Työmerkkipäiväänsä viettäneet palkittiin VBO:n ansiomerkillä


Työmerkkipäiväläiset palkittiin VBO:n ansiomerkeillä.

12.4.2024

Varuboden-Oslan konttorilla juhlistettiin tänään työmerkkipäiväänsä viettäneitä henkilöitä. Paikalla oli 10, 20 ja jopa 40 vuoden työuran tehneitä VBO:laisia. Työntekijöitä muistetaan pitkistä palvelussuhteista rahallisella lahjalla tai palkallisella vapaalla, minkä lisäksi heidät palkitaan ansiomerkein kerran vuodessa järjestettävässä tilaisuudessa. Viimeisen vuoden aikana työmerkkipäivä oli 16 henkilöllä, joista 8 oli paikalla palkitsemistilaisuudessa.

Työmerkkipäiväänsä viettävät huomioidaan omassa toimipaikassaan kahvituksella tai muilla juhlallisuuksilla. Viime vuonna aloitetun perinteen mukaisesti kaikki kuluneen vuoden aikana työmerkkipäiväänsä viettäneet kutsuttiin myös yhteiseen palkitsemistilaisuuteen Varuboden-Oslan konttorille Vantaalla. Toimitusjohtaja Mathias Kivikosken juhlapuheen jälkeen palkituille jaettiin ansiomerkit ja nautittiin lounasta.

Tänään palkittujen joukossa pisimmät urat ovat kestäneet jo 40 vuotta. Pitkän ja ansiokkaan uran tehneillä on paljon tietoa ja osaamista, ja he ovat merkittävä voimavara osuuskaupalle.

– Työurien pituudet kertovat viihtyisästä työpaikasta, mielekkäistä työtehtävistä ja mukavista työkavereista. Jokaisen yksittäisen työntekijän työpanos on todella tärkeä koko osuuskauppamme kannalta, henkilöstöjohtaja Paula Pajunen sanoo.

Paljon onnea kaikille työmerkkipäiväänsä viettäneille!