Oi kuusipuu, oi kuusipuu


Monelle joulukuusi kruunaa joulunodotuksen. Jotkut nostavat kuusen jo hyvissä ajon ennen jouluaattoa koristamaan kotia, toisten perinteisiin kuuluu koristella kuusi vasta jouluaattona. Kestokuusien suosio on myös kasvanut viime vuosina, mutta moni luottaa tänäkin jouluna aitoon kuuseen. Osuuskaupassamme Kirkkonummen Prisma ja S-Garden Porvoossa myyvät kuusia. S-Gardenin väki antaa teille seuraavaksi vinkkejä joulukuusen hoitoon.

13.12.2022

 

  1. Käsittele joulukuusta mahdollisimman hellävaraisesti, kun kuljetat sen kotiin. Jos kuljetat joulukuusta pidemmän matkan esimerkiksi auton katolla tai peräkärryssä, niin suojaa se mahdollisuuksien mukaan kuivattavalta tuulelta esimerkiksi muovilla tai pressulla.

 

  1. Suojaverkko kannattaa poistaa kotiin saavuttua, jotta oksat pääsevät rauhassa asettumaan luonnolliseen asentoonsa.

 

  1. Joulukuusi olisi paras siirtää sisätiloihin mahdollisimman leudolla säällä, jolloin lämpötilan vaihtelu jäisi mahdollisimman pieneksi.

 

  1. Jos ulkona kuitenkin on kova pakkanen, niin mahdollisuuksien mukaan olisi hyvä sulatella puuta tilassa, jossa olisi mahdollisimman viileää mutta kuitenkin muutama plusaste, ennen kuin puun siirtää lämpimään sisäilmaan. Esimerkiksi autotalli tai katettu terassi voi sopia tähän tarkoitukseen.

 

  1. Joulukuusi tarvitsee runsaasti vettä. Jotta vesi kulkeutuu runkoon hyvin, on tärkeää tehdä sahalla uusi imupinta kuusen tyveen. Laita esimerkiksi ämpäriin tai kuusen jalkaan valmiiksi reilusti vettä ja sahaa pois parin sentin kiekko kuusen rungon alapäästä. Tämän jälkeen upota kuusen tyvi saman tien veteen, jotta johtosolukko ei tukkeudu ilmalla.
  1. Sisätiloissa kuusta ei kannata sijoittaa lämmönlähteiden lähettyville, eli kannattaa sijoittaa kuusi mahdollisimman etäälle esim. pattereista ja takasta.

 

  1. Huolehdi, että kuusen jalassa on aina vettä! Veden olisi hyvä olla kädenlämpöistä.

 

  1. Joulukuusi on käytössä niin lyhyen ajan, ettei ravinteille ole tarvetta, vaan puhdas vesi riittää. Leikkokukkavirkiste voi kuitenkin auttaa pitämään veden puhtaampana.

 

Kuusentuoksuista joulua toivottaa S-Gardenin väki!