Osuuskauppa Varuboden-Oslan ABC-latausverkosto jatkaa kehittymistään. Toukokuussa avatulle ABC S-market Hangon latausasemalle on lisätty kaksi suurteholatauspistettä, joiden kokonaisteho on 200 kilowattia. Latausasemalla on nyt latausmahdollisuus yhtäaikaisesti kuudelle autolle.
– Latausverkostomme on kehittynyt viimeisten vuosien aikana huimaa tahtia, ja palvelemme sähköautoilijoita kattavasti koko alueellamme aina Loviisasta Hankoon sekä Ahvenanmaalla, iloitsee ABC-ketjun ryhmäpäällikkönä vastikään aloittanut Tom Hietanen Varuboden-Oslasta.
Varuboden-Oslan ensimmäinen ABC-latausasema avattiin alkuvuodesta 2022. Latausasemia on VBO:n alueella tällä hetkellä jo 15 toimipaikassa, kaikkien ABC-liikennemyymälöiden sekä monen ruokakaupan yhteydessä.
ABC-lataus maksetaan ABC-mobiili-sovelluksella. ABC-mobiiliin voi syöttää S-Etukortin lisäksi minkä tahansa Visa- tai Mastercard-maksukortin tai yritysasiakkaiden tarpeisiin soveltuvan S-Business-kortin. Asiakasomistaja kerryttää latauksesta Bonusta ja S-Etukortti Visalla maksaessa myös maksutapaetua. Lataus veloitetaan ladattujen kilowattituntien perusteella.
ABC-mobiilista näkee lähimmän latausaseman lisäksi myös latausaseman vapaat latauspaikat, niiden suurimman lataustehon ja latauksen hinnan, mikä auttaa asiakasta lataustauon suunnittelussa.
Varuboden-Oslan toimipaikat, joiden yhteydessä on ABC-latausasema:
- ABC Karjaa (max 150 kW)
- ABC Kuninkaantie, Loviisa (max 300 kW)
- ABC Pickala, Siuntio (max 150 kW)
- Prisma Kirkkonummi (max 150 kW)
- S-market Hanko (max 150 kW)
- S-market Inkoo
- S-market Jomala (max 100 kW)
- S-market Loviisa (max 100 kW)
- S-market Masala, Kirkkonummi
- S-market Näsi, Porvoo (max 150 kW)
- S-market Nikkilä, Sipoo (max 80 kW)
- S-market Söderkulla, Sipoo (max 100 kW)
- S-market Tammisaari (max 100 kW)
- S-market Veikkola, Kirkkonummi
- Sale Pukkila