Varuboden-Oslassa työtyytyväisyys edelleen erinomaisella tasolla


VBO:lle jälleen Suomen Innostavimmat työpaikat - tunnustus

21.12.2021

Vuosittainen työtyytyväisyyskysely (TYT) teetettiin tänä vuonna VBO:lla ajalla 25.10.-17.11.2021, jolloin koko henkilökunnalla oli mahdollisuus kertoa oma näkemyksensä muun muassa toimintakulttuuristamme, yhteistyöstä ja johtamisesta.

Tutkimuksen mukaan kokonaistyytyväisyys on kaikilla tutkimuksen keskeisillä osa-alueilla erittäin korkea ja erittäin merkitsevästi tavanomaista paremmalla tasolla. Tutkimuksen päätasolla on käytetty ulkoisena vertailuaineistona vuoden 2021 Suomen yleisnormia. TYT-indeksi (eli kaikille yrityksille yhteisten kysymysten indeksi) oli tänä vuonna 79,2 pistettä (10,6 pistettä Suomen yleisnormin yläpuolella, edellisvuonna 80,2). TYT-luokitus asettuu tutkimuksessa korkeimmalle mahdolliselle tasolle eli AAA – Erinomainen.

– TYT-kysely on Varuboden-Oslalle hyvin tärkeä työkalu, kun kehitämme henkilöstötyötämme. Huomaamme, että kysely on tärkeä myös työntekijöille, vastauksia kertyi upeat 766 kappaletta, joka on 89,8 % henkilökunnastamme – saamme siis erittäin kattavan ja luotettavan tilannekuvan työyhteisöjen näkemyksistä, henkilöstöpäällikkö Paula Pajunen toteaa.

Kokonaistyytyväisyyttä nostavina asiakokonaisuuksina nousevat esiin erityisesti yritystasoiset asiat: vahva työnantajakuva sekä johtamis- ja toimintakulttuuri. Suhteellisesti parhaiten toimivina yksittäisinä asioina nousevat esiin oikeudenmukainen palkitseminen, päätöksenteon tehokkuus sekä yrityksen tulevaisuuden näkymien valoisuus, jotka asettuvat erittäin merkitsevästi tavanomaista paremmalle tasolle. Avointen vastausten perusteella työpaikoilla edelleen kaikkein parasta on ihanat työkaverit. Merkittävin parannus edellisvuodesta on tapahtunut esihenkilön luottamuksessa alaisiinsa sekä rohkeudessa esittää vapaasti eriäviäkin näkemyksiä esihenkilölle.

Tutkimuksen toteuttaa yhteistyökumppanimme Eezy Flow, joka paitsi takaa vastaajien anonyymiyden, myös mahdollisuuden vertailla tuloksiamme muihin osuuskauppoihin sekä muihin suomalaisiin yrityksiin.