Pääsiäinen on katettu – Varuboden-Oslasta kaikki pääsiäiseen vaivattomasti

Pääsiäisen myötä olemme taas askeleen lähempänä kesää. Lisääntyvä valon määrä piristää kummasti ja nyt onkin hyvä syy juhlistaa kevään tuloa. Varuboden-Oslan toimipaikoista löydät kaikki tarvikkeet kauniiseen kattaukseen, raaka-aineet maistuviin pääsäisherkkuihin ja myös valmiit vaihtoehdot S-markettien Ruokatoreilta. Ravintola Rosso Porvoossa tuo pääsiäiseksi muiden take away -vaihtoehtojen rinnalle pääsiäiskassin, joka sisältää kolme ruokalajia. Kaunis kimppu S-Gardenin ammattitaitoisten floristien tekemänä viimeistelee kattauksen. Löydät keväisiä kukkia myös kaikista ruokakaupoistamme, ja esimerkiksi narsisseja voi jo ilmojen lämmetessä laittaa ulos. Suurimman osan ostoksista voi tilata kotiinkuljetuksella tai noutopalveluun. 

25.3.2021

Varuboden-Oslan muistilista pääsiäiseen

Pääsiäistä onkin jo odotettu; vapaapäiviä, pääsiäisherkkuja ja koristeluja. Osuuskaupastamme saat kaiken kevään värikkääseen pyhään. Verkkokaupan suosio on kasvanut kuluneen vuoden aikana roimasti ja suuremmat pyhät saavat varsinkin korona-aikana ihmiset vielä enemmän hyödyntämään tätä vaihtoehtoa. Pääsiäisviikon odotetaan olevan vilkas ja lähettämällä tilauksesi ajoissa varmistat toimitusaikasi.

Olemme tähän koonneet pienen muistilistan pääsiäisen valmisteluihin.

Pääsiäisen ostokset sujuvasti ja turvallisesti 

Pääsiäinen on perinteisesti ollut yksi vuoden vilkkaimmista juhlapyhistä ruokakaupoissamme. Osuuskauppamme ruokakaupat palvelevat pääsiäisen ajan laajoin aukioloajoin. Ostoslista ja itse kauppareissu kannattaa suunnitella jo etukäteen, jotta voi huomioida koronatilanteen mukanaan tuomat turvallisuusjärjestelyt. Tällaisena aikana hyvin suunniteltu ja määrätietoinen kauppareissu sujuvoittaa oman asiointisi ja auttaa niin muita asiakkaita kuin henkilökuntaa. Jos mahdollista, kauppaan ei kannata lähteä koko perheen voimin. Näin saamme yhdessä asiakasmäärät pysymään pienempinä. Koronatilanteen vuoksi kauppareissulla on syytä muistaa myös tutut varotoimet: turvavälit, käsien pesu, kasvomaskin käyttö sekä asioiminen vain terveenä.

Hyvä vaihtoehto on myös ruokien tilaaminen verkosta. Osuuskaupassamme nostetaan ruoan verkkokauppojen kapasiteettia pyhien alla, mutta koska myös kysyntää tulee olemaan runsaasti, on suositeltavaa olla ajoissa liikkeellä. Kotiinkuljetus- ja noutoajat tulevat varattaviksi pääsääntöisesti viikkoa ennen haluttua ajankohtaa. Ruoan tilaus-, keräys- ja kotiinkuljetuspalvelu palvelee koko osuuskaupan toimialueella. Ruoan voi tilata palveluntarjoajan nettisivujen kautta (goparking.fi/gojelppi) tai puhelimitse (puh. 0600 303 043). Myös lukuisat paikalliset pienyrittäjät tekevät kanssamme yhteistyötä ja tarjoavat apua kaupassa käyntiin ja kotiinkuljetuksiin.

