Suomen toiseksi vanhin toiminnassa oleva mylly on perustettu jo vuonna 1545. Porvoon Virtaalassa toimiva mylly jauhaa oman tilan viljat jauhoiksi ja hiutaleiksi. Myynnissä on noin 55 erilaista tuotetta ja tuotekehitys on jatkuvaa. Myllyn nykyinen omistaja Jani Hannula jatkaa vanhempiensa jalanjäljissä. Tilan tuotteita myydään tilapuodista ja Reko-ryhmissä, ja osuuskaupassamme Strömsbergin myllyn tuotteita löytyy Sale Askolasta, Monninkylästä ja Pornaisista sekä S-market Näsistä Porvoossa.
1.3.2023
Historiallinen valssimylly jauhaa viljatuotteita oman pellon viljasta ja ostaa osan lähialueen viljelijöiltä. Myllyn toiminta on alkanut jo 1500-luvulla ja vuosien saatossa, esimerkiksi tulipalon seurauksena, on osia kuivurista ja myllystä jouduttu uusimaan. Myllyn laitteissakin on historian havinaa ja ne ovat olleet mukana pidemmän aikaa, vanhin kone jopa vuodesta 1926 lähtien.
– Tämä työ tehdään edelleen hyvin perinteisin menetelmin ja konein. Laitteet kun ovat tuolta viime vuosisadan alkupuolelta, saattavat ne aiheuttaa hieman päänvaivaa aina toisinaan, jos niitä pitää korjailla. Näitä ei korjailla nykyaikaisin menetelmin, joten korjaajan löytyminen on kiven alla. Ilmankosteus vaikuttaa myös paljon siihen, miten meidän pitää säätää laitteitamme, kun ne ovat suurimmaksi osaksi puuta, rautaa tai valurautaa. Muoviosia ei tästä myllystä löydy. Meillä on myös käytössä todella ekologinen voiteluaine, nimittäin siirappi, Jani Hannula naurahtaa.
Työpäivät myllyllä venyvät, kun moderneja koneita ei ole työn apuna. Janin työt myllyllä alkavat aamuviideltä ja päättyvät usein vasta kymmenen maissa illalla. Tämä onkin eräänlainen elämäntapa. Työ vaatii myös raavasta voimaa, kun painavia jauhosäkkejä kannetaan päivittäin myllyn eri kerrosten välillä. Myös pussittaminen ja etikettien laitto sujuu ihan käsivoimalla. Ainoa moderni laite on aivan viime aikoina hankittu digitaalivakaa, tätä ennen jauhopussit punnittiin punnuksilla.
Myllynkivet jauhavat ahkeraan myös myllärin itse puitua viljaa, joka ensin on kuivattu samassa pihapiirissä olevassa kuivurissa. Viljaa ostetaan myös lähialueen tiloilta, kuitenkin todella läheltä koska kaikki toimitetaan noin kymmenen kilometrin sääteellä myllystä. Ohraa, ruista, kauraa ja vehnää jauhetaan hiutaleiksi ja jauhoiksi, mutta myös härkäpapua on otettu mukaan. Härkäpapu on oiva lisä esimerkiksi sämpylätaikinaan.
Kaikki on kotimaista ja lähellä kasvanutta, eikä valmiisiin tuotteisiin lisätä mitään lisä- tai säilöntäaineita. Tässäkin myllyn nykyinen mylläri haluaa vaalia perinteitä. Ja onhan lisäaineettomuus tänä päivänä tärkeä asia, kun ihmiset haluavat syödä mahdollisimman puhdasta ja lisäaineetonta ruokaa. Tuotteet pakataan myllyssä ja toimitetaan kauppoihin suoraan. Tämä tarkoittaa sitä, että tuote on jo seuraavana päivänä kaupan hyllyllä.
Toiminta on koko ajan perustunut asiakkaiden kysyntään ja perusajatuksena onkin ollut jauhaa korkealaatuisia jauhoja perinteisellä tavalla. Perinteisenä käsityönä jauhettaessa työ on hitaampaa ja määrät pienempiä kuin isoissa jättimyllyissä, mutta toiminnan ajatuksena ei koskaan olekaan ollut kilpailla isojen toimijoiden kanssa hinnoissa tai määrissä vaan laadussa.
Lähes 400 kiloa painava myllynkivi jauhaa viljanjyvistä päivän aikana jauhoja. Ensin kivi kuorii jyvän ja jauhojen saamiseksi se joutuu jauhamaan noin 14 tuntia. Jauhamisaika vaikuttaa jauhojen karkeuteen. Kun myllyyn kaadetaan 600 kiloa jyviä, siitä saadaan noin 250 kiloa jauhoja. Jauhettaessa syntyy aina hävikkiä, esimerkiksi kuoria tai lese-eriä, joita ei voi myydä ulos. Viimeisen kymmenen vuoden ajan Strömsbergin myllyllä on hävikki ollut lähestulkoon nolla. Tästä kehityksestä ollaan todella ylpeitä.
– Olemme toiminnassamme pystyneet minimoimaan hävikin lähes kokonaan. Tuotannostamme se, mitä ei voi myydä, esimerkiksi leseet, jotka eivät täytä myyntikunnon kriteereitä, kulkeutuvat lähialueen eläintiloille rehuksi. Eläimille kelpaamaton lese, jossa on liian korkea pölypitoisuus, käytetään vuorostaan kotimme lämmittämiseen, Jani kertoo.
Perinteisessä myllyssä toimintaa jatketaan perinteisin työmenetelmin, mutta kuitenkin tiukasti ajassa kiinni. Kehitystyötä tuotteiden osalta tehdään jatkuvasti ja asiakkaita kuunnellen. Lieneekö Janin unelma-ammatilla, kokilla, osuutta asiaan. Intohimoiselle ruoanlaittajalle kun on luontevaa seurata viimeisimpiä ruokatrendejä ja kehitellä oman myllyn tuotteista niihin sopivia. Asiakkaiden keskuudessa ihan perinteinen vehnäjauho ja kaurahiutaleet ovat kaikkein suosituimpia.
Osuuskauppamme valikoimiin Strömsbergin myllyn tuotteita tuli myyntiin vuonna 2021. Itäisellä Uudellamaalla myllyn tuotteita on myynnissä Askolan, Monninkylän ja Pornaisten Salessa ja S-market Näsissä, Porvoossa.
Sijainti: Saksala, Porvoo
Omistaja: Jani Hannula
Perustettu: 1545
Toimintamuoto: mylly
Tuotteet: jauhot ja hiutaleet
9.10.2024 | Edut ja vinkit | Lehti-ilmoitukset
8.10.2024 | Edut ja vinkit
7.10.2024 | Uutisia