Grilliherkut kuuluvat juhannukseen
Grilleissä valmistuu nyt perinteisten lihojen ja makkaroiden lisäksi myös kalaa ja mereneläviä sekä kasviksia ja hedelmiä. Osuuskauppamme ruokakaupoista löydät kattavan valikoiman grilliherkkuja, ja Ruokatoriemme asiantuntevat myyjät antavat vinkkejä ja reseptejä grillaukseen. Nyt grillillä valmistuu yhä useammin myös pääruoan lisäksi alku- ja jälkiruoat. Pihvit, kala, kana ja makkarat saavat grillissä yhä useammin seurakseen kasviksia ja hedelmiä. Viime vuosien aikana on erilaisten grillijuustojen valikoima kasvanut osuuskauppamme marketeissa. Varhaisvihannekset, peruna, kaali, parsa, maissi, kesäkurpitsa, munakoiso ja erilaiset hedelmät ovat kaikki sellaisia, joita suomalaiset yhä useammin laittavat grilliinsä. Vegaaniset ja kasvipohjaiset vaihtoehdot nostavat vuosi toisensa jälkeen suosiotaan ja niiden tarjonta on myös laajentunut.
Merkittävä muutos grillaamisessa on kasvava hedelmien ja vihannesten grillaaminen. Kauden ensimmäiset kasvikset ovat maistuvia lisukkeita, eivätkä kaipaa kaveriksi muuta kuin ripauksen öljyä ja suolaa. Kasvikset ja vihannekset ovat monipuolisia grillattavia, niitä voi pujottaa vartaisiin, kietoa folionyytteihin tai grillata suoraan hiilloksella. Grillattu sydänsalaatti oli yksi viime kesän uusista grillisuosikeista.
Keskikesän juhla tuo vilskettä kauppoihin
Yksi vuoden suurimmista ruokajuhlista, juhannus, on perinteisesti ollut myös yksi vilkkaimpia pyhiä ruokakaupoissamme. Torstai on osoittautunut kaikista ruuhkaisimmaksi päiväksi, vaikkakin kauppamme palvelevat asiakkaita läpi juhannuksen. Ostosten sujuvoittamiseksi aukioloja on laajennettu ja S-market Näsi Porvoo palvelee juhannuksen alla 21.–23.6. kellon ympäri.
Kattavista valikoimista on jokaisen helppo poimia ostoskoriinsa omat juhannuspöydän herkkunsa. Ruokatoriemme asiantuntevat myyjät antavat vinkkejä ja reseptejä grillaukseen. Ruokatoreja osuuskaupallamme on yhdeksän ja ne ovat S-markettiemme yhteydessä. Itäisen Uudenmaan S-marketeista Loviisassa, Porvoon Näsissä, Sipoon Nikkilässä ja Söderkullassa on Ruokatorit ja Länsi-Uudenmaan myymälöistä Kauniaisista, Tammisaaresta, Karjaalta ja Inkoosta löytyvät Ruokatorit. Myös Kirkkonummen Prismassa ja Ahvenanmaalla Jomalassa asiakkaita palvelee Ruokatori. Makoisan aterian kruuna kesän ensimmäiset mansikat, jotka lämpimien säiden ansiosta kypsyvät sopivasti juhannukseksi.
Juhannusruoat voi tilata useilla paikkakunnilla myös verkkokauppamme kautta. Oma toimitusaika kannattaa kuitenkin varata pikaisesti, sillä vaikka osuuskaupassamme nostamme ruoan verkkokaupan kapasiteettia pyhien alla, myös kysyntää on juhannusviikolla runsaasti. Tilauksen sisältöä voi tarvittaessa muokata lähempänä toimitushetkeä, jos juhannuksen ruokasuunnitelmat eivät ole vielä tässä vaiheessa täysin selvillä. Tilaukset voi tehdä kätevästi verkossa, milloin itselle sopii parhaiten. Tilaukset tehdään S-kaupat.fi-sivuston kautta, josta tuotteet on helppo poimia ostoskoriin ja noutaa noutolokerikoista. Osuuskauppamme alueella noutopisteitä on S-market Loviisassa, Porvoon Näsissä, Söderkullassa, Tammisaaressa ja Karjalla, Prisma Kirkkonummella sekä Sale Granissa.
Yhdessäoloa ja lomailua
Juhannuksena on hyvin aikaa kokeilla erilaisia kesäaktiviteetteja perheen ja ystävien kanssa. Ruokakaupoistamme löydät erilaisia kesäpelejä ja lasten ulkoleluja kuten esimerkiksi saippuakuplia ja hiekkaleluja. Prismassa on lisäksi myös laaja valikoima vesiurheiluvälineitä, joista SUP-laudat ovat viime vuosina saavuttaneet suuren suosion. Hieman rauhallisemmasta menosta pitäville löytyy meiltä myös paljon kesälukemista. Riippumatossa tai laiturin nokalla on juhannuksena hyvin aikaa sukeltaa uusiin seikkailuihin.
Osuuskauppamme toivottaa mukavaa juhannusta.