehamn Fotboll r.f.:n poikien jalkapallojoukkuetta. Sponsoroinnin avulla on harjoitteluun liittyvät maksut pystytty pitämään maltillisina ja hankittu yhtenäiset harjoitteluasut.

 

IFK Mariehamn

Paikka: Maarianhamina

Perustamisvuosi: 1919

Varuboden-Osla mukana sponsoroimassa toimintaa

Sponsoroinnilla on mahdollistettu maltilliset osallistujamaksut