Osuuskauppa Varuboden-Osla palkitsee vuosittain positiivisia oppilaita omalla toimialueellaan stipendeillä. Jaossa on tänä vuonna 31 700 euroa. Koska Varuboden-Osla haluaa kannustaa positiivisuuteen jo kouluiässä, stipendit menevät myös tänä vuonna oppilaille, joilla koulumenestyksestä riippumatta on positiivinen asenne.
Varuboden-Osla on poikkeustilanteesta huolimatta myös tänä vuonna mukana tukemassa stipendien jakoa kouluissa lahjoittamalla 31 700 euron edestä stipendejä S-ryhmän lahjakortin muodossa oman toimialueen kouluille. Stipendin saaminen on koululaiselle hieno hetki, jonka yleensä muistaa vielä pitkään. Oppilaiden lisäksi myös opettajat arvostavat stipendien jakoa – se on hieno ja konkreettinen tunnustus oppilaille. Osuuskauppa Varuboden-Oslalle on tärkeätä olla mukana mahdollistamassa tätä, ja siksi osuuskaupan stipendienjaolla on pitkä perinne. Jaettava summa on jo usean vuoden ajan ollut reilu 30 000 euroa. Myös jakokriteerit ovat säilyneet lähes muuttumattomina.
– Haluamme kannustaa positiivisuuteen ja palveluhenkisyyteen jo kouluiässä. Siksi stipendi jaetaan sellaisille viimeisten luokkien oppilaille, joilla riippumatta koulumenestyksestä on positiivinen asenne elämän eri alueilla, kertoo Varuboden-Oslan hallintojohtaja Anne Schneider.
Stipendejä jaetaan 174:lle ammattikoululle, suomen- ja ruotsinkieliselle lukiolle ja ylä- ja alakoululle osuuskaupan toimialueella, eli itäisellä ja läntisellä Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla.
Lisätietoja: Hallintojohtaja Anne Schneider, puh. 010 762 6615