Meillä saat työkaveriksesi yli 900 ainutlaatuista ja mahtavaa VBO:laista. Osuuskaupassamme on lukuisia erilaisia työtehtäviä eri toimialoilla. Täältä sivulta voit lukea lisää yleisimmistä tehtävänimikkeistä.
Market
Sale, S-market & Prisma Kirkkonummi
Työtehtäviisi myyjänä kuuluu mm. asiakaspalvelu kassalla, tuotteiden hyllytys ja esillepano, päiväysten seuranta ja myymälän siisteydestä huolehtiminen. Osassa yksiköistämme myyjät myös siivoavat.
Tarjoat laadukasta ja asiakkaiden odotukset ylittävää asiakaspalvelua kaikissa työtehtävissäsi. Perehdytyksen jälkeen tunnet tarjoamamme tuotteet ja palvelut ja asiakasomistajuuteen liittyvät asiat, ja osaat kertoa niistä asiakkaillemme heidän tarpeensa huomioiden. Osaat nähdä palvelun asiakkaan silmin ja takaat laadukkaan palvelun omalla iloisella ja persoonallisella asiakaspalveluasenteellasi.
Halutessasi voit ottaa vastaan lisätyövuoroja myös muista yksiköistämme, esimerkiksi liikennemyymälästä tai ravintolasta, ja siten kasvattaa ansiotasoasi.
Ruokatorimyyjänä työskentelet palvelutiskillä, ja sinun tehtäviisi kuuluu mm. tuotteiden laadun ja tuoreuden valvonta ja tuotteiden esillepano. Yksiköstä ja sopimustunneista riippuen ruokatorimyyjät osallistuvat myös myymälän muihin työtehtäviin.
Tarjoat laadukasta lämminhenkistä asiakaspalvelua ruokatorilla ja koet aitoa paloa ruoanlaittoa kohtaan. Tunnet perehdytyksen jälkeen tarjoamamme tuotteet, palvelut ja asiakasomistajuuteen liittyvät asiat, ja osaat kertoa niistä asiakkaillemme heidän tarpeensa huomioiden. Huolehdit siitä, että esillepanot ovat houkuttelevia ja tuotteet herkullisia ja tuoreita. Osaat nähdä palvelun asiakkaan silmin ja takaat laadukkaan palvelun omalla iloisella ja persoonallisella asiakaspalveluasenteellasi.
Tuoteryhmävastaavana vastaat oman osastosi tuotteiden saatavuudesta ja asiakaspalvelun laadusta. Lisäksi vastuullasi on oman osastosi tuloksellisen toiminnan varmistaminen ja myymälän kokonaisvaltainen kehittäminen yhdessä toimipaikkapäällikön ja muun henkilöstön kanssa. Johdat omaa tiimiäsi valmentavalla työotteella, ja kannustat ja autat heitä onnistumaan työssään. Jokapäiväiseen työnkuvaasi kuuluu myös vahvasti tuotteiden saatavuuteen liittyvät järjestelmätyöt.
Apulaistoimipaikkapäällikkönä vastaat yhdessä toimipaikkapäällikön kanssa asiakastyytyväisyydestä, palvelusta, prosesseista, henkilökunnan työnohjauksesta ja operatiivisesta tuloksesta. Apulaistoimipaikkapäälliköitä on meillä kaikilla toimialoilla, eli päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, liikennemyymälöissä ja ravintoloissa. Apulaistoimipaikkapäällikön työtehtävä tarjoaa sinulle mahdollisuuden tehdä töitä ympäristössä, joka opettaa tiukkaa priorisointia, ripeää reaktiokykyä ja hyviä asiakaspalvelutaitoja. Apulaistoimipaikkapäällikkö vastaa yksiköstä itsenäisesti päällikön vuosilomien aikana. Tehtävä on hyvä ponnahduslauta myös mahdollisiin tuleviin toimipaikkapäällikön tehtäviin.
Toimipaikkapäällikkönä vastaat yksikön toiminnasta, operatiivisesta tuloksesta, asiakastyytyväisyydestä, palvelusta, prosesseista ja henkilökunnan työnohjauksesta. Jokapäiväiseen työnkuvaasi kuuluu myös vahvasti Valmentava johtaminen, kannustaminen ja työntekijöiden auttaminen onnistumaan työssään kuuluvat vahvasti jokapäiväiseen työnkuvaasi. Tukenasi sinulla on yksikön ammattitaitoinen ja osaava tiimi, joka uskoo töissä viihtymisen ja myönteiseen ilmapiiriin, jossa tuetaan ja autetaan toisia. Lisäksi apunasi on Varuboden-Oslan tukitoiminnot ja toimialajohto. Toimipaikkapäällikkönä sinulla on henkilöstö- ja tulosvastuu.
ABC
ABC Karjaa, Pickala & Kuninkaantie
Liikennemyymälätyöntekijänä jokapäiväisiin työtehtäviisi kuuluu mm. asiakaspalvelu kassalla (market, kahvila/ravintola, pikaruoka), ravintola-annosten tarjoilu, ruoan valmistuksen avustavat tehtävät, pikaruokalan työtehtävät, tuotteiden esillepano ja hyllyttäminen, ja myymälän ja mittarikentän siisteydestä huolehtiminen.
