Koulua on nyt käyty yli vuoden ajan poikkeuksellisissa olosuhteissa, ja korona on vaikuttanut suuresti lasten ja nuoret koulunkäyntiin ja vapaa-aikaan. Tällaisena aikana on erityisen tärkeää tukea ja tsempata heitä koulu- ja opiskelutiellä. Varuboden-Osla on osaltaan taas tänä vuonna mukana tukemassa stipendien jakoa kouluissa ja lahjoittaa 30 700 euron edestä stipendejä osuuskaupan toimialueella oleville kouluille. Stipendit jaetaan oppilaille S-ryhmän lahjakorttien muodossa.
Stipendit menevät oppilaille, jotka koulumenestyksestä riippumatta omaavat positiivisen asenteen. Niitä jaetaan peruskouluissa, lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa osuuskaupan toimialueella, itäisellä ja läntisellä Uudellamaalla sekä Ahvenanmaalla. Stipendit ovat tärkeä ja hieno asia varsinkin niiden saajille ja tämä kevätjuhlien hieman jännittävä ja ylpeä hetki, jolloin saa stipendin ja tunnustusta omasta toiminnastaan, muistetaan yleensä vielä pitkään. Myös opettajat arvostavat stipendien jakoa. Osuuskaupallemme on ollut tärkeää olla mukana kannustamassa lapsia ja nuoria positiiviseen toimimiseen ja stipendienjaolla onkin pitkät perinteet. Jakokriteerit ovat säilyneet lähes muuttumattomina vuosien varrella. Myös jaettava summa on jo usean vuoden ajan ollut reilu 30 000 euroa.
– Haluamme jo kouluiässä kannustaa positiivisuuteen ja palveluhenkisyyteen. Siksi stipendi jaetaan sellaisille viimeisten luokkien oppilaille, joilla riippumatta koulumenestyksestä on positiivinen asenne elämän eri alueilla, kertoo osuuskaupan hallintojohtaja Anne Schneider.
Stipendejä jaetaan 172:lle ammattikoululle, suomen- ja ruotsinkieliselle lukiolle ja ylä- ja alakoululle osuuskaupan toimialueella, eli itäisellä ja läntisellä Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla.
Lisätietoja: Hallintojohtaja Anne Schneider, puh. 010 762 6615