Kun töissä on kivaa – moni jatkaa työuraansa joustavasti vielä eläköitymisensä jälkeen


Osuuskauppamme henkilöstöstä noin 5 prosenttia on nyt 60 vuotta täyttäneitä ja 65 vuotta täyttäneitä on 1 prosenttia. Toimipaikoissamme on myös eläkkeelle jo jääneitä työntekijöitä, jotka ovat joustavasti jatkaneet työntekoa eläkkeelle jäännin jälkeenkin. Osuuskauppamme suurimmassa S-marketissa, S-market Näsissä Porvoossa hyllyjen välissä heitä ahertaa jopa kaksin kappalein. Auli Backman ja Paula Käyhkö ovat molemmat jatkaneet työntekoa eläkkeelläkin.

29.3.2023

Työyhteisö ja asiakkaat – työn suola

Yhä useampi eläkeikäinen jatkaa työskentelyä vielä eläkeiän saavutettuaan. Asenneilmastokin on vuosien saatossa muuttunut, kun ennen eläkkeelle pääsyä odotettiin, eikä eläkkeellä enää käyty töissä, haluaa moni nyt jatkaa työntekoa. Työ tuo arkeen mielekästä tekemistä ja työyhteisö ja siihen kuuluminen ovat asioita, jotka motivoivat jatkamaan työntekoa. Myös Porvoon S-market Näsissä työskentelevien Auli Backmanin ja Paula Käyhkön mielestä työporukka ja asiakkaat ovat mielekkäiden työtehtävien lisäksi työn suola, joka innosti jatkamaan työntekoa eläkepäivillä.

Aulilla on pitkä ura kaupan alalla. Hän aloitti työt 2007 Näsin S-marketista, mutta oli jo ennen tätä ehtinyt työskennellä kaupassa yli 20 vuotta kun teki työuraa Porvoon Kevätkummussa sijaitsevassa Valintatalossa. Näsin S-marketissa hän on saanut tehdä monenlaisia työtehtäviä, pääasiassa kuitenkin käyttötavaroiden parissa.

– Olen sosiaalinen ihminen ja olen aina viihtynyt asiakaspalvelutöissä. Täällä Näsin S-marketissa olen tehnyt töitä pääasiassa käyttötavaraosastolla ja toisinaan myös kassalla, mikä on ollut mukavaa. Osastolla työskennellessä saan jutella asiakkaiden kanssa mikä on ehdottomasti yksi työn parhaista puolista, Auli kertoo.

Auli jäi eläkkeelle syksyllä 2021, mutta koska työ oli ollut mielekästä, kysyi hän itse mahdollisuudesta jatkaa työntekoa vielä tämänkin jälkeen. Aulin työkaveri käyttötavaraosastolla oli Paula, joka jäi puoli vuotta Aulin jälkeen eläkkeelle. Tällöin Auli oli jo vinkannut Paulalle tästä mukavasta mahdollisuudesta jatkaa työskentelyä.

– Työurani VBO:lla aloitin vuonna 2010. Työskentelin tätä ennen siivojana ja siivoustyöt lopetettuani kävin oppimiskeskus Edupolin kurssilla, johon sisältyi kuukauden mittainen työharjoittelu. Työharjoitteluni tein S-Gardenissa ja tämän myötä minulle aukeni myös mahdollisuus tulla tänne S-markettiin. Yli kymmenen vuotta täällä on vierähtänyt ja aina välillä minulla on myös ollut mahdollisuus tehdä vuoroja S-Gardenissa. Tämä on ollut loistava mahdollisuus minulle, jonka lempiharrastuksiin kuuluu kukkienhoito, Paula sanoo.

Joustavaa työntekoa

Vaihtelua perinteisiin eläkepäiviin voi saada käymällä muutamana päivänä viikossa vielä töissä. Töitä voi tehdä joustavasti ja työtunneista voi sopia esihenkilönsä kanssa. Sekä Auli että Paula tekevät kaksipäiväistä työviikkoa, mutta kertovat että voivat varsin joustavasti myös ottaa lisävuoroja, joita on tarjolla. Molemmille kaksipäiväinen työviikko tuo mukavaa vaihtelua arkeen. Aulin vapaa-aika täyttyy liikunnasta ja leipomisesta ja lastenlasten hoitaminen on hänelle myös erittäin tärkeä asia. Paula vuorostaan lukee, tekee ristikoita, hoitaa kukkia ja näkee lapsenlapsiaan silloin kun hän ei ole täyttämässä käyttötavarahyllyjä Näsin S-marketissa. Molempien puheesta käy hyvin ilme se, miten tärkeä osa työ on myös omaa identiteettiä, ja miten tärkeä osa se heille on vielä eläkeikäisinäkin. Kun vielä on hyvässä kunnossa ja jaksaa niin on mukavaa, että voi jatkaa työntekoa.

Tällä hetkellä osuuskaupassamme työskentelee noin 10 henkilöä eläkkeellä ollessaan. Jokaiselle on räätälöity työsopimustunnit joustavasti. Kaupan alalla on paljon työtehtäviä, ja konkariammattilaisten merkitys kasvaa entisestään työvoiman saatavuushaasteiden myötä.

– Olemme iloisia, että työmme osuuskaupassamme on mielekästä ja että työtehtävissä halutaan myös jatkaa vielä eläköitymisen jälkeen. Monilla on jo pitkät työurat takanaan kaupan alalta ja heillä on paljon osaamista, jota voivat jakaa uudemmille työntekijöille. Tämä on rikkaus myös työnantajalle, henkilöstöjohtaja Paula Pajunen sanoo.

Osuuskaupassamme on paljon eri työtehtäviä ja palkkaamme mielellään myös eläköityneitä henkilöitä, jotka ovat kiinnostuneita jatkamaan työuraansa, ja joilla ei ole aikaisempaa työkokemusta Varuboden-Oslasta tai edes kaupan alalta. Osuuskapassamme on kattava perehdytys, jolloin työtehtävät ja toimipaikka tulevat tutuksi.

Eläkkeellä ollessaan voi työskennellä niin paljon kuin haluaa.  Edellytyksenä on, että ennen eläkettä ollut työsuhde on päättynyt. Jos eläkeaikana haluaa edelleen jatkaa työskentelyä saman työnantajan palveluksessa, on tehtävä kokonaan uusi työsopimus. Aulin ja Paulan kohdalla siirtyminen uuteen työsopimukseen oli varsin sujuvaa.

– Hieman tuli kyllä haikea olo, kun ensin piti päättää vanha työsuhde, kun olin kuitenkin ollut talossa niin pitkään. Tämähän oli osa prosessia, mutta tuntui hassulta, että piti ottaa lopputili ensin, Auli kertoo.

Paula Pajunenkin toteaa, että monelle voi tulla hieman yllätyksenä, että ensin pitää päättää vanha työsuhde, jotta voi solmia uuden työsopimuksen eläkkeellä työskentelyyn. Muutoin itse prosessi jatkaa töitä eläköitymisen jälkeen on vaivaton ja sujuva ja Varuboden-Oslan sekä S-ryhmän mahtavat henkilöstöetuudet jatkuvat katkeamattomina.