Tarjoat laadukkaasta ja asiakkaiden odotukset ylittävää asiakaspalvelusta kassalla sekä eri osastoilla työskennellessäsi. Tunnet tarjoamamme tuotteet, palvelut ja asiakasomistajuuteen liittyvät asiat, ja osaat kertoa niistä asiakkaillemme heidän tarpeensa huomioiden. Osaat nähdä palvelun asiakkaan silmin ja takaat laadukkaan palvelun omalla iloisella ja persoonallisella asiakaspalveluasenteellasi. Liikennemyymälän monipuolisuus tarjoaa oivallisen ponnahduslaudan vastuutehtäviin kaikille toimialoillemme.
Halutessasi voit ottaa vastaan lisätyövuoroja myös muista yksiköistämme, esimerkiksi liikennemyymälästä tai ravintolasta, ja siten kasvattaa ansiotasoasi.
Herkullisen ruoan ja asiakkaiden ruokaelämysten takaaminen ovat keskeinen osa kokin jokaista työpäivää niin lounas- kuin á la carte -ruokailuissa. Vastuullasi on huolehtia raaka-aineiden tilauksista, vastaanotosta ja varastoinnista ja raaka-aineiden laadusta. Lisäksi keskeinen osa jokapäiväistä työtehtävääsi on huolehtia asiakkaiden erityisruokavalioiden toteutumisesta eri annoksissa ja vastata ruoka-annoksiin liittyvistä asiakaspalautteista. Jotta työskentely on tehokasta ja turvallista keittiössä, vastuullasi on huolehtia työympäristösi turvallisuudesta ja puhtaudesta joka päivä.
Halutessasi voit ottaa vastaan lisätyövuoroja myös muista yksiköistämme, esimerkiksi ravintolasta, ja siten kasvattaa ansiotasoasi.
Palveluvastaavana vastaat yhdessä muun henkilökunnan kanssa asiakastyytyväisyydestä, palvelusta, prosesseista, henkilöstöstä ja tuloksellisuudesta. Apunasi on liikennemyymäläpäällikkö ja liikennemyymälän ammattitaitoinen henkilöstö. Palveluvastaavan työtehtävä tarjoaa sinulle mahdollisuuden tehdä töitä ympäristössä, joka opettaa tiukkaa priorisointia, ripeää reaktiokykyä ja hyviä asiakaspalvelutaitoja. Tehtävä on hyvä ponnahduslauta myös mahdollisiin tuleviin esimiestehtäviin.
Apulaistoimipaikkapäällikkönä vastaat yhdessä toimipaikkapäällikön kanssa asiakastyytyväisyydestä, palvelusta, prosesseista, henkilökunnan työnohjauksesta ja operatiivisesta tuloksesta. Apulaistoimipaikkapäälliköitä on meillä kaikilla toimialoilla, eli päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, liikennemyymälöissä ja ravintoloissa. Apulaistoimipaikkapäällikön työtehtävä tarjoaa sinulle mahdollisuuden tehdä töitä ympäristössä, joka opettaa tiukkaa priorisointia, ripeää reaktiokykyä ja hyviä asiakaspalvelutaitoja. Apulaistoimipaikkapäällikkö vastaa yksiköstä itsenäisesti päällikön vuosilomien aikana. Tehtävä on hyvä ponnahduslauta myös mahdollisiin tuleviin toimipaikkapäällikön tehtäviin.
Toimipaikkapäällikkönä vastaat yksikön toiminnasta, operatiivisesta tuloksesta, asiakastyytyväisyydestä, palvelusta, prosesseista ja henkilökunnan työnohjauksesta. Jokapäiväiseen työnkuvaasi kuuluu myös vahvasti Valmentava johtaminen, kannustaminen ja työntekijöiden auttaminen onnistumaan työssään kuuluvat vahvasti jokapäiväiseen työnkuvaasi. Tukenasi sinulla on yksikön ammattitaitoinen ja osaava tiimi, joka uskoo töissä viihtymisen ja myönteiseen ilmapiiriin, jossa tuetaan ja autetaan toisia. Lisäksi apunasi on Varuboden-Oslan tukitoiminnot ja toimialajohto. Toimipaikkapäällikkönä sinulla on henkilöstö- ja tulosvastuu.
Sokos
Sokos Porvoo
Myyjänä Sokos-tavaratalossa jokapäiväisiin työtehtäviisi kuuluu vahvasti persoonallinen ja henkilökohtainen asiakaspalvelu ja myyntityö sekä asiakaspalvelu kassalla. Työssäsi on tärkeää huomioida asiakkaiden tarpeet ja vastata niihin asiakasneuvonnan ja suositusten keinoin. Lisäksi työpäivään kuuluu hyllyttäminen, tuotteiden esillepanotehtävät, hinnoittelua, tuotteiden saatavuuden hallintaa ja menekin seuraamista. Tarkemmat osaamis- ja koulutustaustaedellytykset määräytyvät osaston mukaan. Myös somistaminen ja varastotehtävät voivat kuulua työtehtäviin.
