Juhannusherkut S-market Näsistä – kauppa palvelee juhannuksen alla kellon ympäri

Ruokakaupoissamme juhannus on yksi vuoden vilkkaimmista pyhistä, ja perinteisesti juhannusviikon suosituin kauppapäivä on ollut torstai. Asioinnin sujuvoittamiseksi ja ruuhkien vähentämiseksi S-market Näsi Porvoo palvelee juhannuksen alla 21.–23.6. kellon ympäri.

20.6.2022

Ruokakauppojemme laajemmat aukioloajat pyhäpäivien yhteydessä ovat helpottaneet asiakkaiden ostosreissuja ja vähentäneet ihmismääriä kaupassa. Laajemmilla aukioloilla esimerkiksi pyhäpäiviä edeltävien päivien ruuhkat tasaantuvat. Asiakkaat voivat paremmin valita itselleen sopivan ajan käydä ruokaostoksilla, kun jääkaappia voi täydentää pitkin pyhiä. Jos ruuhkilta haluaa välttyä kannattaa hyödyntää vuorokauden hiljaisimpia tunteja tai suunnata ostoksille jo hyvissä ajoin alkuviikosta. Juhannuksen alla noin sata S-ryhmän ruokakauppaa on auki kellon ympäri. Osuuskaupassamme S-market Näsi palvelee asiakkaitaan tänä juhannuksena kellon ympäri 21.–23.6., mikä osaltaan lisää vaihtoehtoja ostosten tekoon.  

S-market Näsi on valmistautunut juhannuksen laajoihin aukioloihin jo hyvissä ajoin ennakkotilauksin, jotta tavaraa riittää kaikkina päivinä. Tuoretuotteiden toimituspäiviä on lisätty ja tuotteita toimitetaan kauppaan läpi juhannuksen. Ruokatorin herkkuja ei saa vuorokauden ympäri, mutta torstain aukioloa on pidennetty muutamalla tunnilla. Lauantaina ja sunnuntaina Ruokatori ei palvele, mutta S-market Näsin laajasta tuotevalikoimasta löytyy tällöinkin monenmoisia herkkuja esimerkiksi grillattavaksi.

Muiden yksiköidemme juhannusaukiolot voit tarkistaa täältä täältä.

Tervetuloa juhannusostoksille Porvoon S-market Näsiin.