S-market Tammisaaren remontti valmistumassa


26.10.2021

S-market Tammisaaressa rakennustyöntekijöistä on kuluneen vuoden aikana tullut lähes yhtä tuttu näky kuin myymälän henkilökunnasta. Nyt yli vuoden kestäneet remontti- ja laajennustyöt ovat loppusuoralla, ja uudistetussa myymälässä vietetään avajaisia perjantaina 29.10.2021.

– Olemme todella iloisia siitä, että olemme nyt loppusuoralla ja pääsemme esittelemään uudistettua ja laajennettua myymälää, toimipaikkapäällikkö Mika Gabrielsson toteaa. Myymälä on ollut auki asiakkaille koko remontin ajan, mikä on tietenkin ajoittain aiheuttanut hankaluuksia sekä asiakkaille ja henkilökunnalle. Asiakkaamme ovat suhtautuneet remonttiin todella hyvin ja kannustavasti, ja olemme selviytyneet tästä hyvällä yhteistyöllä ja huumorilla.

Laajennuksen myötä S-market Tammisaaren valikoima on laajentunut. Fazerin myymäläleipomo aloittaa toimintansa avauksen yhteydessä, ja myymälässä on avauksesta alkaen tarjolla Itsudemon tuoretta sushia, jota valmistetaan paikan päällä seitsemänä päivänä viikossa. Asiakasomistajapalvelu- ja S-Pankki -pisteen tilat on myös uudistettu. Suurimmat uudistukset ovat kuitenkin laajentuneet aukioloajat ja ruoan verkkokauppa.

– Laajentuneet aukioloajat ovat saaneet kiitosta asiakkailta, jo ennen kuin ne ovat astuneet voimaan. Myös ruoan tilaamista netin kautta asiakkaamme ovat odottaneet jo pitkään, ja laajennuksen myötä saimme tilaa noutolokerikoille. Emme ehtineet edes kertoa asiakkaillemme verkkokaupasta, kun saimme jo ensimmäiset tilaukset, Mika Gabrielsson toteaa tyytyväisenä.

S-market Tammisaaren verkkokauppa toimii osoitteessa s-kaupat.fi, joka on S-ryhmän uusi verkkokauppa-alusta. Se on otettu käyttöön vajaa vuosi sitten, ja alustaa kehitetään koko ajan. Koska verkkokauppa on vielä kehitysvaiheessa, se toimii toistaiseksi vain yhdellä kielellä, suomeksi. Tarkoitus on, että verkkokauppa alkaa toimia myös ruotsiksi ensi vuoden aikana. Myymälästä kaikki opasteet löytyvät molemmilla kielillä.

– Verkkokauppamme tulee myös palvelemaan asiakkaita Karjaalla, Mika Gabrielsson kertoo. S-market Karjaan parkkihalliin tulee noutolokerikot joulukuun alussa, ja asiakkaat voivat tilata ostoksensa noudettavaksi Karjaalta kahtena päivänä viikossa.

S-market Tammisaaren asiakkaille tulee loppuvuoden aikana lisää palveluita, kun myymälän parkkipaikalle rakennetaan sähköautojen latausasema. Asemalla on mahdollista ladata peräti kahdeksaa autoa kerralla, koska latausasemalta löytyy neljä ns. peruslatauspistettä ja neljä teholatauspistettä.

Uudistetun myymälän avajaisia vietetään perjantaina 29.10.2021 mm. avajaistarjouksin, jotka ovat voimassa koko viikonlopun ajan.

 

Lisätietoja

Mika Gabrielsson, toimipaikkapäällikkö, puh. 010 762 6510

Annina Kallinen, aluepäällikkö, puh. 010 762 6368