Vältä ruuhkat jouluostoksilla – hyödynnä laajoja aukioloaikoja ja ruoan verkkokauppaa


Ruokakaupoissamme joulu on perinteisesti vuoden vilkkain pyhä, ja jouluviikon vilkkain päivä tulee ennusteidemme mukaan olemaan aaton aatto. Osuuskauppamme laajat aukiolot sujuvoittavat asiointia ja vähentävät ruuhkia. Joulun ruoat saa kätevästi tilattua myös ruoan verkkokaupasta s-kaupat.fi. Oma kotiinkuljetus- tai noutoaika jouluviikolle kannattaa kuitenkin varata mahdollisimman pian.

19.12.2022

Laajat aukioloajat ja s-kaupat.fi helpottavat jouluruuhkaa 

Joulu on ruokakaupoissa ruuhkaista aikaa, mutta joulun valmistelua voi helpottaa optimoimalla ostosreissun ajankohdan tai tilaamalla ruoat verkkokaupasta s-kaupat.fi.  Ruokakauppojemme laajoilla aukioloajoilla haluamme mahdollistaa asiakkaillemme jouluostosten tekemisen joustavasti. Prisma Kirkkonummi, S-markettimme, Sale-myymälämme ja ABC-liikennemyymälämme palvelevat myös läpi joulun. Aattona kaupat pitävät ovensa auki, mutta sulkevat tavallista aikaisemmin.

Asiakkaiden kaupassakäynti on viime vuosina muuttunut paljon joustavammaksi. Laajoilla aukioloilla, asiakkaat voivat paremmin valita itselleen sopivan ajan käydä ruokaostoksilla, kun jääkaappia voi täydentää pitkin pyhiä. Jos ruuhkilta haluaa välttyä kannattaa hyödyntää vuorokauden hiljaisimpia tunteja, jotka ovat tyypillisesti aamulla ennen kello yhdeksää sekä myöhäiset illat, tai suunnata ostoksille jo hyvissä ajoin alkuviikosta.

– Vuoden suurin ruokajuhla, joulu, tuo vilskettä ruokakauppoihimme. Tänä vuonna jouluaatto sijoittuu lauantaille ja näin ollen jouluostoksia tehdään varmasti jo viikon alussa. Monet täydentävät kuitenkin joulupöydän tarjottavia pitkin viikkoa. Kauppamme laajat aukioloajat ja suurimmissa kaupoissa jouluruuhkissa auttelevat jouluapulaiset helpottavat aivan varmasti pahimpia ruuhkia, marketkaupan toimialajohtaja Bengt Vinberg sanoo.

 

Joulun herkkuja notkuvat hyllyt

Joulun laajoihin aukioloihin on valmistauduttu jo hyvissä ajoin ennakkotilauksin, jotta tavaraa riittää kaikkina päivinä. Joulun tilauksia tehdään jo kesällä. Tuoretuotteiden toimituspäiviä on lisätty ja tuotteita toimitetaan kauppoihin lisätoimituksin. Kattavista valikoimista on jokaisen helppo poimia ostoskoriinsa omat joulupöydän herkkunsa. Myös Ruokatoriemme aukioloja on pidennetty, jotta ruuhkia saadaan pienennettyä. Ruokatoreiltamme löytää paljon joulupöydän herkkuja valmiina, jos haluaa helpottaa omia joulukiireitään tänä vuonna.

Ruokatoriemme asiantuntevat myyjät antavat vinkkejä ja reseptejä joulupöydän antimiin. Ruokatoreja osuuskaupallamme on yhdeksän ja ne ovat S-markettiemme yhteydessä. Itäisen Uudenmaan S-marketeista Loviisassa, Porvoon Näsissä, Sipoon Nikkilässä ja Söderkullassa on Ruokatorit ja Länsi-Uudenmaan myymälöistä Kauniaisista, Tammisaaresta, Karjaalta ja Inkoosta löytyvät Ruokatorit. Myös Kirkkonummen Prismassa ja Ahvenanmaalla Jomalassa asiakkaita palvelee Ruokatori.

 

Verkkokaupan kapasiteettia on lisätty 

Osuuskaupassamme nostetaan ruoan verkkokauppojen kapasiteettia pyhien alla, mutta oma toimitusaika kannattaa kuitenkin varata pikaisesti. Tilaukset voi tehdä kätevästi verkossa, milloin itselle sopii parhaiten. Tilaukset tehdään S-kaupat.fi-sivuston kautta, josta tuotteet on helppo poimia ostoskoriin. Tilatut tuotteet saa valmiiksi kerättynä ja pakattuna helposti kaupan noutopisteeltä valittuna ajankohtana. Osuuskauppamme alueella noutopisteitä on S-market Loviisassa, Porvoon Näsissä, Söderkullassa, Tammisaaressa ja Karjalla, Prisma Kirkkonummella sekä Sale Granissa. 

Jouluviikon toimitusajan voi jo varata ja tilausta muokata myymälästä riippuen jopa vielä edellisenä iltana. Ruoan verkkokaupan kapasiteettia on nostettu joulua edeltävälle ajalle, mutta myös kysyntää on tavallista arkiviikkoa enemmän. Viimeistään nyt kannattaa varata oma toimitusaika, sillä joulunaluspäivien aikaikkunat täyttyvät jo kovaa vauhtia. Tilauksen sisältöä on sitten helppo muokata lähempänä toimitusajankohtaa.

Oman kotipaikkakunnan verkkokaupan palvelutilanteen voi tarkistaa osoitteesta s-kaupat.fi.

 

Tarkista yksiköidemme joulun aukiolot täältä.

 

Lisätietoja: toimialajohtaja Bengt Vinberg (bengt.vinberg@sok.fi, puh. 010 762 6637).