Mene Etusivulle
Haku
16.3.2026

UUTINEN

Osuuskauppa Varuboden-Osla uudisti palveluverkostoaan ja vahvisti asiakaspalveluaan Sydän kohdallaan

Osuuskauppa Varuboden-Osla panosti vuonna 2025 asiakaspalvelun kehittämiseen ja palveluverkostonsa uudistamiseen. Osuuskaupan investoinnit olivat 18,6 miljoonaa euroa ja verollinen myynti kasvoi yli 550 miljoonaan euroon. Vuoden aikana uudistuksia tehtiin marketkaupassa, ravintoloissa ja liikennekaupassa osana pitkäjänteistä työtä alueen palvelujen kehittämiseksi.
Yksi osuuskaupan merkittävimmistä investoinneista on Kirkkonummen Prismakeskuksen uudistus, joka jatkui läpi vuoden 2025.– Työt Prismakeskuksessa ovat edenneet suunnitelmien mukaan. Laajennuksen toinen osa valmistuu hyvää vauhtia, ja uusi ravintolamaailmamme ja Emotion-myymälä avataan jo alkusyksystä, toimitusjohtaja Mathias Kivikoski kertoo. Työt myymälän sisällä jatkuvat vielä siitä eteenpäin, mutta hyvissä ajoin ennen joulukauppaa pääsemme viettämään uudistuneen Prismakeskuksen avajaisia.Prismakeskuksen ohella osuuskauppa teki vuoden aikana useita muita parannuksia palveluverkostoonsa. Karjaalla ja Kirkkonummella autopesut saivat uudet koneistot, Kirkkonummella Sale Kantvik uudistettiin täysin ja myös Porvoossa ravintola Rosso koki muodonmuutoksen.– Etenkin Rosson uudistus oli todella onnistunut, ja se näkyy myös asiakasvirran kasvussa, Kivikoski kertoo. Rosson suosio on ollut niin suurta, että ravintola on ajoittain täynnä, ja siksi suosittelemmekin, että asiakkaat varaavat pöydän etukäteen.Samaan aikaan osuuskauppa katsoo myös pidemmälle tulevaisuuteen, ja kiinteistösalkkuun hankittiin tontteja Porvoosta, Siuntiosta ja Ahvenanmaan Dalbosta.

Verkkokauppa jatkoi vahvaa kasvuaan

Vuoden 2025 aikana myös ruoan verkkokauppa jatkoi vahvaa kasvuaan. Yhdeksään toimipaikkaan tuli käyttöön kuljetusrobotit, ja loppuvuodesta niitä oli 13 toimipaikassa. Robot toimittivat ostokset asiakkaille yli 30 000 kertaa, mikä tarkoittaa, että yli neljännes verkkokaupan ostoksista toimitettiin robotilla.– Myymälöiden yhteydessä olevien noutopisteiden verkosto on myös hyvin kattava, ja tällä hetkellä selvitämme mahdollisuuksia tuoda noutopisteitä lähemmäksi asiakkaitamme paikkoihin, joissa ei ole myymälää lähettyvillä. Ensimmäisen ns. lähinoutopisteen avasimme Porvoon Mannerheiminkadun varrelle noin vuosi sitten, ja se on ollut vilkkaassa käytössä ensimmäisestä päivästä lähtien, Kivikoski kertoo.

