Viikon päästä osuuskauppamme toimialueen koulut nauttivat ansaitusta hiihtolomasta. Osuuskauppamme tarjoaa lapsiperheille viitenä päivänä mahdollisuuden ilmaiseen luisteluun Varuboden Areenalla Kirkkonummella 20.-24.2. Parin tunnin ajan on mahdollista käydä pyörähtämässä jäällä.
10.2.2023
Hiihtolomaviikolla, 20.-24. helmikuuta klo 13-15 voi Kirkkonummella sijaitsevalla Varuboden Areenalla käydä ilmaiseksi luistelemassa. Osuuskauppamme haluaa olla mukana tarjoamassa tekemistä lapsiperheille hiihtolomalla. Tiistaina ja keskiviikkona Apsi Apina käy pyörähtämässä jäällä. Apsi Apina muistuttaa kaikkia varustautumaan asianmukaisesti myös kypärään. Näissä tapahtumissa jäälle ei saa tuoda mailoja.
Osuuskauppamme haluaa omalla toimialueellaan, eli itäisellä ja läntisellä Uudellamaalla sekä Ahvenanmaalla, olla vahvasti läsnä paikallisten toimijoiden ja ihmisten arjessa. Jaamme vuosittain sponsoroinnin kautta oman alueen toimijoille urheilun, kulttuurin ja yhteiskunnallisen toiminnan saralla noin 200 000 euroa. Yhteistä kaikille sponsoroimalle toiminnallamme on, että toiminta on suunnattu lapsille ja nuorille osuuskauppamme toimialueella.