Pääsiäisen herkut

Graavattua lohta, täytettyjä kananmunanpuolikkaita, kevään ensimmäistä parsaa, lammasta, raikkaita salaatteja, pashaa, mämmiä, unohtamatta kaikkia pääsiäismakeisia… Pääsiäispöydän tarjoiluun löydät vinkkejä myös Yhteishyvän lukuisista resepteistä. Osuuskauppamme S-marketeista, Sale-kaupoista, Prismasta sekä ABC-asemien marketeista löydät laajan valikoiman ruokia ja raaka-aineita pääsiäisen herkutteluun. Jos haluat vaivattoman pääsiäisen niin voit vaikka hankkia kaikki pääsiäisruoat myös valmiina Ruokatoreiltamme. Osuuskaupallamme on yhdeksän Ruokatoria S-markettiemme yhteydessä. Itäisen Uudenmaan S-marketeista Loviisassa, Porvoon Näsissä, Sipoon Nikkilässä ja Söderkullassa on Ruokatorit ja Länsi-Uudenmaan myymälöistä Kauniaisista, Tammisaaresta, Karjaalta ja Inkoosta löytyvät Ruokatorit. Myös Kirkkonummen Prismassa ja Ahvenanmaalla Jomalassa asiakkaita palvelee Ruokatori. Ruokatorien myyjät auttavat mielellään ja heiltä kannattaakin kysyä vinkkejä ja reseptejä. 

Ravintola Rossosta Porvoosta saa pääsiäiseksi hankittua pääsiäiskassin, jos haluaa pitää vapaata ruoanlaitosta. Kassista löytyy Rosson kokkien loihtima pääsiäismenyy, joka sisältää antipastilajitelman alkuun, karitsaa ja valkosipuliperunoita pääruokana ja päätöksenä keväinen pannacotta. Pääsiäiskassit tilataan ennakkoon ja ovat noudettavissa Rossosta 1.4., 2.4. tai 3.4.

 Kaikki kauniiseen kattaukseen

Nyt viimeistään talvi saa kyytiä sisustuksessa ja kattauksissa. Keltainen ja vaaleanvihreä ovat perinteisiä pääsiäisen värejä. Mitäpä jos kokeilisit tänä vuonna ihanan puuterimaisia pastellivärejä, nekin tuovat raikkaan tuulahduksen pääsiäispöytään. Kauniiseen kattaukseen kannattaa panostaa, vaikka pääsiäistä vietetäänkin vain perheen kesken. Osuuskauppamme ruokakaupoissa on suuri valikoima lautasliinoja, kynttilöitä ja pääsiäiskoristeita, joilla loihdit hetkessä keväisen tunnelman kotiisi. Porvoon Sokoksella on sisustusosasto täynnä kaikkea ihanaa kevätkotiin. Ammattitaitoinen henkilökuntamme auttaa erilaisten väri- ja materiaaliyhdistelmien kanssa, ja heiltä saat kattavasti tietoa tämän kevään trendiväreistä niin sisustustekstiileissä kuin astioissa. Myös Porvoon S-Gardenin kukkavalikoimaa täydentävät lukuisat kattaus- ja sisustusesineet. 

Kukkaloistoa

Kukat ovat varma kevään merkki ja kuuluvat olennaisesti pääsiäiseen. Myös hiirenkorvilla olevat oksat maljakossa, pajunkissat ja pääsiäisruoho tuovat mukanaan lupauksen kesästä. Pääsiäisen myydyin kukka on narsissi, jota käytetään niin ruukkukasvina kuin leikkokukkana. S-Gardenin taitavat floristit sitovat pääsiäispöytääsi toiveittesi mukaisen kimpun tai asetelman. Kukkiin voi yhdistellä erilaisia oksia ja kattauksen väriset höyhenet ovat myös hauska lisä kimppuun. S-Gardenissa on paljon erilaisia pääsiäisistutuksia ja leikkokukkia. Osuuskaupan ruokakaupoista löydät myös melko laajan valikoiman perinteisiä pääsiäiskukkia kuten narsisseja, tulppaaneja ja helmihyasintteja. Kauppojen valikoimat vaihtelevat hieman.

Nyt on myös viimeiset hetket kylvää pääsiäisruoho. Se ennättää noin viikossa kasvaa keväisen vihertäväksi. Perinteisen rairuohon sijaan voi kylvää esimerkiksi vehnää tai ohraa. Rairuohon siemenet saat kätevästi poimittua ostoskoriisi ruokaostosten yhteydessä.

  

Tarkista toimipaikkojemme pääsiäisen aukioloajat kätevästi täältä.