Koko henkilökunta osallistui Varuboden-Oslan uuden arvon muotoilemiseen


26.5.2023

Huhtikuun lopulla julkaistiin Varuboden-Oslan uusi, oma arvo, kun toimipaikkojen päälliköt ja apulaispäälliköt kokoontuivat viettämään perinteistä päälliköiden ja apulaispäälliköiden tilaisuutta. Työ oman arvon muotoilemiseksi oli kuitenkin aloitettu jo vuotta aiemmin Varuboden-Oslan johdon strategiakeskusteluissa.

– Kun keskustelimme toimintamme perustasta, totesimme, että koko S-ryhmän yhteiset peruskivet, toiminta-ajatus, missio, visio ja arvot, toimivat myös meillä, mutta sen lisäksi heräsi kysymys, haluaisimmeko muotoilla osuuskauppamme oman arvon S-ryhmän yhteisten arvojen rinnalle, henkilöstöjohtaja Paula Pajunen kertoo. Päädyimme siihen, että esitämme kysymyksen henkilökunnalle, ja päätimme nostaa kysymyksen esille jokaisen toimipaikan ja yksikön strategiakeskustelussa syksyn aikana.

Kaikista strategiakeskusteluista kerättiin yhteen ehdotukset osuuskauppamme omasta arvosta. Niistä nousi selkeästi esiin muutamat avainsanat kuten tasa-arvo ja tasavertaisuus, hyvinvointi, yhteisöllisyys ja paikallisuus. Lähes kaikki toimipaikkamme kokivat, että aiemmin arvoissa ei näkynyt se, miten paljon Varuboden-Oslalla arjessa panostetaan henkilökunnan hyvinvointiin.

– Muodostimme vielä pienen työryhmän käymään ehdotuksia läpi. Työryhmässä oli työtekijöitämme eri toimialoilta, ja sen lisäksi myös edustajia mm. hallintoneuvostosta. Työryhmässä kävimme läpi tulleita ehdotuksia, ja vähitellen keskustelu kiteytyi siihen, että päädyimme ehdottamaan arvoa, joka nostaa esiin henkilökuntamme ja osuuskaupallemme ominaisen yhteishengen, Paula Pajunen kertoo työryhmän työskentelystä.

– Ehdotuksemme ”Työskentelemme yhdessä toistemme hyväksi ”hyväksyttiin hallituksessa, jossa myös kiiteltiin tapaa osallistaa koko henkilökunta.

Seuraava askel on saada uusi arvo koko henkilökunnan tietoisuuteen.

– Nyt toukokuun aikana kaikki yksiköt tekevät videon siitä, miten arvomme näkyvät heidän arjessaan, Paula Pajunen kertoo. On tärkeää, että jokainen osuuskaupassamme tunnistaa arvomme, toimii niiden mukaan ja ennen kaikkea kokee ne omikseen.