Vastaat yhdessä muun henkilökunnan kanssa lämminhenkisestä ja asiakkaiden odotukset ylittävästä asiakaspalvelusta kassalla sekä eri osastoilla työskennellessäsi. Tunnet tarjoamamme tuotteet, palvelut ja asiakasomistajuuteen liittyvät asiat, ja osaat kertoa niistä asiakkaillemme heidän tarpeensa huomioiden. Osaat nähdä palvelun asiakkaan silmin ja takaat laadukkaan palvelun omalla iloisella ja persoonallisella asiakaspalveluasenteellasi. Koko Sokoksen henkilökunta myy mielihyvää ja auttaa asiakkaita löytämään oman tyylinsä.
Halutessasi voit ottaa vastaan lisätyövuoroja myös muista yksiköistämme, esimerkiksi liikennemyymälästä tai ravintolasta, ja siten kasvattaa ansiotasoasi.
Palveluvastaavana vastaat yhdessä muun henkilökunnan kanssa asiakastyytyväisyydestä, palvelusta, prosesseista, henkilöstöstä ja tuloksellisuudesta. Apunasi on liikennemyymäläpäällikkö ja liikennemyymälän ammattitaitoinen henkilöstö. Palveluvastaavan työtehtävä tarjoaa sinulle mahdollisuuden tehdä töitä ympäristössä, joka opettaa tiukkaa priorisointia, ripeää reaktiokykyä ja hyviä asiakaspalvelutaitoja. Tehtävä on hyvä ponnahduslauta myös mahdollisiin tuleviin esimiestehtäviin.
Apulaistoimipaikkapäällikkönä vastaat yhdessä toimipaikkapäällikön kanssa asiakastyytyväisyydestä, palvelusta, prosesseista, henkilökunnan työnohjauksesta ja operatiivisesta tuloksesta. Apulaistoimipaikkapäälliköitä on meillä kaikilla toimialoilla, eli päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, liikennemyymälöissä ja ravintoloissa. Apulaistoimipaikkapäällikön työtehtävä tarjoaa sinulle mahdollisuuden tehdä töitä ympäristössä, joka opettaa tiukkaa priorisointia, ripeää reaktiokykyä ja hyviä asiakaspalvelutaitoja. Apulaistoimipaikkapäällikkö vastaa yksiköstä itsenäisesti päällikön vuosilomien aikana. Tehtävä on hyvä ponnahduslauta myös mahdollisiin tuleviin toimipaikkapäällikön tehtäviin.
Toimipaikkapäällikkönä vastaat yksikön toiminnasta, operatiivisesta tuloksesta, asiakastyytyväisyydestä, palvelusta, prosesseista ja henkilökunnan työnohjauksesta. Jokapäiväiseen työnkuvaasi kuuluu myös vahvasti Valmentava johtaminen, kannustaminen ja työntekijöiden auttaminen onnistumaan työssään kuuluvat vahvasti jokapäiväiseen työnkuvaasi. Tukenasi sinulla on yksikön ammattitaitoinen ja osaava tiimi, joka uskoo töissä viihtymisen ja myönteiseen ilmapiiriin, jossa tuetaan ja autetaan toisia. Lisäksi apunasi on Varuboden-Oslan tukitoiminnot ja toimialajohto. Toimipaikkapäällikkönä sinulla on henkilöstö- ja tulosvastuu.
Ravintolat
Hesburger Hanko, Amarillo Porvoo, Rosso Porvoo & Bacaro Doppio Porvoo
Kahvilatyöntekijänä toimit aurinkoisena asiakaspalvelijana asiakkaillemme. Työhösi kuuluu kassatyöskentelyä, kahvilan myyntituotteiden valmistus ja esillepano sekä kahvilan siisteydestä ja viihtyisyydestä huolehtimista. Toimit työssäsi itsenäisesti ja kannat vastuun asiakkaan onnistuneesta palvelukokemuksesta.
Halutessasi voit ottaa vastaan lisätyövuoroja myös muista yksiköistämme, esimerkiksi liikennemyymälästä tai ravintolasta, ja siten kasvattaa ansiotasoasi.
Tarjoilijana työtehtäviin kuuluu erilaisten ruoka-annosten ja juomien suosittelu asiakkaillemme, tilausten vastaanottaminen ja tarjoileminen sekä asiakkaiden laskuttaminen. Asiakkaiden ja heidän erityisruokavalioiden huomioiminen on keskeinen osa työtehtäviäsi. Vastuullasi on huolehtia myös asiakasviihtyvyydestä mm. ravintolan siisteyden kautta.
Vastaat yhdessä muun henkilökunnan kanssa lämminhenkisestä ja asiakkaiden odotukset ylittävästä asiakaspalvelusta ja myyntityöstä. Tunnet tarjoamamme tuotteet, palvelut ja asiakasomistajuuteen liittyvät asiat, ja osaat kertoa niistä asiakkaillemme heidän tarpeensa huomioiden. Osaat nähdä palvelun asiakkaan silmin ja takaat laadukkaan palvelun omalla iloisella ja persoonallisella asiakaspalveluasenteellasi.