Eniten tarvetta kesälomittajille on markettoimialalla, koska monet toimipaikat sijaitsevat vilkkailla mökkipaikkakunnilla, joilla asiakasmäärä kasvaa aina kesäisin. Myös ABC-liikennemyymälät, ravintolat ja Sokos palkkaavat kesäksi kesätyöntekijöitä ja harjoittelijoita erilaisiin työtehtäviin.
Myös alaikäisille tarjolla arvokasta työkokemusta
Koko kesän mittaisiin työsuhteisiin palkataan pääosin täysi-ikäisiä, mutta myös alaikäisille on tarjolla arvokasta työkokemusta 2–4 viikon harjoittelujaksojen muodossa.
Tutustu ja tienaa -harjoittelu on tarkoitettu peruskoululaisille, kymppiluokkalaisille ja lukiolaisille, joilla ei ole aikaisempaa työkokemusta alalta. Kyseessä on kahden viikon harjoittelujakso, josta saa rahallisen palkkion ja tärkeän ensimmäisen kokemuksen alalta. Niille nuorille, jotka ovat jo suorittaneet Tutustu ja tienaa -harjoittelun, on tarjolla 2–4 viikon harjoittelujaksoja.
– Kesätöissä oppii tärkeitä taitoja työelämää varten ja useasti sitä kautta löytää myös suunnan tulevaisuuden uralle. Iso osa nuorista aloittaa työuransa juuri kaupasta ja meillä onkin tärkeä rooli nuorten ensimmäisten työkokemusten tarjoajana, henkilöstöjohtaja Paula Pajunen sanoo.
On myös hyvä muistaa, että kesätyöntekijän ei tarvitse olla nuori, vaan kesätyö voi olla myös muille ikäryhmille toimiva tapa työllistyä.
Perehdyttämiseen panostetaan
Osuuskaupassa on panostettu viime vuosina vahvasti perehdytyksen kehittämiseen. Varuboden-Oslassa painotetaan moniosaamista, eli kaupassa voi saada perehdytyksen moniin kaupan arjessa tarvittaviin tehtäviin. Olivat urasuunnitelmat mitkä hyvänsä, kaikki työnantajat arvostavat ansioluettelossa asiakaspalvelukokemusta ja monenlaisten työtehtävien hallitsemista.
Vastuullinen kesäduuni 2023 -tutkimuksen mukaan Varuboden-Oslan toimipaikoissa onnistuttiin kaupan alan keskiarvoa paremmin juuri perehdytyksessä ja palautteenannossa. Yhteensä 370 vastaajan antamista arvosanoista kesätyökokemuksen keskiarvoksi muodostui 4,47 (asteikolla 1–5).
Kaikki hakijat kutsutaan haastatteluun
Hakuprosessi on pyritty tekemään mahdollisimman sujuvaksi ja hakijaystävälliseksi. Perustiedot voi helposti jättää verkossa hakulomakkeella, minkä jälkeen kaikki hakijat saavat kutsun ryhmähaastatteluun. Hakuprosessi on saanut aiempina vuosina paljon positiivista palautetta, ja haastattelua on pidetty hyvänä kokemuksena tulevia työhaastatteluja ajatellen.
– Asiakaspalvelutyössä tärkeintä on ihmisten kohtaaminen, ei tekstien kirjoittaminen. Haastattelemalla kaikki hakijat haluamme tarjota kaikille mahdollisuuden tulla kertomaan itsestään kasvotusten, Paula Pajunen taustoittaa.
Henkilöstöjohtaja povaa jo uutta ennätystä hakijamäärissä. Haastattelutilaisuuksia on lisätty viime vuodesta, ja tilaisuuksia järjestetäänkin laajalti eri puolilla osuuskaupan aluetta.
– Kesätyöpaikkamme ovat kiinnostaneet alueemme hakijoita vuosi vuodelta enemmän. Meillä varaudutaan siihen, että hakijoita on tänä vuonna ennätysmäärä, Paula Pajunen kertoo.
Hakemuksen lähettämisen jälkeen hakijan kannattaa seurata sähköpostiaan, jonne jokainen hakija tulee saamaan haastattelukutsun.
Monia mahdollisuuksia
Osuuskauppa voi myös tarjota monelle mahdollisuuden jatkaa töissä kesän jälkeen.
– Kesän jälkeen voi olla myös mahdollisuus jatkaa töitä esimerkiksi osa-aikaisesti opiskelujen ohella tai jopa vakituisessa työsuhteessa toimipaikan resurssitarpeen mukaan. Arvostamme hakijoissa aktiivisuutta ja positiivisuutta, mutta ennen kaikkea halua oppia. Aiempi kokemus ei ole välttämätöntä, vaan perehdytämme jokaisen uuden työntekijän huolellisesti tehtäväänsä, henkilöstöjohtaja Paula Pajunen päättää.
Varuboden-Oslan kesätyöntekijäksi tai harjoittelijaksi voi hakea 18.2.2024 asti osoitteessa vbo.fi/kesatyo.