Henkilökunnalla Sydän kohdallaan

Vuoden 2025 osuuskaupassa panostettiin myös erityisesti asiakaspalveluun, ja koko henkilökunta on lähtenyt Sydän kohdallaan -muutosmatkalle.– Osuuskaupan peruslupaus on tarjota asiakkaalle aina edullinen ostoskori. Tämän lisäksi haluamme tarjota asiakkaille parasta palvelua, ja siksi aloitimme viime vuonna erityisen panostuksen asiakaspalveluun ja asiakaskohtaamisiin. Olemmekin nyt saaneet palautetta siitä, että meidän toimipaikoissamme tervehditään asiakkaita ahkerasti ja iloisesti – sehän on oikeastaan itsestään selvä asia, mutta unohtuu valitettavan usein arjen tuoksinassa. Tämän vuoden alussa kaikki toimipaikkamme ovat tehneet omat sydänlupauksensa, jotka tulevat näkyviin toimipaikkoihin kevään aikana.Jokainen henkilökunnan jäsen on tärkeässä roolissa osuuskaupan hyvän tuloksen saavuttamisessa, ja siksi henkilökunta myös palkitaan.– Meillä on jo usean vuoden ajan ollut käytössä koko henkilökunnalle suunnattu tulospalkkiojärjestelmä, ja myös vuoden 2025 osalta henkilökunnalle maksettiin täysi tulospalkkio suhteessa työtunteihin, eli kokoaikaiselle työntekijälle jopa 2 500 euroa vuoden aikana, Kivikoski kertoo. Varuboden-Oslan henkilökunta on hyvin sitoutunutta, ja se näkyy muun muassa siinä, että työtyytyväisyysindeksimme on edelleen todella korkealla.

Asiakasomistajille ennätysmäärä Bonusta

Viime vuoden loppuun mennessä osuuskaupan asiakasomistajamäärä oli lähes 74 000 ja on jatkanut tasaista kasvuaan. – Myös Bonus on kasvanut tasaisesti, ja ensimmäistä kertaa osuuskauppamme maksoi asiakasomistajille Bonusta yli 12 miljoonaa euroa ja sen lisäksi maksutapaetua lähes 0,5 miljoonaa euroa, Kivikoski iloitsee.– Meillä S-ryhmässä on ollut tavoitteena vähentää oman toimintamme ilmastovaikutusta, ja siinä olemme onnistuneet hyvin. Esimerkiksi osuuskaupassa kaikki toimipaikkauudistukset tehdään ilmastonäkökulmasta. Nyt suuntaamme S-ryhmässä katseemme eteenpäin ja laajemmalle ja pyrimme pienentämään koko toimitusketjumme luontovaikutusta, Kivikoski kertoo. Tässä S-ryhmä on tehnyt tiivistä yhteistyötä Jyväskylän yliopiston kanssa, jossa on kehitetty luontojalanjälkilaskuri, jonka avulla yritykset voivat arvioida oman luontoon jättämänsä jalanjäljen. – Kuluttajatasolla yritämme taas oivalluttaa asiakkaita huomaamaan, miten pienillä arjen teoilla voi olla suuri vaikutus luonnolle. Esimerkiksi ruokahävikin vähentäminen on meille kaikille hyvä ja helppo tapa elää vastuullisemmin, kuten on myös kotimaisten tuotteiden ja sesonkituotteiden suosiminen.

Vuoden 2025 tärkeimmät tapahtumat:

Tammikuu: Prismakeskuksen laajennus ja modernisointi Kirkkonummella alkoiHelmikuu: ABC Carwash Kirkkonummella modernisoitiinMaaliskuu: Robokuljetusten verkoston laajennusHuhtikuu: Uudistettu Rosso avattiin uudelleenToukokuu: Sydän kohdallaan -palvelukonsepti lanseerattiinSyyskuu: Robokuljetusten verkoston laajennusLokakuu: Yösähköhinta sähköauton lataukseen Sale Kantvikin uudistus valmistuiMarraskuu: ABC Carwash Karjaalla modernisoitiin Joulukuu: Hesburger Kirkkonummen liiketoiminnan osto

Tunnusluvut:

Verollinen myynti: 554 miljoonaa euroa (2024: 545 M€) Tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja: 18,9 miljoonaa euroa (2024: 16,2 M€) Investoinnit: 18,6 miljoonaa euroa (2024: 17,2 M€) Maksettu Bonus ja maksutapaetu: 12,8 miljoonaa euroa (2024: 12,4 M€) Jäsenmäärä 31.12.2025: 73 872 (2024: 72 296) Henkilöstön lukumäärä 31.12.2025: 982 (2024: 991)

KATEGORIAT

  • Uutiset